Helpota itse toisen aloitteen tekemistä

Kovin usein kuulee ihmisten (etenkin naisten) valittavan sitä, miten se toinen osapuoli ei vain tee aloitetta. No tokihan voidaan sanoa, että sillon kannattaa tehdä se aloite itse mutta on myös toinen vaihtoehto. Nimittäin se, että tulee puoleenväliin vastaan ja helpottaa sitä toisen osapuolen aloitteen tekemistä. Se voi olla ihan pienistä asioista kiinni mutta niinhän se näissä jutuissa usein onkin!

Esim. onko mikään ihme, ettei sinua lähestytä jos olet jatkuvasti muiden seurassa? Vaatii jo melko lailla pokkaa tulla juttelemaan vieraalle ihmiselle kun tämä on kavereidensa ympäröimänä. Joten jos odottelet aloitetta, niin liiku välillä yksin sellaisissa tilanteissa, joissa toisen on helppo sinua lähestyä. Asiaa voi vielä auttaa pienellä katsekontaktilla.

Voit myös hakeutua sellaiseen tilanteeseen, jossa muka tarvitset apua, jolloin toinen voi lähestyä sinua ilman, että varsinaisesti tulee "iskemään". Esim. jossain työpaikalla voit vaikka kantaa jotain kopiopaperipinoja sopivan henkilön ohi ja yrittää avata ovea tms. (Tämä nyt oli vain yksittäinen esimerkki).

Laittakaa muutkin tänne jotain ideoita siitä, miten aloitteen tekemistä voi omalla toiminnalla edesauttaa...!
41883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

klisee elokuvista mut voihan tää toimiakin..? eli
esim.viet kauhean kasan lehtiä lehtiroskikseen ja henkilö josta olet kiinnostunut tulee vastaan tiputat "vahingossa" lehdet maahan jolloin ihastus (toivon mukaan avulias sellainen)tarjoutuu auttamaan ja loppu- se on sinusta kiinni.

Äänestä
  • ainoo vaan, että jos sellanen tilanne tulisi vastaan, että ihastukseen törmäisi matkalla roskikselle, niin juttelun aloittaminen ei muutenkaan olisi kovin vaikeaa! toista se on jossain koulussa tai työpaikalla ja muissa "vilkaammissa" paikoissa...

    Äänestä

  • rintintinkävimeilläsyömässä kirjoitti:

    ainoo vaan, että jos sellanen tilanne tulisi vastaan, että ihastukseen törmäisi matkalla roskikselle, niin juttelun aloittaminen ei muutenkaan olisi kovin vaikeaa! toista se on jossain koulussa tai työpaikalla ja muissa "vilkaammissa" paikoissa...

    hyvä en missääntapauksessa liiku yksin missän sellaisessa paikassa että joku saattaisi tulla minuun tutustumaan HIRVEETÄ ihanaa kun saan lukea teidän huolia
    voin ottaa opikseni ja eipä silti että olisi ollut tunkua, paitsi kaikki reppanat ja ne joilla on huono näkö.
    niinkuin sillä yhdellä kun niin käveli minun perässä kun kuulema näytin takaapäin 19 vuotiaalta,ai, mikä pettymys kun olinkin aikuinen nainen.

    Äänestä

  • nyt tiedän ja kirjoitti:

    kiitos nauroin vedet silmiin... x'D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mirsofthehomeland kirjoitti:

Kovin usein kuulee ihmisten (etenkin naisten) valittavan sitä, miten se toinen osapuoli ei vain tee aloitetta. No tokihan voidaan sanoa, että sillon kannattaa tehdä se aloite itse mutta on myös toinen vaihtoehto. Nimittäin se, että tulee puoleenväliin vastaan ja helpottaa sitä toisen osapuolen aloitteen tekemistä. Se voi olla ihan pienistä asioista kiinni mutta niinhän se näissä jutuissa usein onkin!

Esim. onko mikään ihme, ettei sinua lähestytä jos olet jatkuvasti muiden seurassa? Vaatii jo melko lailla pokkaa tulla juttelemaan vieraalle ihmiselle kun tämä on kavereidensa ympäröimänä. Joten jos odottelet aloitetta, niin liiku välillä yksin sellaisissa tilanteissa, joissa toisen on helppo sinua lähestyä. Asiaa voi vielä auttaa pienellä katsekontaktilla.

Voit myös hakeutua sellaiseen tilanteeseen, jossa muka tarvitset apua, jolloin toinen voi lähestyä sinua ilman, että varsinaisesti tulee "iskemään". Esim. jossain työpaikalla voit vaikka kantaa jotain kopiopaperipinoja sopivan henkilön ohi ja yrittää avata ovea tms. (Tämä nyt oli vain yksittäinen esimerkki).

Laittakaa muutkin tänne jotain ideoita siitä, miten aloitteen tekemistä voi omalla toiminnalla edesauttaa...!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu