Meillä kaikilla on sellaisia reseptejä, joista olemme salaisesti tai julkeasti ylpeitä.
Mikä on sinun bravuurisi? Oletko enemmän jauhopeukalo, gourmetkokki vai kotiruoan mestari?
Oletko kehittänyt bravuurisi itse, mukaillut jonkun toisen ohjetta vai lainannut suoraan?
Mikä on sinun bravuurisi? Oletko enemmän jauhopeukalo, gourmetkokki vai kotiruoan mestari?
Oletko kehittänyt bravuurisi itse, mukaillut jonkun toisen ohjetta vai lainannut suoraan?
Vastaukset 8
Vanhimmat
mestarikokit niitä julkisesti kerrota. :)
Skäri
keitetty vesi.pitää vain varoa,ettei se pala pohjaan.
Erilaiset piirakat, lähinnä suolaiset. Niitä on aina kehuttu ja niitä saan tehtailla sukulaisille ja ystäville.
Lihaa en osaa laittaa joten jätän pihvien paiston muille. muuten yleensä ruokani onnistuvat vaikka en perinteisiä tillilihoja ja kanaviillokkeja osaakaan tehdä.
Evakkopaistissa korvaan sipulin kuivatuilla suppilovahveroilla, niitä on mukavampi käsitellä kuin pakastettuja.
olen poronkäristyksestäni. Parhaat kiitokset sain myös tehdessäni kyseistä muonaa jokusia vuosia sitten eräässä hotellissa työskennellessäni. Paikalla sattui olemaan Utsjokelaisia poromiehiä, jotka tietekin tilasivat kotipuolensa murkinaa, saadakseen nauraa lantalaisen tekemälle jäljitelmälle. Kävi kuitenkin niin, että lapinpukuisten saamelaisten kollegio tuli keittiöön kiittämään ja ihmettelemään. He sanoivat syöneensä käristystä tuiki monessa paikassa lapissa, mutta tämä, lantalaisen tekemä oli ylivoimaisesti parasta, mitä "het ikihnä olivat syöhnet". Myöhemmin rottinkinen rintani hieman silisi, kun kuulin lappalaisten aina kehuvan, ettei tekijä loukkaantuisi. Kuitenkin väitän edelleenkin poronkäristykseni olevan hyvää, etenkin ehdan pottuvoin ja puolukkasurvoksen kera ja saa siinä olla suolakurkkuakin messissä.
siitä, miten sen poronkäristyksen teet? Itsekin teen hyvää poronkäristystä omaan makuuni, ja kun en ole itse lappilainen saati saamelainen, minulla ei ole paineita sen "oikeaoppisuudesta", vaan voin tehdä siitä juuri semmoisen kuin mistä itse pidän. Eli laitan siihen semmoisia mausteita joita eivät vissiin lappilaiset käytä.
Itse väsäilen sitä käristystä aina miten sattuu, ilman mitään ohjeita. Syötävää on tullut (ei ole haukuttu), mutta haluaisin tietää kunnon ohjeen.
Olisitko niin ystävällinen ja jakaisit sen meille muilekkin? Kiitos jo etukäteen :)
Ei minun tarvitse ohjetta pantata. Valitse hyvänlaatuista poroa, kaupan valmiiksi viilutetut ovat usein aika jäntereisiä, joten unohda koipilihat ja valitse kulma tai ulkopaisti. Yritä saada kohmeisesta paistista ohuita siivuja, jotka sitten leikkaat suikaleiksi. Lihan laadulla on tietty merkitys lopputuloksen nautittavuuteen. Ellei saatavilla ole poron kuuta ( rasvaa) käytä voita tai silavaa. Voin kera tulee maukkaampaa. Ruskista lihat voissa tai silavassa ( Kuu saattaa olla etelän ihmisille hiukan oudon makuista )
ja mausta suolalla ja mustapippurilla maltillisesti, muista neuvoista poiketen, lisää hieman sitä kirottua aromat nimista Knorrin tuotetta. Mutta vain sen verran, että se korostaa poron omaa luontaista makua. Lisää pataan vettä, voit myös käyttää pilsneriä. En lisäisi sipulia, vaikka monet niin tekevät,sillä se jotenkin häivyttää poron hienon maun. Anna porista padan liedellä kansi päällä ainakin pari kolme tuntia, tarkista välillä neste. Pottumuusin teko: Keitä puikulapotut kuorittuina, kuullota sipulisilppu ja kuumenna maito. Survo kypsät perunat lisää suola ja voi sekä sipulit ja maito. Vatkaa muusi kuohkeaksi. Tee muusista lautaselle "kranssi" jonka keskelle nostat käristystä. Erillisestä kupista puolukka survosta ja toisesta kiposta suolakurkkua. Valitettavasti en osaa antaa tarvittavia ainemääriä, koska en koskaan tullut mitanneeksi niitä, mutta maistelemalla se selviää.
Olkaapa hyvä, eihän paljon pokennut muista ohjeista. Veikkaan että se Aromat on se salainen ase.