Mielestäni koko psykoterapia keikahti täysin omille raiteilleen Sigmund Freudin johdosta.
Mitään niin hölmöä kuin se että kaikki syyt voida huonosti johtuisivat lapsuudesta, isästä ja äidistä on tuulesta temmattu juttu.
Kuitenkin virallinen lääketiede ihan vakavissaan kulkee kyseisen herran jalanjälkiä. Ja suuri osa
ihmisistä uskoo( huom. uskoo) Freudin teorioihin.
Jos Freudin tilalla olisi ollut jokin toinen yhtä vaikutusvaltainen herra ja teoriat olisivat olleet toiset niin käsityksemmekin lapsuuden vaikutuksesta ihmisen kehitykseen olisi toisenlainen. Eli tätä syy/seuraus suhdetta ei olsi ehkä koskaan syntynyt?
Tämä teoriahan saa ilmaa uskosta tähän teoriaan.
Asiat ovat sitä mitä niistä uskot.
Mitä myönteistä S.F:stä löytyy ja muitanäkökulmia.
Freudin paikalle olisin kaivanut Wittgensteiniä laatimaan teorioita perheestä.
Mitään niin hölmöä kuin se että kaikki syyt voida huonosti johtuisivat lapsuudesta, isästä ja äidistä on tuulesta temmattu juttu.
Kuitenkin virallinen lääketiede ihan vakavissaan kulkee kyseisen herran jalanjälkiä. Ja suuri osa
ihmisistä uskoo( huom. uskoo) Freudin teorioihin.
Jos Freudin tilalla olisi ollut jokin toinen yhtä vaikutusvaltainen herra ja teoriat olisivat olleet toiset niin käsityksemmekin lapsuuden vaikutuksesta ihmisen kehitykseen olisi toisenlainen. Eli tätä syy/seuraus suhdetta ei olsi ehkä koskaan syntynyt?
Tämä teoriahan saa ilmaa uskosta tähän teoriaan.
Asiat ovat sitä mitä niistä uskot.
Mitä myönteistä S.F:stä löytyy ja muitanäkökulmia.
Freudin paikalle olisin kaivanut Wittgensteiniä laatimaan teorioita perheestä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Äijähän oli lääpällään omaan äitiinsä ja pelkäsi omaa isäänsä. Siitähän voikin sitten mainiosti tehdä sen johtopäätöksen että KAIKKI pienet pojat himoitsevat äitiään ja uskovat isänsä haluavan kastroida poikansa.
Toinen "älynväläys" on että tyttö haluaa itselleen kikkelin. Vain miehen päässä voi syntyä jotakin niin pimeää kuin että naisetkin haluaisivat jonkin roikkuvan lihakimpaleen jalkojensa väliin.
Potilaitaan Freud kohteli kuin vierasta sikaa. Kun naiset kertoivat kuinka heitä oli lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi, pelkuri-Freud väänsi kertomukset siihen uskoon että naiset olivat fantasoineet lapsena moisesta. Jos Freud olisi julkistanut materiaalin sellaisenaan, hän olisi saanut tärkeitä kihoja kimppuunsa, niitä jotka olivat itse syyllistyneet pedofiliaan. Sairaalloisen viktoriaanisen ajan jälkimainingeissahan mikä tahansa oli mahdollista...
Viimeisimpien tietojen mukaan Freud nukahteli potilaiden kertoessa asioitaan, puhui innokkaasti potilaan puheiden päälle ja levitteli potilaan asiat julkisesti täysin kaiken luottamuksellisuuden unohtaen.
Kai Freudista pitäisi jotain hyvääkin keksiä, mutta itse olen aina ollut enempi Jungin koulukuntaa... Vaikka ei sekään äijä täydellinen ollut.
valitsemallasi tiellä. Siis täydellisen miehen etsinnässä.
kehityksessä varhaiset vaiheet ovat merkittävämpiä kuin myöhemmät, ja että yksilön kehitys on ainutkertainen prosessi, muodostavat psykoanalyyttisen perinteen kovan ytimen. Freud oli edelläkävijä, ja kuten kaikkien pioneerityötä tehneiden ajattelijoiden kohdalla, niin hänenkin teorioidensa yksityiskohdissa haetaan sellaista jonka myöhempi kehittely on hyljännyt.
Psykoanalyysi on paitsi terapiamuoto, myös ihmiskäsitys, joka 1900-luvun mittaan yleistyi siinä määrin, että nykyisin kaikki käyttävät ennempiä miettimättä samoja psykoanalyysin avainkäsitteitä, jotka aikoinaan nostattivat akateemiset oppineet takajaloilleen. Siis tuollaisia kuin alitajunta, projektio tai torjunta, jne, jne.
Freudin ajattelu ei suinkaan syntynyt tyhjästä, vaan oli historiallisen virran ja aikalaisvaikutusten, kuten symbolistisen taiteen, tuotosta. Esimerkiksi ajatuksen siitä, että yksilön niin rakenteellisessa kuin psyykkisessä kehityksessä toistuisivat ihmislajin läpikäymät vaiheet, oli Haeckel muotoillut 1800-luvun loppupuoliskolla. Symbolistinen taidesuunta, joka vaikutti Freudin Pariisin-aikoina, kiteytti vahvan idean siitä, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää, vaan kaikelle on olemassa syvempiä merkityksen tasoja.
Freudia on nykyisin helppoa ja kiitollista vastustaa, koska käsityksemme siitä mikä on niin kutsutusti "tieteellistä" painottuu meristiseen suuntaan. Muulla tavoin kuin teknisten mittalaitteitten avulla testattu teoriapalaute on silmissämme "epätieteellistä" ja perustuu siis "uskoon". Freudilainen perinne on kuitenkin osoittautunut terapiassa niin toimivaksi, ettei kasvava vinosuuntaus tieteenfilosofisessa ajattelussamme taida toistaiseksi psykoanalyysin asemaa horjuttaa.
"Mitään niin hölmöä kuin se että kaikki syyt voida huonosti johtuisivat lapsuudesta, isästä ja äidistä on tuulesta temmattu juttu."
Jos sinä haluat uskoa että freudilaisuus mahtuu tuohon lauseeseen, melkoista uskoa osoitat sinäkin.
länsimainen psykiatria ja lääketeollisuus elävät Freudin ajatuksista. Pelissä on iso raha. Sen tähden Freudin valta asemaa ei mikään horjuta.
Alitajunta, projektio tai torjunta ovat juuri niin tärkeitä kuin "usko" niiden tärkeyteen.
Ajatus menneisyyden vatvomisesta oli vapauttava sata vuotta sitten kun tilanne oli kokonaan toinen. Mutta aivan sattumanvaraisesti käytössä voisi olla toisenlaisiakin teorioita. Vaikka se ettei lapsuudella ole merkitystä lainkaan.
Esim. jos uskon vaikka Wittgensteinia niin merkitystä on vain juuri nyt sanotuilla lauseilla ei aikaisemmilla eikä tulevilla. Tämä hetki on ainoa todellisuus tai pareminkin kieli joka tämän todellisuuden luo.
Mielestäni kyseenalaistaa voi kaikki syy /seuraus suhteet. Ne ovat olemassa vain ihmisen mielessä jos ovat. Syy/seuraus suhde on olemassa vain jos siihen uskoo. Jos ei usko se ei toimi tai sillä ei ole merkitystä.
Niin mitähän hyvää Freud loppujen lopuksi on tuonut ei ole vielä valjennut.
Psykiatriassa on vallalla myös voimakas usko auktoriteetin tärkeyteen. Usko siihen että joku ulkopuolinen taho on pätevä määrittelemään minkälaatuisia jonkun ihmisen ajatukset ovat.
Ehkä tuo ulkopuolisen asiantuntijan rooli alkaa jossain vaihesa hellittää. Mitäään ns terapeuttista vaikutusta tai tarpeellisuutta en pysty asiassa näkemään.
Mielestäni koko psykoterapia oppeineen on iso kupla jossa ei välttämättä ole päätä eikä häntää.
Ensinnäkin: analyyttinen psykoterapia ja lääkehoidot ovat olleet periaatteessa kilpailevia vaihtoehtoja. Mitä enemmän Freudin ajatuksia saadaan tapetuksi, sitä leveämmin lääketeollisuus elää.
"Alitajunta", "projektio" ja "torjunta" ovat mm. esimerkkejä psyykentoimintoja kuvaavista termeistä, joita ei mittalaitten kannata jäljittää. Siinä mielessä ne ovat "uskonvaraisia". Eri asia on, että tällaisille käsitteille perustuva teoria voi olla toimiva ja antaa hyvää vastetta sitä terapiassa sovellettaessa.
Ajatus menneisyyden vatvomisesta ei ollut vapauttava sata vuotta sitten eikä se useimmille ole sitä koskaan.
Lauseesi: "Ajatus menneisyyden vatvomisesta oli vapauttava sata vuotta sitten kun tilanne oli kokonaan toinen", ja sitä seuraava lause: " Mutta aivan sattumanvaraisesti käytössä voisi olla toisenlaisiakin teorioita", sulkevat loogisesti toisensa pois. Jos on olemassa historiallinen tilanne, teoriat eivät synny satunnaisesti vaan vähintäänkin ajankohtansa ehdoilla.
Lause: "Tämä hetki on ainoa todellisuus tai pareminkin kieli joka tämän todellisuuden luo", kuulostaa mielettömyydeltä. Jos käsitteet syntyisivät joka hetki uudestaan, mitään tällaista ei pytyttäisi sanomaan. Jos käsitteillä on jatkuvuutta (joka tässä muuten tarkoittaa siis nimenoman sitä kielen ominaisuutta jonka tarkasteluun Wittgenstein keskittyi), syitä ja seurauksia ei voi sulkea kuvasta. Tapasi käyttää käsitteitä (käsitteesi ovat ikään kuin möykkyjä, joista toisiin haluat nojata sulkeaksi toiset möykyt pois maailmastasi) johtaa sinua itseäsi harhaan.
Kysymys siitä mitä hyvää Freud on tuonut maailmaan ei voi noista lähtökohdista valjetakaan. Auktoriteettiodotuksesi ovat turhia, Freud ei ole pelastaja kuten ei kukaan muukaan, joten myös torjuntasi on asiallisesti ottaen turhaa. Freud pohti paljon auktoriteettien olemusta, kehotan tutustumaan. Sinä ehkä olet hyvä esimerkki vapaudenkaipuisesta auktoriteettiuskovaisesta.
"Koko psykoterapia oppeineen"...?
Hyvin sumeasti näet sen tuulimyllyn jota vastaan tunnet tarvetta hyökätä.
historiallinen tilanne olisi ollut toinen niin käsitys ihmisen mielestäkin voisi olla toinen.
Tarkoitan että Freudin teoriat ovat Freudin teorioita ei mitään ´jumalansanaa´.
Tarkoitus ei ole ruotia haarukalla ja veitsellä psykoterapian eri oppisuuntia.
Totesin vain ettei lapsuudenaikaisilla tapahtumilla välttämättä ole sen suurempaa merkitystä kuin ko ihminen niille asioille antaa.
Mutta jos koko terapia-ala esim toitottaa niiden tärkeyttä saattaa yksittäinen ihminen joka ei alaa tunne lainkaan pitää esim tämänhetken vaikeuksiaan yksi yhteen lapsuuden vaikeuksista johtuviksi ja sen seurauksena (usko syy/seuraus suhteeseen)kokea tilanteensa toivottomaksi.
Etpä ole tainnut ymmärtää Wittgensteiniasi.Hän nimenomaan vapauttaa ihmisen länsimaisesta logiikasta joka ei ole sen todellisempaa kuin mikään muukaan tapa ajatella. Tyypillistä virallisia koulukuntia myötäilevälle ajattelulle on todeta kaikki muu ,kyseenalaistaminenkin mielettömyydeksi. Niinkuin olisi joku oikea tapa ajatella tai "oikeita teorioita". Näinhän ei kuitenkaan ole.
Jos joku haluaa maata patjalla muistelemassa vuosikausia lapsuutaan analyytikon helmoissa , se on ihan ok.Itse epäilen vahvasti koko asian mielekkyyttä. Mikään tie muutokseen se ei kuitenkaan ole.
Et tainnut lukea kirjoitustani jossa juuri totesin ettei Freud ole mikään jumala niinkuin ei mikään muukaan psykoterapian haara ja nimeenomaan kyseenalaistin kaikki auktoriteetit.
Siinä näkee että ihminen uskoo mitä haluaa uskoa sitähän juuri myös olin sanomassa. Vapautta on turha odottaa psykoterapian teorioista tai muistakaan filosofioista. Psykoterapia ja virallinen näkemys kuitenkin edelleen lähtevät siitä että jokin ulkopuolinen virkamies voi toimia toisen ihmisen mielenterveyden määrittelijänä vanhojen koinsyömien teorioiden pohjalta.
Ei ole mitään tarvetta taistella. Itse en käyttäisi sanaa "taistella". Kaikki tuulimyllyt saavat vapaasti pyöriä. Senkin myönnän että jotkut myllyt näen selkeämmin kuin toiset.
Mielummin kun yrität osoitaa näkemykseni sumeiksi möykyiksi voisit tuoda esiin ne asiat Freudista joita yleiseti ottaen pidät mielenkiintoisina tai merkityksellisinä.
Edelleen olen sitä mieltä että alitajunta, torjunta ja projisointi saattavat olla pelkkiä kuplia. On vain turha luoda mystiikkaa sinne missä sitä ei välttämättä ole.
"olisi ollut toinen niin käsitys ihmisen mielestäkin voisi olla toinen".
Tässä kuitenkin esitetään eräs käsitys siitä miten mieli muodostuu. Vastaavan idean psykoanalyysi esittää koskien yksilöä ja hänen kehityshistoriaansa.
"Tämä hetki on ainoa todellisuus tai pareminkin kieli joka tämän todellisuuden luo",
on mielestäni väärin ymmärrettyä Wittgensteinia, hän kun ei uskonut "yksityisen" kielen mahdollisuuteen. Viimeinen mitä hän eläessään kirjoitti liityi siihen miten elämänmuotoomme ja ajatteluumme kuuluu yliyksilöllinen "varmuus", jonka perustalta mm. epäilykin joutuu lähtemään liikkeelle.
Olen jostain lukenut, että Wittgensteinia ei pitäisi käyttää kahteen nimenomaiseen tarkoitukseen: relativismin oikeuttamiseen eikä kristilliseen apologetiaan. Wittgenstein pyrki näkemään "opillisten" muodostusten läpi ja jäljitti käsitteenmuodostusta yms. kielen alkutekijöitä. Wittgenstein ei kuitenkaan halunnut sanoa, että "kaikki teoriat ovat yhtä vääriä", tai muuta sen kaltaista. Tarvitsemme teorioita - filosofista vain ei ole apua sen kysymyksen ratkaisemisessa mikä teoria milloinkin on paras.
"Psykoterapia ja virallinen näkemys kuitenkin edelleen lähtevät siitä että jokin ulkopuolinen virkamies voi toimia toisen ihmisen mielenterveyden määrittelijänä vanhojen koinsyömien teorioiden pohjalta."
Eivät lähde. Psykoanalyysissa analyytikon persoonallisuus kalibroidaan analysoimalla ensin analyytikko. Kaikki eivät sovi toistensa analysoijiksi. Kysymyksessä on aina vuorovaikutustilanne. Mikään taho ei yksipuolisesti manipuloi tai edes määrittele toista tahoa.
Analyysissa ei lähdetä liikkeelle epäluottamustilanteesta, prosessi on mahdollinen vain jos analysoitavalla on sekä omaa halua selvittää ongelmansa että molemminpuolinen luottamus vallitsee. Analyysissa saattaa olla kipeitä torjuntavaiheita, ne kuuluvat kuvaan ja, sikäli kun ovat ennakoituja, osaltaan varmistavat että prosessissa ollaan oikeilla jäljillä. Se, mille analyysi perustuu ja mitä analyytikko koettaa jäljittää, ovat ihmispsyyken ja -ajattelun "ikuiset" lainalaisuudet, ne jotka ylipäänsä tekevät meistä kaikista ihmisiä ja ovat yleisinhimillisiä. Niitä koskevat teoriat eivät oikeastaan koskaan voi "vanhentua".
Yksi keskeinen tuollainen lähtökohta on, että yksilön varhaisilla kokemuksilla on enemmän merkitystä hänen psyykensä kehityksessä kuin niiden päälle myöhemmin tulevilla vaikutteilla. Toinen lähtökohta on se että tämän päivän yksilönkehityksessä suuresti ottaen heijastuu lajinkehitys. - Mutta näistähän oli jo puhetta?
Näet selvästi tuulimyllyjä.
Tällaisten nettikeskustelujen antia puolin ja toisin voi epäillä. Joskus, kuten nyt, minulla on tunne että keskustelussa hahmottuvat vain laitimmaiset tavat nähdä asioita ja käyttää jotain käsitteistöä. Yhtä kaikki, tällöin ehkä jollekin kolmannelle osapuolelle tarjoutuu hyvä tilaisuus tarkastella vaihtoehtoisia ajattelutapoja.
"Edelleen olen sitä mieltä että alitajunta, torjunta ja projisointi saattavat olla pelkkiä kuplia."
Kyllä nuo em. asiat on ihan nähtävissä jokapäiväisessä elämässä, ei tarvita mitään uskoa.
Torjunta ja projisointi ovat niin selkeitä ja jokapäiväisiä asioita ettei mitään rajaa. Jos et ole niitä esim. itsessäsi huomannut niin olet kyllä täysin sokea.
"Totesin vain ettei lapsuudenaikaisilla tapahtumilla välttämättä ole sen suurempaa merkitystä kuin ko ihminen niille asioille antaa."
Ei tietenkään välttämättä, mutta: Lapsena opit pidättelemään ulostamista ja virtsaamista, kommunikoimaan ja tulemaan toimeen ihmisten kanssa. Opit myös perusteet sille, mitä itse oleta ja millaisena muut sinua pitävät, mikä on vaarallista ja mikä ei, mikä on sallittua ja mikä ei ja niin edelleen. Koko elämäsi on rakentunut ja rakentuu yhä olennaisesti aiemmin oppimasi pohjalle. Valitettavasti joka päivä ei ole armo uusi eli kukaan ei voi alkaa tyhjästä joka hetki. Entäpä jos jo elämäsi alkuvaiheessa jokin perustava oppiminen on mennyt syystä tai toisesta pieleen ja vaikuttanut kaikkeen siihen, mitä olet myöhemmin oppinut elämän perusasioista? Eikö olisi hyvä ottaa tämä pieleen mennyt kohta uudelleen tarkasteltavaksi, pohtia sitä, miten se on vaikuttanut elämääsi ja yrittää varmistaa, ettei se enää tuottaisi vahinkoa?
joku haluaa makoilla sohvalla kymmenen vuotta kolme kertaa viikossa ja maksaa siitä lystistä yksiön hinnan niin siitä vaan.
Koko elämä on oppimista. Uusia asioita voi oppia muulla tavallakin kuin virallisten teorioiden pohjalta.
Terapiat ovat tänä päivänä menneisyys painotteisia. Hyödyllisempää saattaisi olla suunnata katse nykyhetkeen ja vähän tulevaankin.
Edelleen asioilla on juri se painoarvo ja merkitys jonka niille antaa. Jos ei pidä lapsuuttta niin merkittävänä ja määräävänä niin ei se sitä käytännössä olekaan.
Jostain kummallisesta syystä monella on näkemys : jos jotain kurjaa on tapahtunut lapsuudessa niin se määrittää koko ihmisen elämän . Vahvasti epäilen että näin olisi.
Analyyttinen psykoterapia on uskonnon kaltainen korttitalo. Sen rakennelmat pysyvät kasassa uskon avulla.
tuulimyllyjä nutta niin näet sinäkin. Me kaikki näemme tuulimyllyjä. Ei ole oikeita tai vääriä teorioita. Jotkin teoriat saattavat olla hyödyllisempiä kuin toiset mutta mitään totuutta ainakaan mielestä ne eivät kerro.
Kukaan ei tiedä miten ihmisen aivot toimivat vielä tänäkään päivänä. Siksi olisin varovainen
rakentelemaan totuuksia mielestä.
Olen todellakin sitä mieltä että käyttämämme kieli luo käsitteellisen "todellisuuden" ja W. on paljolti samoilla jäljillä.
Analyysissä tai terapiassa ei ole tärkeää mitä muistellaan. Tärkeämpää on tuo ihmissuhde minkä terapeutti tarjoaa. Moni terapiaasiakas haluaa yksinkeratisesti jutella jonkun kanssa. Ainakin Suomessa paras lääke 99 % sti olisi määrätä asiakkaalle hyviä ihmisuhteita apteekin hyllyltä.
Kannattaa verrata ihmistä vaikka muurahaiseen. En todellakaan ymmärrä muuttaako se muurahaisen elämän paremakisi jos muurahainen koko elämänsä pohtisi sohvalla maaten miten muutama tapahtuma lapsuudessa on mahd. pilannut koko elänän. Tämä on hölynpölyä.
Totuus on että nykyinen psykiatria elättää suurta joukkoa ihmisiä joiden menestymisen kannalta on tietysti hyödyllistä ja tarpeellista että ihmist uskovat koko järjestelmän olevan oikeassa ja teorioiden totta kaiken lisäksi.
Kysymys on rahasta ja arvovallasta. Ja se joka tästä kärsii on ihminen joka ei näe tämän alueen keinotekoisuutta vaan on siitä riippuvainen tai sen armoilla.
rahasta tai arvovallasta. Parhaiten sitä havainnollistaa se ettei Freud henkilökohtaisesti saanut nauttia kummastakaan, vaan joutui sekä akateemisen että suuren yleisön taholta tulevan vainon kohteeksi.
Kaikille kolmelle 1900-luvun "uusille totuuksille", eli suhteellisuusteorialle, psykoanalyysille ja Wittgensteinin kielifilosofialle, oli ominaista se että ne tulivat varsinaisen akateemisen maailman ulkopuolelta. (Seppo Oikkonen: "Narkissos-esseet".) Nämä miehet eivät tavoitelleet rahaa eivätkä arvovaltaa, vaan totuutta.
tieteessä hajotettiin atomi niin samaan aikaan taiteessa sirryttiin abstraktiseen taiteeseen, eli kuva hajosi. Monet samankaltaiset ilmiöt tapahtuivat yhtäaikaa eri aloilla.Musiikissakin tapahtui sama ilmiö.
Freud varmasti oli oman aikansa väärin ymmärretty, jostain olen kuullut että sekään ei ole varmaa paransiko hän yhtään potilastaan. Mikä varmasti lisäsi epäuskoista suhtautumista. Vahoilla päivillään joutui tekemään joitain myönnytyksiä tullakseen hyväksytyksi, en muista mitä ne olivat.
Eipä jaksa vääntää kättä enempää. Varmasti hänessä on paljon hyvääkin ja ajatukset olivat uusia 100 vuotta sitten ja joltain osin sopivat joillekin vieläkin. Aikaisemista kirjoituksista ilmenee sekin että aika kulkee Freudinkin ohi. ja käsityksemme asioista muuttuvat ... enemmin tai myöhemmin.
Rahalla ja arvovallalla en tarkoittanut Freudia vaan nykyistä koko psykiatriaa, sen edustajia sekä siihen liittyvää lääkebisnestä.
Jokainen kai tulee autuaakisi omilla opeillaan hyvä olla kuitenkin korvat auki ja seurailla mitä maailmassa tapahtuu.
Sitä niin helposti voi pitää kerran kehittelemiään teorioita niin ylivertaisina ja mainioina ettei uskalla kyseenalaistaa edes omaa tapaansa ajatella ja toimia. Varsinkin jos on niittänyt mainetta ja kunniaa tai saanut tunnustusta ammattipiireissä.
Nykyinen psykiatria ei oppeineen periaatteessa kuitenkaan mitenkään poikkea kirkon tarjoamasta mallista. Vastuu on tohtorilla ja kukaan ei oikeastaan kyseenalaista hänen pätevyyttään toisen ihmisen elämän asiantuntijana. Minusta se ei ole edes reilua.
Koko mielenterveys saairaanhoidon piirissä on jollain tavoin vinoutunut. Eihän ihminen ole sairas jos hän on erilainen. Kulttuurimme vaan niin huonosti sietää mitään poikkeavaa. Joten paljon on vielä tehtävää silläkin saralla.
Ehkä kouluihin tulisi laittaa opiaineeksi sosialisten taitojen ja muidenkin elämäntaitojen oppiminen ja siirtyä kokonaan puhumaan oppimisesta mielenterveyden sijaan.
PS Olikohan tämä nyt vapaata assosiaatiota en kuitenkaan vastustanut mitään, tietoisesti:)
Oli se ihan viihdyttävää näin kolmannen osapuolen näkökulmasta. Ihmettelen vain miksi sig... niin kovasti esittää väitteitä terapian takapajuisuudesta vaikkei selvästi tiedä asiasta paljonkaan. Kävin itse monta vuotta terapeutin pakeilla ja kyse ei ollut mistään monotonisesta lapsuuden kaivelemisesta, vaan ihan täysipainoisesta sanomieni asioiden jäsentämisestä ja tarkastelusta. Se lapsuusotaksuma ei ilmene jonain muottina, johon ihminen yritetään ohjata, vaan se ilmenee diskurssina, joka mahdollistaa uudenlaisen asioista puhumisen. Se on ollut minulle tärkeätä, koska olen oppinut sitä kautta tuntemaan itseni uudella tavalla. Joidenkin ihmisten ongelmat ovat sellaisia, että ne eivät ratkea ilman tällaista itseymmärryksen kasvua. Pelkät älylliset oivallukset eivät tietenkään vielä ole mikään pelastus, vaan todelliset teot henkilökohtaisessa elämässä. Mitä ne ovat, niistä terapeutti ei esitä mitään ohjesääntöä, vaan ne jäävät yksilön elämänvalinnoiksi.
Ehkä sig... vastustaakin terapiaa lähtökohtaisesti siksi niin paljon, että hän toivoo löytävänsä pelastuksen, jota terapia sinällään siis ei tarjoa.