Saapa nähdä kuka ehtii tai uskaltaa riisua ensimmäisenä muutoskeisarilta vaatteet.
Meinaan, jos suomessa vallitseva, tämän hetkinen ja menneen vuoden sää johtuu "todetusta ja tutkitusta ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta" niin olemme satoja vuosia edellä muutokselle laaditusta aikataulusta. Samaa vauhtia jos mennään niin suomi on gobin autiomaahan verrattavaa jo vuoden kuluttua eikä aikaa jää lainkaan ilmaston säätelemiselle, johon ihmisellä on kuulemani mukaan valmiudet mutta se pitäisi aloittaa vasta parinkymmenen vuoden kuluttua.
Itse veikkaan, että ensimmäinen muutoskeisarilta vaatteita repivä ilmestyy mediaan jo ennen syksyä ja veikkaan myös, että suomessa koetaan tulevana kesänä yli 40, jopa 50 asteen lämpötiloja aurinkoisina päivinä ja niitä päiviä riittää kuukausiksi. Veikkaan myös, että kahdessa, kolmessa vuodessa kaikki on ohi ja niin ilmastovouhakkeet kuin skeptikotkin leijuvat tomuna 300 asteisen maapallon ilmavirroissa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei kannata ainakaan rahaa laittaa noihin veikkauksiin kiinni... Suomessa 40 astetta saavutetaan vain saunassa.