Auktoriteetti epätasa-arvossa

Mietin tuossa kauppareissulla sellaisen mieltelmän, että epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa, kuten Suomessa, yksilöt asettuvat suhteessa toisiinsa eri tavalla kuin tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Siellä ihmiset asettuisivat toisiinsa Talcott Parsonsin suoritusten mukaan, eikä ominaisuuksien mukaan. Tässä yhteiskunnassa ihmiset tuovat kohtaamisiin oman statuksensa, kulttuurisen pääomansa, tai sitten sosiaalisen tai taloudellisen pääomansa perusteella nauttimansa auktoriteetin Pierre Bourdiun mukaan. Kaikki yksilöt yrittävät olla auktoriteetteja toisilleen, koska he uskovat olevansa siihen oikeutettuja omistamansa pääoman perusteella. Tämän havaitsee selvimmin tilanteissa, joissa 10-vuotiaat kovispojat suhtautuvat ylimielisesti aikuiseen. Oikeastaan mikään oma ominaisuus ei ratkaise, vain se kuinka arvokas toinen ajattelee olevansa. Epätasa-arvo on pääoman omistamisesta syntyvä asia (Karl Marx) ja ilmenee ihmisten välillä toisten merkityksen ja vaikutusvallan kieltämisenä sillä perusteella, että hänellä on vähemmän pääomaa. Suomessa kun kävelee kadulla tarkkailen ympäristöä tällä näkökulmalla, huomaa kuinka joka ikinen vastaantulija yrittää olla ylimielinen. Kilpailu auktoriteetista tehdään yksinoikeudesta pääomaan, jolloin määritellään se, että kuka saa määrätä. Suomalaiset ovat kaikkia kohtaan kriittisiä ja vakavia. Jäyhyys tai murjotus onkin itse asiassa auktoriteetin hammas, pelote joka muistuttaa mitä tapahtuu jos emme anna toisen määrätä myös meidän asioistamme. Suomalaisille autotarismi on durkheimiläinen sosiaalinen tosiasia. Sen uskotaan olevan luonnollista ja siksi kaikki aina yrittävät olla auktoriteetteja toisilleen ja siten tavoitella yksinoikeutta pääomaan.