Olen omissa aivoissani kehittänyt ajatuksen, että jos on viidakon lait ja luonnon lait mix ei myös maailmankaikkeuden lait?
Tai et numeroilla ja kirjaimilla olisi merkitystä avaruuteen.
tai et jos maailmankaikkeudella on myös lakinsa, niin on myös kaavansa, mutta meidän on vain löydettävä ne?
Tai et numeroilla ja kirjaimilla olisi merkitystä avaruuteen.
tai et jos maailmankaikkeudella on myös lakinsa, niin on myös kaavansa, mutta meidän on vain löydettävä ne?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä nimenomaa luonto toimii omalla tavallaan eikä välitä juurikaan ihmisen olemassaolosta.
Ihminen keksii teorioita ja lakeja, jotka kuvaavat kyseistä toimintaa, jotkin paremmin jotkin huonommin.
Mutta missään tapauksessa ei olisi niin, että ihminen keksisisi lain ja luonto rupeaisi toimimaan ko. lain mukaisesti. Vaikkakin joidenkin huonojen lakien tapauksessa usein sellaista yritetään uskotella. Ja uskomallahan tietysti paljon myös voi kuvitella totta olevan.
Mutta yleensä ennemin taikka myöhemmin epärealistisilta uskomuksilta putoaa pohja pois.