Oletettavasti jokainen koulu valmistaa ruokaa niin, että jokaiselle oppilaalle riittää siitä kunnon annos. Otetaan esimerkiksi vaikka 300 oppilaan koulu. Oppilaista ainakin kolmasosa, eli 100 oppilasta, on niitä nirppanokkia, jotka nappaavat lautaselleen yhden perunan ja puolikkaan kalapuikon. Ruokaa kuitenkin on varattu heillekin se lautasellinen. Päivä toisensa jälkeen ruokailun jälkeen huomataan, että ruokaa on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Mitä tälle ruoalle tehdään? Heitetään pois.
Mielestäni koulut voisivat ruokailun jälkeen järjestää muille kuin oppilaille ns. jämäruokatarjoilun. Ruoka tietysti olisi halpaa, koska se on ollut jo jonkin aikaa tarjolla. Mutta varmasti monille kelpaisi tämäkin ruoka.
Tai sitten yksinkertaisesti vain vähennettäisiin tarjoiltavan ruoan määrää. Toisaalta silloin saattaisi käydä niin, että osa oppilaista jää ilman ruokaa.
Sama on myös kaupoissa. Mitä tehdään ruoalle kun viimeinen käyttöpäivä on mennyt ohitse? Heitetään pois.
Ja tosiaan siis, ylemmissä oppilaitoksissahan tuo ei ole niin suuri ongelma kuin esimerkiksi yläasteilla, jolloin puolet oppilaista keksii olevansa liian lihavia ja jättävät ruokailun väliin.
Liika kouluruoka
8
1279
Vastaukset 8
- utelias
Ei mitenkään huono idea, minua vain kiinnostaisi tietää:
1. miten tämän "jämäruokatarjoilun" aikataulutus käytännössä onnistuisi? Jo 200:n oppilaan koulussa on melkeinpä odotettavissa, että ruokailu tapahtuu kahdessa tai useammassa erässä, jotta istumapaikkoja varmasti riittäisi. Tulisiko tämä tarjoilu jälkimmäisen ruokailuvuoron aikana vai myöhemmällä välkällä? kummin päin vain, on epätodennäköistä että joku tulisi syömään kahdesti, ensin ruokaa ja sitten "välipalaa".
2. Ruuan lämpimänä pitäminen kuluttaa energiaa ja vaivaa (=rahaa), eikö olisi yksinkertaisempaa oppilaana vain odottaa että kaikki ovat saaneet ja sitten santsata mikäli ruokaa on jäljellä? tämän toteuttamiseen riittää että seuraava tunti ei ala liian aikaisin, useimmissa kouluissa on muun muassa tästä syystä varattu 30 min ruokailua varten.- AXbeebi
Meidän koulun jämäruoat vietiin sianruoaksi maataloihin. Joku maatilan emäntä/isäntä oli siis ilmeisesti tehnyt tarjouksen tuosta ruoasta. Toedä sitten miten on tänä päivänä.
- ei saa
AXbeebi kirjoitti:
Meidän koulun jämäruoat vietiin sianruoaksi maataloihin. Joku maatilan emäntä/isäntä oli siis ilmeisesti tehnyt tarjouksen tuosta ruoasta. Toedä sitten miten on tänä päivänä.
enää myydä maatiloille jos heillä ei ole mahdollisuutta kuumentaa jämäruokaa 80 asteeseen. Suurimmalla osalla maatiloista ei tätä mahdollisuutta ole. siksi menee ruokaa niin paljon hukkaan kun ei voi edes possuille viedä.
- Cisse
Meillä ainakin saa ostaa ylimääräisen ruoan keittiöltä. Eikä maksa kun muutaman euron kilo. Ei hukkaa heitetä ellei ole todella pakko, kyllä järjenkäyttö on sallittua tässäkin asiassa. Itse olen ostanut koulun jälkeen ruokaa kotiin monta kertaa samoin opettajat ja muu henkilökunta.
- pottunenä
Ruokaa saa säilyttää elintarvikeasetuksen mukaan lämpimänä vain 2 tuntia. Sitten se pitää heittää pois. Jos einesruokia alkaisi lämmitellä tai tehdä omavalmisteisia erissä, niin siihen tuskin on henkilöstöresursseja koska työ maksaa enemmän kuin raaka-aineet.
Lainsäädäntö säätelee muutenkin aika paljon ruoan tarjoamista ja säilytystä.
Ruokaa ei periaatteessa saisi myydä eteenpäin ellei sitä ole jäähdytetty. - kuinkas
pottunenä kirjoitti:
Ruokaa saa säilyttää elintarvikeasetuksen mukaan lämpimänä vain 2 tuntia. Sitten se pitää heittää pois. Jos einesruokia alkaisi lämmitellä tai tehdä omavalmisteisia erissä, niin siihen tuskin on henkilöstöresursseja koska työ maksaa enemmän kuin raaka-aineet.
Lainsäädäntö säätelee muutenkin aika paljon ruoan tarjoamista ja säilytystä.
Ruokaa ei periaatteessa saisi myydä eteenpäin ellei sitä ole jäähdytetty.se on mahdollista sitten että joka kouluruokalassa, sairaalassa yms. Tarjotaan aina edellisenkin päivän ruoanjämiä? Ihan normi käytäntö ruokaloissa. Ja kun minä olen ostanut ruokaa niin kylmänä jääkaapista sitä on annosteltu eli jäähdytettynä sitä on myyty.
Itse olen ollut suuren sairaalan keittiöllä ja vastannut omavalvonnasta siellä. Ruoan lämmityksestä seuraavana päivänä ei ainakaan silloin ollut mitään erityisempiä asetuksia - pottunenä
kuinkas kirjoitti:
se on mahdollista sitten että joka kouluruokalassa, sairaalassa yms. Tarjotaan aina edellisenkin päivän ruoanjämiä? Ihan normi käytäntö ruokaloissa. Ja kun minä olen ostanut ruokaa niin kylmänä jääkaapista sitä on annosteltu eli jäähdytettynä sitä on myyty.
Itse olen ollut suuren sairaalan keittiöllä ja vastannut omavalvonnasta siellä. Ruoan lämmityksestä seuraavana päivänä ei ainakaan silloin ollut mitään erityisempiä asetuksiaRuokaa saa tarjota uudelleen lämmitettynä, mikäli se ei ole ollut linjastossa tarjolla ja se on jäähdytetty omalvalvontaohjelmassa määrätyssä ajassa ja lämmitetty uudestaan min. 70C
- on kyllä
pottunenä kirjoitti:
Ruokaa saa tarjota uudelleen lämmitettynä, mikäli se ei ole ollut linjastossa tarjolla ja se on jäähdytetty omalvalvontaohjelmassa määrätyssä ajassa ja lämmitetty uudestaan min. 70C
rikottu lakia monessa paikkaa. Esim: eräissä paikoissa ne sapuskat ovat kyllä olleet linjastossa. Sieltä GN vuoista ne loput yhdistetään ja tarjotaan seuraavanakin päivänä..Lämmitetään tietysti tuohon 70 asteeseen ja yli mutta kuitenkin.
Olen vain sivusta seurannut kun noissa hommissa olen joskus ollut. Sitä tulee vähän tarkemmin katseltua ympärilleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791732
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109913En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo105705Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207654- 133628
- 51575
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51562Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä18549- 37546