Olisin vain kysellyt että mikä olisi semmoinen hyvä maila tämmöiselle aloittelijalle? Ja samalla kysyisin sivukierteestä että kuinka paljon se muuttaa lyönnin kulkua ennen kohdepalloa?
Kertokaahan mestarit
3
735
Vastaukset
- hebjeb
Aloittelijan hintaluokassa näyttelee itseasiassa huomattavan isoa osaa tippi. Eli se nahka siinä kepin kärjessä. Koska kepit ovat järjestäen melko "jäykkiä" ei kepin käyttäytymisessä ole niin valtavia eroja alle 150 euron kepeissä.
Pallon kulkua kierteissä säätelee melkoinen määrä eri muuttujia. Ensiksi vaikuttaa kierteen määrä (eli kuinka paljon osumakohta poikkeaa pallon keskipisteestä), sen jälkeen tippi, kepin joustaminen, lyönnin voima, verka, mahdolliset vallit, roskat pöydällä sekä kuinka suora se pöytä on. Tärkeimmät näistä on tippi ja kuinka paljon keppi "myötäilee" voiman siirtymistä kiveen.
Suomeksi: joka tikulla ja tipillä pitää opetella erikseen pelaamaan. Peruslyönneillä ero tietenkin on pieni, mutta mitä kovempia kierteitä ja vaikeampia lyöntejä tehdään kasvaa ero helposti. Mutta, hyvän tipin tärkeyttä en voi vahvemmin painottaa. Maailman parhaalla kepilläkään et mitään tee jos tippi on sitä perus kamaa mitä niiden mukana tulee. Olen ostanut 5 keppiä elämäni aikana ja joka ikiseen olen saanut tipin ensitöikseni vaihtaa.
Toivottavasti tästä jotain apua on... ehkä joku oikeasti pro osaa neuvoa paremmin =)- The Rat
Sivukierrettä lyötäessä kyllä vaikuttaa erittäin paljon pallon käyttäytymiseen ennen osumaa (ja sen jälkeen) myös se, lyöndäänkö samalla ylsää tai alsaa... Samoin se, pidetäänkö keppiä vaakatasossa vai joudutaanko puttia jostain syystä nostamaan.
Eli perää ylös ja alasivupallao, niin johan käyttäytyy veikeästi kivi pöydällä. :) - bilishai99
The Rat kirjoitti:
Sivukierrettä lyötäessä kyllä vaikuttaa erittäin paljon pallon käyttäytymiseen ennen osumaa (ja sen jälkeen) myös se, lyöndäänkö samalla ylsää tai alsaa... Samoin se, pidetäänkö keppiä vaakatasossa vai joudutaanko puttia jostain syystä nostamaan.
Eli perää ylös ja alasivupallao, niin johan käyttäytyy veikeästi kivi pöydällä. :)no tämmönen keppi ois ihan hyvä aloittelialle ittelläni oli tollane pari vuotta voitin sillä jotkut viikko kisat http://www.biljardihuolto.fi/app?service=direct/1/ProductListing/ProductLink&sp=l2728
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2212926Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1732556Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1071189Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321102- 681048
Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831045Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2791002Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka338989Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20929Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22788