Mikähän järki oli luoda näinkin monta eri kieltä puhuttavaksi sekä kirjoitettavaksi, kun yksikin ilmaisukieli olisi rittänyt. Olemmeko me menossa nyt kuitenkin maailmanlaajuisesti yksikieliseen ilmaisuun, kun englantia käytetään nyt jo kuitenkin yleisesti?
Kielet
Turhautunut*
3195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei oikeita kieliä ole luotu, ainakaan ihmisten toimesta. Ne ovat syntyneet itsestään sitä mukaa kuin ihmiset ovat halunneet paljastaa ajatuksiaan toisilleen. Kun ihmisrymhien välillä on ollut vuoristoja, meriä ja pitkiä erämaataipaleita, on kullekin ryhmälle vain kehittynyt ihan oma tapansa viestiä keskenään suullisesti. Jossakin sivistyksen vaiheessa on nähty sitten hyväksi luoda jonkinmoisia kielioppisääntöjä ja sanastoja, jotta keskinäinen ymmärrys edes ryhmän sisällä säilyisi ja paranisi.
Keinokielet (volapük, esperanto, mitälie) ovat sitten eri asia. Kaikille niille on yhteistä olemattomaksi jäänyt suosio. Joskus on joku yrittänyt hehkuttaa niiden puolesta tälläkin palstalla, mutta onneksi keinokielifriikeille on omakin hiekkalaatikkonsa. Ainakaan minä en mokomiin ”kieliin” halua koskea edes tikulla.
Keinokielen pitäisi olla helpompaa kuin englanti ja siitä johdettu. Eikä sen pitäisi olla jonkun profeetan visioima sekasotku kaikista maailman valtakielistä.
Baabelin torni!