Vanhurskaus Jumalan edessä

RitariOlevainen

on ehto, olla uskossa, ja olla Jumalan hyväsymä, on myös syytön, vapautettu lainorjuudesta, synnin orjuudesta,[älkää olko ihmisten orjia] ihmisten orjuudesta, kaikesta mikä ennen sitoi ja oruutti, tapakritillisyydetä, muotojumalisuudesta, tekojen tieltä armoa-alttarin, se on Jeesuksen kautta vapauteen.

-Uskossa pelastetut, uskon kautta, uskossa, uskon kautta vanhurskautetut.
-Uskon kautta Jumalan lapseksi,voiman tähän antaa Jumala, ilman mitään muita tekemisiä.
-Vasta kun jo ollaan USKOSTA vanhurskaikki tulleet, seuraa,uskonkuuliaisuudessa seuata Mestaria Hänen valitsemalaan tiellä, ristiään kantaen.
-(Ristin kanstamisesta sen verran, että se täytyy aina liittyä Jeesuksen ristiin, ja Jeeuksen tunnustamiseen. Esm. sairaus ei ole ristinkantamista, ei myöskän köyhyys, ei mikään sellainen, jota jokainen ihminen maailmassa voi olla, uskovaiset ja ei-uskovat.
-Risti kuulu ainoastaan Jeesuksen seuraajille!)

-Room5:1-5,"1. Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2. jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
3. Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
4. mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;
5. mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu."

-"31. Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
32. Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
33. Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
34. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
35. Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
36. Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".
37. Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
38. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
39. ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

2

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peku `

      Miksi ihmisten pitää mielestäsi risttiin naulita?

      Jeesus jo oli moraaliton kun halusi marttyyriksi ja tilasi kuolemansa Juudaksen avulla.

      Mutta tässä ajassa ei kukaan ala sinua tai ketään muutakaan ristiinnaulitsemaan vaikka kuinka haluaisit.

      • ristiinnaulittu yhdessä Jeesuksen kanssa, niin että ei tarvitse enää naulata, vaan seurata Jeesuksen jalanjälkiä -käsi Mestarin kädessä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      561
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe