CALLEVA vs. KALEVA

Nykyisessä Brittein saaressa on kaupunki nimeltään Calleva. Tutkijat eivät tiedä, keitä kaupungissa asui eikä sitä, miksi samantyyppistä kaupunkia ei löydy enää sen jälkeiseltä ajalta Englannista.

http://www.bbc.co.uk/history/archaeology/excavations_techniques/city_dead_01.shtml

Tästä kyllä vetää helpot johtopäätökset, että Kalevahan sinne on siirtokuntansa perustanut. Kaupunkihan oli tehty pääasiassa puusta, jonka käsitteleminen oli luonnollista skandinaaveille.

Kaleva on saattanut hyvinkin olla melkoisen vaikutusvaltainen henkilö Euroopassa, sillä eestiläiset tuntevat Kalev Poeg, karjalaiset Kalevan pojat ja Widsithissä sanotaan, että Gaelic ruled the Finns.

Mutta että onko tässä sitten ensimmäinen todiste, että joskus hallitsimme koko Pohjois-Eurooppaa Britanniaa myöden siihen saakka, kunnes kansainvaellus alkoi ja työnsi kansamme nykyisille sijoilleen Itämeren ympärillä ? Viisaampien täytyisi se sanoa. Olisi ihan mielenkiintoista, jos Calleva sanan alkuperästä olisi enemmän tietoa. Onko Calleva Kalevan roomalainen muoto ?

CALLEVA - The city of Dead -> Murhattiinko kaikki kaupungin asukkaat roomalaisten toimesta ?
61276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"The Celtic place name, Calleva, can be translated as 'woody place', and investigations of the ancient pollen record confirm that the early settlement was surrounded by woodland, so timber for fuel and building was close at hand. "

Calleva on siis kelttien kieltä ja tarkoittaa metsäistä paikkaa. Onko sillä siitten ollut jotain vaikutusta suomalaisten Kaleva-nimeen jäänee arvoitukseksi.

Äänestä

Sanottakoon nyt heti alkuun että olen erittäin kiinnostunut vaihtoehtohistoriasta ja rajatieteellisistä perinteistä etc. - joten ei tule sitten kenellekään pullat väärään kurkkuun kun funtsailen että noinkohan "Kalevan pojat" olisi eräs vastine nimikkeelle "Jumalan pojat". Elikkäs menneisyydessä olisi ollut joku teknisesti ja/tai henkisesti erittäin kehittynyt ihmisrotu, joka on luonnonmullistuksessa tai itse aiheuttamassaan tuhossa kadonnut nyttemmin Maan päältä, mutta jonka sivistyksen edustajia olisi vielä pitkään vuosituhansia pyörinyt siellä täällä kummastuttamassa alkeellisempien kulttuurien edustajia.

Katsoin juuri Jim-kanavalta dokumentin Stonehengestä, ja siinä mainittiin että juuri kun rakennelman kivistä vaihetta alettiin rakentaa, ilmaantui hautalöydön perusteella paikalle ainakin yksi ulkomaalainen joka hampaistonsa perusteella oli >kylmemmästä ilmanalasta kotoisin

Äänestä
  • Mielenkiintoista tosiaan =)

    Äänestä

"että Gaelic ruled the Finns"

Hmm... siinä ei kutenkaan sanottu että Kalevi se hallitsi Brittein saarilla. Ettei vaan olisi ihan niinkuin sanoit, eli siis "Gaelic ruled the Finns", eli joku kelttiläinen oli kulkeutunut Suomen surkeille saloille ja oppineempana ja kokeneempana ryhtynyt paikallisten metsäläisten kuninkaaksi?

Äänestä

En veikkaisi tuota vaihtoehtoa edes kertoimella 20. Joko kelttiläinen tai latinalainen alkuperä on minusta näppituntumalla 99% todennäköinen, vaikka en ole opiskellut sen enempää kelttiläisiä kieliä kuin latinaakaan.

Paria hyvin yleissivistävää tietopakettia Euroopan varhais- ja esihistoriasta voin kyllä suositella (silläkin uhalla, että joku yleissivistymätön new-age-hämy tulkitsee ne päin prinkkalaa):

Lennart Meri: Hopeanvalkea
Kalevi Wiik: Eurooppalaisten juuret

Varsinkin Wiikin hypoteesit ovat herättäneet tiedepiireissä hyvinkin kitkerää kränää, ja totta on, että niissä on kovin paljon mutu-tuntumaa ja niitä on kovin vaikea sekä todistaa että kumota, mutta en kuitenkaan voi tuomita niitä aivan nollahypoteeseiksi.

Äänestä

Gaelic tuskin hallitsi suomalaisia, Finnejä ehkä...Finn ei kuitenkaan tarkoita suomalaista. Sehän on suuri irlantilainen suku. Muoto finn tullee sen kelttiläisestä muodosta fionn, joka tarkoittaa vaalea

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistä tulivat Kalevan pojat ? kirjoitti:

Nykyisessä Brittein saaressa on kaupunki nimeltään Calleva. Tutkijat eivät tiedä, keitä kaupungissa asui eikä sitä, miksi samantyyppistä kaupunkia ei löydy enää sen jälkeiseltä ajalta Englannista.

http://www.bbc.co.uk/history/archaeology/excavations_techniques/city_dead_01.shtml

Tästä kyllä vetää helpot johtopäätökset, että Kalevahan sinne on siirtokuntansa perustanut. Kaupunkihan oli tehty pääasiassa puusta, jonka käsitteleminen oli luonnollista skandinaaveille.

Kaleva on saattanut hyvinkin olla melkoisen vaikutusvaltainen henkilö Euroopassa, sillä eestiläiset tuntevat Kalev Poeg, karjalaiset Kalevan pojat ja Widsithissä sanotaan, että Gaelic ruled the Finns.

Mutta että onko tässä sitten ensimmäinen todiste, että joskus hallitsimme koko Pohjois-Eurooppaa Britanniaa myöden siihen saakka, kunnes kansainvaellus alkoi ja työnsi kansamme nykyisille sijoilleen Itämeren ympärillä ? Viisaampien täytyisi se sanoa. Olisi ihan mielenkiintoista, jos Calleva sanan alkuperästä olisi enemmän tietoa. Onko Calleva Kalevan roomalainen muoto ?

CALLEVA - The city of Dead -> Murhattiinko kaikki kaupungin asukkaat roomalaisten toimesta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu