Linnut ovat

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Linnut saapuvat Suomeen ennätyksellisen aikaisin/1135226072922 joten tulee karsean kuuma suvi.
5450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sinänsä lintujen aikainen muutto kertoo vain aikaisesta keväästä. Viime vuosikymmenien aikana lintujen kevätmuutto on aikaistunut kevään aikaistumisen myötä.

Voisi kuitenkin ajatella, että tänä vuonna on keskimääräistä todennäköisempää, että tulee lämmin kesä. Tämä sillä perusteella, että on kuluvasta vuodesta on arvioitu tulevan pohjoisella pallonpuoliskolla lämpimin koskaan mitattu todennäköisyydellä 60 %.

Äänestä
  • Jos näin aikasten tulee lämpimät, niin voi sanoa
    vitut hyvälle kesälle

    Äänestä

  • melko huono kirjoitti:

    Jos näin aikasten tulee lämpimät, niin voi sanoa
    vitut hyvälle kesälle

    "Jos näin aikasten tulee lämpimät, niin voi sanoa vitut hyvälle kesälle"

    Miten tuon perustelet?

    Äänestä

oli täällä pirkanmaalla niin rutikuivaa silloin kun lintujen piti poikasille hyönteisiä etsiä,ei näkynyt hyttysiä eikä paljon muitakaan hyönteisiä.Nyt ne aikaistaa pesintää reilusti ennen kesäkuulla alkavaa samanlaista kuivuutta varten.Minä uskon samanlaiseen kesään kuin viime vuonna.Ruotsi ja Suomen lappi saa sateet muut suomen kolkat paistuu kuumuuteen ja vettä ei sada kun lokakuulla.

Äänestä

Kyllä sitä sattuu huteja linnuillekin. Onhan se nähty, että ovat tulleet liian aikaisin, eivätkä ole sitten pärjänneetkään. Ei siinä ole mitään ihmeellistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyviä säätieteiliötä, kirjoitti:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Linnut saapuvat Suomeen ennätyksellisen aikaisin/1135226072922 joten tulee karsean kuuma suvi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu