Vaikea ymmärtää työpakkakiusaamista suomalaisten...

...taholta maahanmuuttaja-työtovereitaan kohtaan. Kyseessä on mahdollisesti kiusaajan tyytymättömyys itseensä. Ovathan monet maahanmuuttajat pitkälle koulutettuja, mutta ulkomaalaisina eivät saa koulutustaan vastaavaa työtä.

Hienoa, että ovat päättäneet pärjätä Suomessa ja ottaneet vastaan tarjolla olevia hommia.
2577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eilen haastateltiin jossain TV-ohjelmassa hyvin fiksua somalityttöä, joka halusi tulla lääkäriksi. Hänen isänsä oli Nokialla töissä insinöörinä.

Tytössä oli sellaista vanhan ajan hyväkäytöksisyyttä, jota näki vain Suomi-filmeissä ennen. Ihan kateeksi kävi. Osaisinpa minäkin olla yhtä miellyttävä ja rauhallinen.

Ihmisillä, jotka kiusaavat toisiaan, oli se sitten työpaikalla tai sen ulkopuolella on vikaa korviensa välissä.

Äänestä
  • tv-ohjelman. Todella fiksu tyttö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aarre kirjoitti:

...taholta maahanmuuttaja-työtovereitaan kohtaan. Kyseessä on mahdollisesti kiusaajan tyytymättömyys itseensä. Ovathan monet maahanmuuttajat pitkälle koulutettuja, mutta ulkomaalaisina eivät saa koulutustaan vastaavaa työtä.

Hienoa, että ovat päättäneet pärjätä Suomessa ja ottaneet vastaan tarjolla olevia hommia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu