Evoluutio

"Lehti: Tutkijat vaativat muuntogeenisen maissin kieltämistä


EU:ssa hiljattain elintarvikkeeksi hyväksytty muuntogeeninen maissituote MON 863 tulisi kieltää, esittää arvostettu ranskalainen CRII-GEN -tutkimuskomitea. "Löytömme todistavat varsin vakuuttavasti, että MON 863 tulisi heti kieltää ihmisravintona", sanoo CRII-GENin tutkimuskomitean puheenjohtaja, professori Gilles-Eric Séralini Svenska Dagbladetin haastattelussa.


CRII-GEN on tutkinut geenimanipuloitua maissia tuottavan Monsato-konsernin testituloksia yli vuoden ja löytänyt huolestuttavia tietoja. Geenimanipuloitua maissia syöneillä naarasrotilla paino nousi ja veren sokeri- ja rasva-arvot kohosivat huomattavasti. Lisäksi maksan paino nousi ja munuaisten toiminta huononi. Urosrotat laihtuivat, niiden munuaiset pienenivät ja virtsan koostumus muuttui. Nuorille tutkimusrotille tuli munuaissairauksia, joita tavataan yleensä vain vanhemmilla rotilla.


CRII-GENin tutkimustulokset julkaistaan tiistaina tiedotustilaisuudessa Berliinissä. Se on ainoana riippumattomana tahona saanut käyttöönsä Monsato-konsernin tutkimustulokset. Tähän mennessä yhtiö on itse analysoinut tuloksia ja julkistanut niitä."

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lehti Tutkijat vaativat muuntogeenisen maissin kieltämistä/1135225780844
121096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Haettua artikkelia ei löydy tai se on poistettu sivustolta.

Äänestä

Mikäli tosiaan kyettäisiin kunnollisisissa tutkimuksissa saamaan tuon kaltaisia tuloksia, niin on varmaa että se kiinostaisi lukuisia tutkimusryhmiä ympäri maailmaa. Ei siksi, että geenimuuntelu aiheuttaisi haittoja koe-eläimille, vaan siksi että olisi sattumalta paljastettu jokin sukupuolen mukaan selektiivinen metaboliaan vaikuttava tekijä. Laihdutuslääkettä etsitään yhä suuremmilla tutkimusvaroilla ja erityisesti naisilla toimiva lihavuutta aiheuttava tekijä olisi erityisen mielenkiintoinen sen vastavaikuttajaa etsittäessä.

Nyt kun tuon tutkimustuloksen koko tausta on tuntematon, oletan että se on tehty yhtä suurella asiantuntemuksella kun vastaavia tuloksia saatiin niillä perunakokeilla. Aikanaan syöttivät rotille raakaa perunaa ja totesivat että vaivoja tuli. Syynä ei tietenkään silloinkaan ollut geenimuuntelu, vaan se ettei raaka peruna sovellu rottien ravinnoksi (kyllä ne silti syövät vaikka lautaa jos ei muuta anneta).

Ikävää että niin usein näennäistutkimusta väkisin käännetään siihen suuntaan mihin halutaan päästä. Vähän on noita juttuja lukiessa samanlainen olo kuin silloin kun on joutunut kuuntelemaan tupakkatehtaiden junailemien tutkimuksien tuloksia. Tupakkahan on tietysti vain ja ainoastaan terveellistä ja itseasiassa parantaa monia vaivoja. Eivätkös ne väittäneet sen ehkäisevän Parkisonia, vai muistanko väärin.

Asia on vain niin, että geenitekniikalla kyetään saamaan ihmisille turvallisempaa ja ympäristölle vähemmän haitallista ruokaa. Pitää muistaa että ihminen ei ole kovin hyvin sopeutunut kasviravintoon ja meille soveltuvat kasvit ovat kovin harvinnaisia ja niiden viljely on hankalaa. Verratkaa meitä lehmään, joka syö kykenee syömään lähes kaikkea kasviperäistä (jopa vesakkosilppua on käytetty ruokinnassa ja se toimii hyvin). Kasvit jotka soveltuvat meille on jalostettu vuosituhansien kuluessa meille paremmin kelpaaviksi, mutta samalla niiden ympäristöolosuhteiden vaatimukset ovat kiristyneet. Meille parhaiten soveltuvat kasvit vaativat runsaasti ravinteita, vettä ja samalla niiden tautien- ja tuholaistensieto on heikentynyt. Pitää muistaa että tuholaisia torjuvat ominaisuudet torjuvat myös meitä, sillä usein ne yhdisteet ovat meidänkin mielestämme kitkeriä ja ikäviä.

Geenitekniikalla kyetään saamaan aikaan lajikkeita jotka ovat meille erityisen hyvin soveltuvia ja samalla ne kuitenkin kestävät tuholaisia, tauteja ja ympäristön karuutta.
Muistakaa nyt että soija on lähes kokonaan geenimuunneltua ja asia on onnistunut odotusten mukaisesti ja kaikki on mennyt hyvin.

Lisäksi hulluinta arvostelussa on se että arvostelijat hyväksyvät ne lajikkeet jotka saatiin 50- ja 60-luvuilla gammasädepommituksilla. Siemeniä tai kasvavia kasveja käsiteltiin radioaktiivisen koboltin säteilyllä ja näistä valikoitiin jalostukseen sopivat mutaatiot. Lähes kaikki viljalajikkeet ovat jo 70-luvulta sisältäneet näitä osia. Tuolloin jalostus oli hankalaa kun ominaisuudet olivat täysin sattumanvaraisia ja silti onnistuttiin laikkeiden parantamisessa. Nyt sitten kun tekniikka on kehittynyt ja saadan haluttuja ominaisuuksia helpommalla ja hallitummin aikaa, niin sitten alkaa uskonnolliselta vaikuttava toiminta. Ihmisiä on joskus niin hankala ymmärtää; alkeellisempi tekniikka kelpasi, nyt sitten valitetaan paremmista tekniikoista.

Äänestä
  • Tuo oli täysin uutta tietoa, että "ihminen ei ole kovin hyvin sopeutunut kasviravintoon".

    Kun katselen hampaitani peilistä, voisi luulla päinvastaista. Ainiin, mutta ne kasvien kuiduthan taitavat olla pahasta ihmisen vatsalle? Mitä? Eikö?
    No kasvien sisältämät kivennäis- ja hivenaineet, sekä vitamiinit nyt ainakin on yhtä myrkkyä!

    Äänestä

  • >;O) kirjoitti:

    Tuo oli täysin uutta tietoa, että "ihminen ei ole kovin hyvin sopeutunut kasviravintoon".

    Kun katselen hampaitani peilistä, voisi luulla päinvastaista. Ainiin, mutta ne kasvien kuiduthan taitavat olla pahasta ihmisen vatsalle? Mitä? Eikö?
    No kasvien sisältämät kivennäis- ja hivenaineet, sekä vitamiinit nyt ainakin on yhtä myrkkyä!

    Niin se kuitenkin on. Meidän elimistöllemme kelpaavat vain harvat kasvit ja niidenkin pitää olla helposti sulavia. Gorilla on sopeutunut kasviravintoon paljon paremmin ja sen suolisto on huomattavasti pidempi (päältäkin sen näkee). Inminen on sopeutunut sekaravintoon, mutta siihen eivät kuulu tuleentunut heinä, olki tai oksanpätkät (oikeat kasvissyöjät pärjäävät näilläkin).

    Lisäksi on huomattava että kissakin syö heinää ja se on sille hyväksi, vaikkei se siitä juuri ravinteita kykene irroittamaan.

    Eräs toinen esimerkki alueelta on panda, jonka kehitys on kasviravinnon suhteen vielä pahasti kesken (se selviää bambulla vain juuri ja juuri).

    Äänestä

  • >;O) kirjoitti:

    Tuo oli täysin uutta tietoa, että "ihminen ei ole kovin hyvin sopeutunut kasviravintoon".

    Kun katselen hampaitani peilistä, voisi luulla päinvastaista. Ainiin, mutta ne kasvien kuiduthan taitavat olla pahasta ihmisen vatsalle? Mitä? Eikö?
    No kasvien sisältämät kivennäis- ja hivenaineet, sekä vitamiinit nyt ainakin on yhtä myrkkyä!

    Ihminen esikäsittelee ruokansa.

    Äänestä

Tutkimushan ei missään tapauksessa ole arvostettu, puolueeton eikä uskottava.

"Lehti: Suomi puolsi Monsanton hakemusta
Kohuttu geenimaissi jakaa tutkijat tiukasti kahteen leiriin

HARRI KAVÉN

Ranskalaisten tutkijoiden väitteet MON863-geenimaissin terveysriskeistä tyrmätään suomalaisissa asiantuntijapiireissä.

Maa- ja metsätalousministeriössä toimivan erikoistutkija Jussi Tammisolan mukaan vaatimus evätä maissin hyväksyntä EU:n markkinoille pohjautuu vääriin tulkintoihin maissilla tehdyistä rottakokeista.

Ranskalainen CRII-GEN on analysoinut Monsanto-yhtymän teettämien rottakokeiden tietoja niin, että on saatu esiin vakavia terveyshaittoja geenimuunneltua maissia syöneillä rotilla. Samojen tietojen muissa tieteellisissä tulkinnoissa haittoja ei ole havaittu.

- Nyt esille nostettujen, niin sanottujen tutkimustietojen lähteenä on Greenpeacen lisäksi CRII-GEN. Se on geenitekniikkaa vastustava, militantiksi julistautuva järjestö eikä mikään tutkimuslaitos. Agressiivisempi versio meidän piskuisesta Kansalaisten bioturvayhdistyksestä, Tammisola sanoo.

CRII-GEN-laitoksen puheenjohtaja, professori Gilles-Eric Séralini tosin on muutakin kuin aktivisti; hän on toiminut Ranskan gm-hyväksyntää hoitavassa komissiossa.

Myös Saksan hallitukselle MON863:sta selvityksen tehnyt professori Arpad Pusztai on ollut sitä mieltä, että rottakokeet oli suunniteltu puutteellisesti ja analysoitu vajavaisesti.

Vanha kohu lämmitettynä

Tammisolan mukaan pieni määrä geenitekniikkaa vastustavia aktivisteja perustaa tämän tästä komeasti tieteellisiltä kalskahtavia nettisivustoja, joiden nimissä mainitaan biotekniikan tutkimus.

- Tämä tuorein kohukin on lämmitelty vuosien takaa, kun juurikuoriaisen kestävän maissin hyväksyntä oli esillä EU:ssa.

Tammisola on ollut yksi Suomen edustajista, kun geenitekniikan sovelluksia on käsitelty EU:n valmistelevissa kokouksissa. Suomi puolsi aikanaan tämän geenimaissin pääsyä EU:n markkinoille. Muuntogeenisten kasvien tuotehakemukset käsitellään EY-säädösten mukaan aina tapauskohtaisesti.

Geenitekniikalla muunneltujen kasvien vastustaminen on Suomen virallisessa koneistossa katsottu sopimattomaksi, sillä myötäsukaisuus on kirjattuna esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön strategiaan, jossa tosin painotetaan myös varovaisuuden periaatetta.

- Säädösten mukaan Euroopan elintarviketurvallisuusvirastolla EFSA:lla on päävastuu tuoteturvallisuuden arvioinnissa, Tammisola sanoo ja arvelee, että MON863-maissi tulee EFSA:ssa kohta uudelleen esille.

Hänen mielestään EU:n pitäisi pikaisesti hyväksyä MON863-maissi myös viljelyyn Euroopan pelloille.

- Maissin juurikuoriainen on jo paha vitsaus Euroopassakin. On järkevämpää kasvattaa maissia, joka pystyy torjumaan kuoriaisen sen sijaan että peltoon ruiskutetaan suuret määrät tuholaismyrkkyä, Tammisola sanoo.

Tammisola on erikoistutkijan virkansa ohella kasvinjalostuksen dosenttina Helsingin yliopistossa.

Julkaistu 15.3.2007 1:32:26 "

http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2007-03-15,104:2:445286,1:0:0:0:0:0:

Se mitä tästä tapauksesta pitäisi oppia on LÄHDEKRITIIKKI!

Äänestä
  • Tämä väitetyt tutkjat eivät edes ole toksikologian eli haitallisten ja myrkyllisten aineiden asiantuntijoita.

    Äänestä

  • "Ranskalainen CRII-GEN on analysoinut Monsanto-yhtymän teettämien rottakokeiden tietoja niin, että on saatu esiin vakavia terveyshaittoja geenimuunneltua maissia syöneillä rotilla. Samojen tietojen muissa tieteellisissä tulkinnoissa haittoja ei ole havaittu."

    Siis muita tutkimus tuloksia ei ole paitsi Monsaton tutkimukset?
    Ja näitä tutkimus tuloksia taas toiset analysoi?
    HAHAHAHAHAAHAHAHAHAHAH!!!
    Voi pässi!
    Helppo tutkimus ja analysointi:
    Otetaan yksi Monsaton tutkija ja syötetään hänelle GM maissia. Seurataan tilannetta ja ruumiin avauksesta voidaan tehdä loppu päätelmä.

    En koskisi moisiin myrkky kasveihin.

    Mihin siitä kasvista katoaa se "luomu" torjunta-aine???????

    Äänestä

Monsato yrittää patentoida sian geeniperimää ja saastuttaa luonnollisia viljoja viljelevien yrittäjien satoja naapurin pelloista leviävillä geeneillä(siitepölyn mukana) ja mikä parasta, haastaa ne vielä oikeuteen patenttilakien rikkomisesta.....Huh huh....

Äänestä
  • Patentoivat veden ja ilman, sitten rahastamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


markkina-arvona? kirjoitti:

"Lehti: Tutkijat vaativat muuntogeenisen maissin kieltämistä


EU:ssa hiljattain elintarvikkeeksi hyväksytty muuntogeeninen maissituote MON 863 tulisi kieltää, esittää arvostettu ranskalainen CRII-GEN -tutkimuskomitea. "Löytömme todistavat varsin vakuuttavasti, että MON 863 tulisi heti kieltää ihmisravintona", sanoo CRII-GENin tutkimuskomitean puheenjohtaja, professori Gilles-Eric Séralini Svenska Dagbladetin haastattelussa.


CRII-GEN on tutkinut geenimanipuloitua maissia tuottavan Monsato-konsernin testituloksia yli vuoden ja löytänyt huolestuttavia tietoja. Geenimanipuloitua maissia syöneillä naarasrotilla paino nousi ja veren sokeri- ja rasva-arvot kohosivat huomattavasti. Lisäksi maksan paino nousi ja munuaisten toiminta huononi. Urosrotat laihtuivat, niiden munuaiset pienenivät ja virtsan koostumus muuttui. Nuorille tutkimusrotille tuli munuaissairauksia, joita tavataan yleensä vain vanhemmilla rotilla.


CRII-GENin tutkimustulokset julkaistaan tiistaina tiedotustilaisuudessa Berliinissä. Se on ainoana riippumattomana tahona saanut käyttöönsä Monsato-konsernin tutkimustulokset. Tähän mennessä yhtiö on itse analysoinut tuloksia ja julkistanut niitä."

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lehti Tutkijat vaativat muuntogeenisen maissin kieltämistä/1135225780844

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu