Rakas
Kukaan ei ole koskaan merkinnyt mulle yhtä paljon kuin sinä.
Kirjoitan sulle, koska musta tuntuu, etten saa sanotuksi kaikkea, koska pelkään sun reaktiota ja sitä ymmärrätkö mun sanomiset oikein. Nyt on kulunut vajaa kuukausi siitä, kun päätettiin erota, ajatukset ja mieliala vaihtelee laidasta laitaan, enkä tiedä oliko ero oikea ratkaisu. Sun mielestä se oli sitä ja kunnioitan sun mielipidettä. Rakkaus sua kohtaan ei oo hävinnyt mihinkään, eikä liiemmin muuttunut.
Viime ajat on ollu mulle erittäin raskaita ja luopuminen susta, unelmista ja kaikesta siitä hyvästä mitä meillä oli on tuntunut tosi pahalta. Meillä oli ongelmia ja paljon ikäviä juttuja sattui, joita ei olis kumpikaan halunnut. Tuntuu pahalta, että niin useasti sanoin ja teoin sua loukkasin, anteeksi.
Tää kuukausi on ollut tasasta jatkuvaa kamppailua arkisten asioiden kanssa ja yritystä nauttia elämästä yksin ilman sua. Tuntuu niin yksinäiseltä ja onnettomalta.
Se, että oon yksinäinen, ei johdu niinkään siitä etteikö olis kavereita tai tyttöjä joiden kanssa olla. Se on enemmänkin sitä, että mulla ei oo sua. Naista jota kuitenkin rakastan ja jonka kanssa koin niin paljon ihania asioita. Eipä mulla enää oo sitä tän kahden vuoden aikana niin rakkaaksi tullutta sijaisperhettäkään, perhettä joka oikeasti tiesi missä mennään ja joka tunsi minkälainen mä olen. En varmaan pysty niille hyvittämään koskaan sitä miten ne hyväksyi mut ja piti kuin omanaan. Tuntuu niin paskalta ja epäonnistuneelta kun onnistun kaiken aina menettämään. Itken.
Koko mun elämä tuntuu helvetinmoiselta taakalta ja onnistun aina satuttamaan mun läheisiä, vaikka en oo luonteeltani paha. En tiedä jaksanko tätä. En haluais enää sua rasittaa millään, haluisin vaan kauas pois. Kun tapasin sut kaveri sanoi mulle, että: ” jos ton tytön saat, älä päästä koskaan irti”. Sen aika tuli kahden vuoden jälkeen. Oon surullinen.
Mä oon huono muistamaan kaikkea pahaa, se on mun heikkous. Toisaalta rikkaus. Soitit äsken mulle ja oli ihana kuulla sun ääntä. En usko että säkään ihan täysin haluat sydämmessäs musta luopua, ajattelet vain järjellä näitä juttuja. Kumpi sitten ratkaisee, järki vai tunteet, on kai ihmisestä kiinni? Loppujen lopuksi haluan vaan että sä oot onnellinen. Tottakai toivoisin et saisin itsekin olla onnellinen, tällä hetkellä olen kaikkea muuta.
Haluan että saavutat elämässäs kaiken mitä ansaitsetkin. Oot antanut mulle paljon ja oon saanu kasvaa aikuiseks sun kanssa, kiitos siitä. Kaikki tässä kaupungissa on jollain tavalla sidoksissa suhun ja sun takia tänne tulinkin, en kadu sitä. Enkä kadu koskaan sitä että tutustuin suhun, vaikka niin sanoinkin. Tuskin olisin hengissäkään ilman sua, niin hukassa olin ennen kuin otit mut vierelles ja sain ekaa kertaa kokea miltä tuntuu rakastaa ja olla rakastettu.
No, elämä on pitkä, niinkun sanoit – vähän liiankin. Tuut varmasti löytämään ihanan miehen joka osaa kohdella sua paremmin ja rakastaa sua just sellaisena kuin oot, mä en osannut. Sitä kai mäkin haluan, mut toisaalta ajatuskin susta toisen kanssa saa mut haluumaan kuolla. Siks haluisin pois Suomesta. En kestäisi sitä. Tää kaikki olisi ollut niin paljon helpompaa, ku olis voinu sanoa että erottiin koska en enää rakastanut sua. Mut siitä ei ollut kysymys, eikä ne tunteet edes laimentuneet loppua kohden.
Kun olit mun luona ennen kreetan matkaa, se tuntu niin hyvältä. Halailin pussailin ja pidin sua hyvänä koko yön, nukuin vajaan tunnin ja nautin joka hetkestä. Pidin huolen, etten nuku kun lähdet ja et saat aamupalaa. Haluisin niin vieläkin olla osa sun elämää ja näyttää teoin miten susta välitän, muutoin en oikein osaakkaan näyttää. En osannu olla sellanen poikaystävä kun sä mun halusit olevan, yritin parhaani ja silti epäonnistuin. Luulin et tää ratkaisu olis sun hyväks ja ihan rehellisesti tein sen suureks osaks sun takia.
Tää Jipun biisi on sulle, se koskettaa ja muistuttaa susta :
Mun oli pakko saada kadota, mun oli pakko saada vajota.
Mä tahdoin jäädä sun luo, mä tahdoin jäädä sun luo.
Mun täytyy uskaltaa nukahtaa.
Mun täytyy pystyä tuntemaan.
Jotenkin ilman sua, jotenkin ilman sua.
Sä laitoit mut piiloon, kaikelta pahalta.
Suojasit syliin, pahoilta unilta.
Kirjoitit selkään mua aina rakastat.
Vaikka mä oon niin rikki ja sekaisin
Mun oli pakko kadota, mun oli pakko saada vajota.

Sä tiesit, mä pelkään pimeää.
Sä tiesit mä pelkään, että yksin jään.
Mä tahdoin hengittää sua, mä tahdoin hengittää sua.
Sä laitoit mut piiloon kaikelta pahalta.
Suojasit syliin pahoilta unilta.
Kirjoitit selkään, mua aina rakastat.
Vaikka mä oon niin rikki ja sekaisin.
Me oltais hukuttu toistemme unelmiin.
Oltais jäädytty kiinni kyyneliin.
Jos saisin rakastaa sua uudestaan, pystyisin kyllä parempaan.

Menin silloin perjantaina Jipun keikalle, ja kadun sitä joka päivä. Olisit halunnut nähdä mut silloin. Kirjoitit, ”tuutko moikkaa mu perjantaina”, en tullut. Elämä on täynnä valintoja ,miks valitsen aina väärin?
Tänään nään sut taas pitkästä aikaa ja jännitän sitä aika paljon, silmät on varmaan punaiset itkemisestä, mut yritän olla vahva etten murtuis sun nähden. Kovin olen minäkin koittanut susta luopua, vaikka sydän ei sitä halua. Mulle merkitsee eniten mitä sä sanot ja ajattelet, mä yritän tästä lähin olla sanomatta asioita, joita en tarkoita. Usein sanon asioita vaikka niiden vastakohtia oikeesti tarkotankin. Tiedät sen. Se on mun tapa, kun keinot loppuu. Oot tajuttoman kaunis ja kaikki ulkoinen on sussa oli kun luotu mulle, anna anteeksi että olen sun ulkonäköäs tai mitään sussa arvostellut. Ainoastaan henkisiä ominaisuuksia on joita me ei onnistuttu sulattamaan yhteen, oltiin kai liian nuoria ja itsepäisiä, we were meant to be but we lost it. Siltä musta tuntuu.
Mun täytyy opetella olemaan yksin, ehkä sitten voin seurustella, mennä kihloihin, saada lapsia ja olla onnellinen. Tietysti toivon ettet ottaisi mitään reboundia, mut niinku sanoit, en saa puuttua. Jos saisin olla vielä sun arjessa ja välillä nukkua sun kanssa se tuntuis hyvältä. Vaikka en oo sulle tilivelvollinen, ei tunnu siltä, ei todellakaan ja se tuntuu hyvältä. Olisinko muuten sua rakastanutkaan, jos pystyisin johonkin uuteen näin nopeasti - en.
Niin paljon mitä sulle haluisin sanoa ja juttuja joita kertoa, mut en enää saisi. Mä haluan uskoa, ettei poltettu kaikkia siltoja, ehkä jotain tietä pitkin löydät vielä mun luokse joskus, se ei ehkä susta tunnu todennäköiseltä, mut mulle se antaa voimaa jatkaa. Tulen aina rakastamaan sua. Me ei osattu, vaikka yritettiin.
Pitäis varmaan käydä kohta nukkumaan, tuntuu tätä kirjoittaessa siltä ku sais olla sun kanssa, joten en osaa lopettaa, en mä muuta niin paljon halunnutkaan ku viettää aikaa sun kanssa, voi kun sä pystyisit siihen. Ei mulla oo mitään niin tärkeetä täällä kun sä. Niinku sanoin en olis päätyny tähän ratkaisuun, jos olisin tiennyt, että joudun näin kauas susta. Mun on paha olla näin erossa susta. Mun on kyl paha olla muutenkin, oon joutunut nukkumaan lähes pelkästään lääkkeillä ja päivätkin tuntuu tuskallisen pitkiltä. Luulen että tiedät miltä musta tuntuu. Kukaan ei oo koskaan saanu tietää musta niin paljon kuin sä ja enää en kenellekään niin paljon kertoisikaan.
Oot ainut ihminen joka mut tuntee, sun äiti tuntee sut, mun ei. Olen ilonen siitä ettei me vihata toisiamme. En tuu käyttämään sua vastaan mitään mitä tiedän tai mitenkään muutenkaan, saat mun ikuisen luottamuksen. Halusit sitten kertoa mitä tahansa, mä kuuntelen ja haluun auttaa sua kaikin tavoin.. Tuut aina olemaan iso osa mun elämää, tiedän sen, mutta en sitä millä tavalla, sitä ei voi tietää. Kun luet tätä sun mielessä pyörii varmaan kaikennäköistä, mut toivottavasti se on jotain positiivista, toivottavasti tää ei satuta sua. Mä en haluu satuttaa sua ikinä enää. Toivon sulle kaikkea hyvää ja paljon rakkautta, terveyttä, iloa ja kauniita terveitä lapsia. Ei mikään oo näin vaikeeta ku luopua susta. –vittu-
Se oli vain liekki mustimmassa yössä
kosketus hengityksen kaltainen
Niin kuin uni jonka on joskus tultava loppuun
valkoinen hiutale joka sulaa pois
Kuinka virtaavaa voisi aikaa jarruttaa
nyt kun tunti viimeinen kelloon kääntyy
meidän liekkimme jolle hengen annoimme
jota kauan vaalittiin nyt kuolee hiljaa.
(Irina, kuole hiljaa)
Rakkaudella sulle.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinulla on lahja. Sinulla kyky tuntea, katua,
pyytää anteeksi, rakastaa ja
toivoa toiselle hyvää.
Olet hieno ihminen. Kaikella on tarkoituksensa,
niin kliseeltä kuin se nyt kuullostaakin.
Tämän kivun myötä sinusta tulee vieläkin hienompi.
Kykysi rakastaa tulee olemaan vieläkin suurempi.
Tässä kohtaa pysähtyminen oman itsesi kanssa on
merkityksellinen.
Nauti jokaisesta tunteesta mikä tulee, ikävä,
suru, katkeruus ja viha vievät sinua lähemmäksi
suurinta iloa.
Muistojasi ei kukaan voi sinulta pois viedä.
Ajattele että maailmassa miljoonia
ihmisiä elää läpi elämänsä tuntematta koskaan
rakkautta, ikävää, kaipuuta ym.
Ihmiset joiden rakkaat ovat kuolleet voivat iloita
siitä että saivat kokea jotain.
Jokainen joutuu luopumaan aina jostakin ja joskus
ihan kaikesta.
Menetyksen olemassaolo on todellisuutta jonka
hyväksyminen on pakollista.
Voimia sinulle matkalla entistä ehempään itseesi.
mä oisin miehelleni voinut kirjoittaa just saman teksitn ja itseasias kopion ton ja tein siitä oman n'köisen.....