Aatteelliset yms. syyt

Jos jonkun väitteen esittäjälle itselleen koituu jotain selkeää hyötyä väitteestään, on aihetta epäillä, että väitteen esilletuonti liittyy tuohon hyötyyn.

Esim. ilmastostonmuutoksen kiistäjän väitteiden uskottavuus kärsii, jos hän on merkittävä kasvihuonekaasun päästäjä.

Vastaavasti jos ilmastonmuutoksen "kannattaja" on aatteellisesti vihreä, hänen väitteensä edistää hänen puolueensa suosiota, joten väitteiden uskottavuus kärsii.

Kummassakin tapauksessa on pyrittävä selvittämään muista lähteistä voisiko tietty täsmällinen väite silti pitää paikkansa. En siis sano, että kaikki freonin valmistajat ovat valehtelijoita tai että kaikki vihreätkään valehtelisivat kaikissa asioissa. Mutta kriittinsen asenne on tässkin paikallaan.

Mitä fundamentalistikristittyihin tulee, niin minusta Leo Meller on sellainen. Aiemmin hänen Kipinä-lehdessään mikä tahansa asteroidi tms. ilmiö riitti uhkakuvan rakentamiseen kommunistien touhuista nyt puhumattakaan. Niinpä suhtautuisin Leo Mellerin ilmastonmuutoksella pelotteluun hieman varauksellisesti, jos sellaisesta kuulisin.
5374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ilmastohysteriaa lietsovat tahot ovat järjestään metakasta hyötyjiä tavalla tai toisella.

Tutkijat varmistavat apurahojensa/toimeksiantojensa/ virkojensa/julkisuutensa ym. säilymisen. Jos he toteasivat jutun flobiksi niin tuhannet asiaan vihkiytyneet joutuisivat kortistoon rahoituksen ehtyessä.

Vihreisiin ei ole luottamista missään asiassa koska he ovat pääosin erilaisten kemiallisten päihteiden käyttäjiä ja heille kaikissa asioissa on tärkeintä hyvä fiilis ja kova metakka.

Leo Melleristä sinun kannattaa ehkä puhua laajemmin asiaan vihkiytyneillä palstoilla. Tiedän kyllä ukkelin mutten tunne tarkemmin visioitaaqn. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että kommunistit olivat hyvin paha uhka ihmisille. Kommunismin kulta-aikana tapettiin n.200 miljoonaa väärin ajatelijaa ja polkaistiin routapaikan täytöksi.. No, ehkä se kaikkien mielestä ei ole mitenkään tärkeää eikä himmennä jaloa aatetta :))

Äänestä

No taistolaiset juuret pulpahtavat vähän väliä esille. Ilmatieteen laitoksen hallituksessa on Reetta Meriläinen, joka on samalla HS:n päätoimittaja ja vanha taistolainen. Ja kas kummaa, HS:n ilmastovouhotus oli kuin vihreiden vaalikampanja.

Äänestä

Ei käy muuten yhtään kateeksi maallikoita ja näitä vähemmän luonnontieteitä opiskelleita siinä kakofoniassa joka ylipäänsä ympäristöasioiden ja muutosuhkien ympärillä käy.

Vaikka luonnontieteistä ja tutkimuksesta (ei tosin ilmastosellaisesta) on leipänsä saanut jo liki 30 v ja aikalailla näkemystä ja kokemusta alkaa olla, ei silti ole aina helppoa seuloa jyviä akonoista jos ei jaksa joka kohdassa kaivautua tiedon juurille ja paneutua alkuperäisiin tutkimusraportteihin. Maallikolle ja iltalehdistä maailmankuvansa ammentavalle on täysin mahdotonta muodostaa näkemystä ilman median filtteröintiä - ja valitettavasti myös rahastusta.

Aiheeseen liittyy valtavat taloudelliset intressit poliittisine juonitteluineen, me emme täällä lintukodossa tiedä noista isoista kuvioista yhtään mitään eikä meikäläisillä tutkijoilla ole kummoista kontribuutiota asiaan, joku Ilmatieteen laitos on täysin sivusta seuraajan roolissa isoissa kuvioissa. Huvittavinta ovat puheet "viherpiipertäjien maailmanlaajuisesta salaliitosta", ne menevät enemmän esittäjänsä aivokemian kuin ilmastotutkimuksen puolelle.

Eli tässä meneillään olevassa myllerryksessä on kolme tasoa, usein pyyteettömästi ja pitkälti uteliaisuuden takia (rahaa ei tutkimuksella isosti tienaa, sen voin sanoa!) työtä tekevä iso harmaa tutkijoiden massa ja ympärillä vellova median korppikotkalauma, joka innokaasti tarttuu joka riekaleeseen jonka irti saavat - sekä vielä omia intrigejään toteuttavat poliitikkojen ja teollisuusmiesten liituraitaplutoona.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiitos viestistäsi, joka oli selkeää tason nostoa tällä palstalla.

    Kaikissa asioissa jäänee jonkin verran uskon- ja tunteenvaraista osuutta. Tämä on pakko hyväksyä, jos aikoo päästä asiasta eteenpäin. Ongelmia tulee mm. silloin, kun kieltää tuon osuuden kokonaan, ts. ei itse tunnista sitä.

    Tieteen "loppukäyttäjillä" eli suurella yleisöllä, esim. pelontunteet saa helposti pintaan, vaikkapa kertomalla pelkkiä (mutta valikoituja) faktoja divetyoksidin levinneisyydestä biosfääriin ja sen haitallisista ominaisuuksista. Pelon vallassa tehdy päätökset ovat hätäisiä, ehkä monesti ylimitoitettuja jne.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Tv (su 25.3.07) tänään: tv1 ~14:00 ydinjätevoimalla pelottelua (norjalainen propagandadoku englantilaisen sellafieldin kauhukuvista), kauhukuvilla ja musiikilla.
    tv1 ~15:00 Prisma El Ninosta kauhukuvia..
    Jim 17:00 Pyramidi-dokumentti olikin van Aukenin Atlantis-tarinan jäljillä seikkailua..
    19:45 Nybergissä LkT Luukanen-Kilde, ufoja..

    Vaikka noissa oli asiaakin niin - hohhoijaa, eikö nykyään voida enää tehdä myyvää dokua ilman 7-lehdentyyppistä pelko/jännyys/ufo-journalismia ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_3668 kirjoitti:

Jos jonkun väitteen esittäjälle itselleen koituu jotain selkeää hyötyä väitteestään, on aihetta epäillä, että väitteen esilletuonti liittyy tuohon hyötyyn.

Esim. ilmastostonmuutoksen kiistäjän väitteiden uskottavuus kärsii, jos hän on merkittävä kasvihuonekaasun päästäjä.

Vastaavasti jos ilmastonmuutoksen "kannattaja" on aatteellisesti vihreä, hänen väitteensä edistää hänen puolueensa suosiota, joten väitteiden uskottavuus kärsii.

Kummassakin tapauksessa on pyrittävä selvittämään muista lähteistä voisiko tietty täsmällinen väite silti pitää paikkansa. En siis sano, että kaikki freonin valmistajat ovat valehtelijoita tai että kaikki vihreätkään valehtelisivat kaikissa asioissa. Mutta kriittinsen asenne on tässkin paikallaan.

Mitä fundamentalistikristittyihin tulee, niin minusta Leo Meller on sellainen. Aiemmin hänen Kipinä-lehdessään mikä tahansa asteroidi tms. ilmiö riitti uhkakuvan rakentamiseen kommunistien touhuista nyt puhumattakaan. Niinpä suhtautuisin Leo Mellerin ilmastonmuutoksella pelotteluun hieman varauksellisesti, jos sellaisesta kuulisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu