Tulin tänne julistamaan laihdutus- ja kunnonkohennuskuurini alkaneeksi tänään 24.3.2007.
Olen 33 vuotias nainen. Vakiopainoni oli aina seiskaluokalta kolmikymppiseksi 52-54 kg. Pidin itseäni silloin lihavana, mutta nyt yli kolmikymppisenä voin todeta olleeni silloin laiha (169 cm)! Kolmenkympin virstanpylvään ylitettyäni alkoi ruokailutottumukset lipsua pahasti ja aineenvaihdunta hidastua. Kun elämä vielä vakiintui nykyisen kumppanin rinnalla, suurin ilonaiheemme on ollut ruoan laitto ja erilaisten herkkujen syöminen tv:tä katsellessa. Myös liikuntaharrastukset ovat jääneet. Hyvä kun jaksan työpäivän jälkeen tehdä yhtään mitään. Olen lihonnut viimeisen neljän vuoden aikana 7 kg! Ja suunta on nouseva!
Olen ollut aikaisemmin ylpeä solakasta kropastani ja ihmetellyt äitiäni joka on koko elämänsä kappaillut laihdutuskuurien kanssa. Nyt voin vain todeta että olen perinyt äitini geenit, sillä taipumusta lihoamiseen on.
Nyt haluankin laihtua entisiin mittoihini tahdilla 2 kg/kuukausi. Painan nyt 60,5 kg eli tavoitteessani olisin kesän loppupuolella. Myös kuntoani haluaisin kohottaa niin, etten hengästyisi tavanomaisissa toimissani.
Olenkin siis päättänyt lisätä liikuntaa. Reippaita kävelylenkkejä (1,5 h) useampana päivänä viikossa kumppanini kanssa tai ilman. Ja ruoaksi kasvispainotteisia keittoja ja salaatteja.
Laihdutus alkakoon!
Kannustusta kaivaten!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.