Hyviä kirjoja lukiessa tulee usein kiinnittäneeksi erityistä huomiota joihinkin yksittäisiin lauseisiin, jotka sitten saattavat palautua mieleen monesti myöhemminkin. Noihin lauseisiin voi sisältyä jokin kielikuva, kielellinen nokkeluus tai iskevä ajatus. Tässä muutamia oman muistini lokeroista:
Hänen perässään juoksi suhteellisen uskollinen koira Vahti. (Veikko Huovinen)
Kai minulla on oikeus olla tietämättä omista asioistani. (Veijo Meri)
Se on rauhan aikana niin kun paremman väen asia toi isänmaa, mutta sodassa passaa sitten vähän huonommankin koittaa. (Väinö Linna)
Lyöminen oli voimattoman näköistä niin kuin olisi letkulla hakannut. (Antti Tuuri)
Menevät miehet tulevat. (Antti Tuuri)
Perintörevolverini on kätkössä tyynyni alla, hamuilen sitä, koska sinä et ole vierelläni. (Juhani Peltonen)
Hänen perässään juoksi suhteellisen uskollinen koira Vahti. (Veikko Huovinen)
Kai minulla on oikeus olla tietämättä omista asioistani. (Veijo Meri)
Se on rauhan aikana niin kun paremman väen asia toi isänmaa, mutta sodassa passaa sitten vähän huonommankin koittaa. (Väinö Linna)
Lyöminen oli voimattoman näköistä niin kuin olisi letkulla hakannut. (Antti Tuuri)
Menevät miehet tulevat. (Antti Tuuri)
Perintörevolverini on kätkössä tyynyni alla, hamuilen sitä, koska sinä et ole vierelläni. (Juhani Peltonen)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tässä yksi uudempi, joka hivelee suloisesti paleltumaisillani olevaa kielikorvvaani:
"Fenomenologeina me keskitymme tutkimaan sitä vaikkua joka tukkii korvamme, eikö niin?" (herra Nutz)
Tämä on ihana lause lukea aina silloin, kun joku pikkusielu, sen sijaan että vaivautuisi edes yrittämään vastata esitettyyn kysymykseen, katsoo kannaltaan tarpeelliseksi takertua johonkin epäolennaiseen kielivirheeseen, joka löytyy jonkun onnettoman hyvässä uskossa ja luottamuksessa postaamassa sinänsä ihan asiallisesta kysymyksestä.
Aaaah jotta hivelee!...
:o)