Kuinka vanha on ihmislaji? 2 miljoonaa vuotta sitten muistutti paljon nykyihmistä, mutta vasta 20 000 vuotta oikeastaan ihmismäisesti luonut kulttuuria...
Ihmislajin
ikä?
101077
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Homo Sapiens lajina on n. 200 000 vuotta vanha. Kulttuurin kehittymiseen niin pitkälle, että siitä alkaa jäädä jälkipolville jotain merkkejä vie totisesti paljon aikaa . . .
Niin kauna kuin suurin osa valveillaolo-ajasta kului ruoan ja muiden perustarpeiden hankintaan ei kulttuurin ollut mahdollista kehittyä. Mitä enemmän vapaa-aikaa jäi sen paremmin ehdittiin pohtia asioita.
Vasta maanviljelyksen yleistyminen mahdollisti vapaa-aajan. Tuona aikana tietysti tärkeimmät kehittyivät ensin, rakennustekniikka, voitiin rakentaa turvallisia ja lämpimämpiä asuntoja viljelysten lähelle. Sen jälkeen tarve-esineiden teko.
Koko homma on positiivisesti takaisinkyteketty kiihtyvä prosessi.
Pekka, ihanko ite keksit tuon paskapuheen? Ei millään pahalla, mutta mikään tuossa ei oikeastaan pidä paikkaansa. Ihan nykyisen tutkimuksen valossa tiedetään, että metsästäjäkeräilijöillä kuluu noin 2-4 tuntia päivässä elannon saantiin. Ei siis voi väittää että maanviljely olisi lisännyt tuota aikaa, se toki mahdollisti hyvinä vuosina ylenpalttisen yltäkylläisyyden, jonka turvin voitiin ruokkia nälkäsuita pentuja ja muita hyödyttömiä. Niinpä väki lisääntyi. Tosiasia ei siitä miksikään muuta, jotta kulkutaudit ym ovat maanviljelyn mukana tulleita liian tiiviiseen pakatun elämän lieveilmiöitä, ja mekin elämme tuota paskakarusellia tekemällä 8 tuntia päivässä duunia, jotta saamme rahaa maksaa yltäkylläisen elomme.
Maanviljelys ei todellakaan mahdollistanut siis vapaa-aikaa, vaan ylijäämä ruuan tuoton, jonka turvin väki lisääntyi ja kehittyi erilaista osaamista ammattien myötä, koska kaikille piti jotakin tekemistä olla. Ei siellä silti kukaan norkoilemalla itseään elättänyt.
lue ja opi.
No, kerälijä-metsästäjät joutuvat kulkemaan uuteen paikkaan jatkuvasti mikäli haluavat selvitä vähällä työllä.
Lue vaikka hiukan antropologiaa, sieltä tuo selviää. En minä sitä ole keksinyt.
tutkinnoksi asti alaa. ja sillä pohjalla väitän että jassoottele minkä haluat, juttusi vain ei pidä paikkaansa. ehkä sun pitäis myös lukea useampikin kirja antropologiaa ja arkeologiaa.
Ja mitä helevetin väliä sillä on josko joutuvat kulkemaan. ei sun väitteessä ollut mitään viitaten tuohon liikkumistarpeeseen. Jo pohjimmillaan metsästäjä-keräilijä yhteisö on liikkuvaa. kukaan ei ole väittänyt näiden makaavan paikoillaan samassa paikkaa pysyvästi.
taide-esine, norsunluinen hevonen, on n. 30 000 vuotta vanha. Vanhimmat luolamaalaukset n. 13 000 vuotta.
Kulttuurin kehittymisestä on useita erilaisia näkemyksiä ja se minkä Pekka selitti on yksi hyvin perusteltu näkemys ihmiskunnan vaiheista. On myös näkemys kahdesta eri kantaisästä, joiden elintavat poikkesivat toisistaan huomattavasti.
Vanhimmat luolamaalaukset Euroopassa ovat yli 30 000 vuotta vanhoja ja esineet vielä paljon vanhempia. Maailman vanhin taide varmuudella ainakin 75 000 vuotta vanhaa nykytietämyksen mukaan.
Vihtori vastaa;
Olen mm. näillä palstoilla tuonut esille ihmiskunnan alkuperän ja saanut siitä juuri sellaista palautetta, kuin odotinkin: Käytännössä haudan hiljaisuutta.
Kokemuksen mukaan se tarkoittaa, että olen esittänyt jotakin todella merkittävää. Kuten olenkin.
Asia on ymmärretty osittain, mutta ei kokonaan. Vastaus oheiseen kysymykseen löytyy tekemästäni blogista:
http://www.alkuperamme.blogspot.com/
Mitään viruksia, tms. ei ole syytä pelätä. Sitä en totisesti osaa. Tämä on elämäni ensimmäinen blogi.
Asia, jota en ole älynnyt blogissa esittää, on, että ENSIN oli avioliitto ja vasta sen JÄLKEEN alkoi muodostua ns. "ihmiskunta". Ehkä n.milj.v. myöhemmin?
Korostan taas, että tämä EI ole mikään uskon asia. Sitä on syytä ajatella, niin se avautuu. Ei tosin ihan ekaoikolukemisella, mutta kyllä asia todellakin näin on. Valitettavasti.
Tv: Vihtori Pönttis
Kyllä nykyihmisen kulttuuri on paljon, paljon vanhempaa kuin 20 000 vuotta. Ongelmana on ensisijaisesti säilyminen, ensimmäiset ihmiset kun luultavasti eivät tehneet juurikaan muuta todella pitkiä aikoja säilyvää kuin kiviaseita. Joitain onnekkaita löytöjä kuitenkin on, kuten n. 100 000 vuotta vanhan simpukankuorikaulanauhan jäänteet sekä 70 000 vuotta vanha kivipython, ensimmäinen tunnettu palvontapaikka.