Musta aukko on ikäänkuin piilossa.
Myös saalistettava eläin voi mennä piiloon ja käpertyä tiheämpään, jolloin siitä avautuu vähemmän energiaa poispäin ja näin sitä on vaikea havaita.
Onesimple
:);):)
Myös saalistettava eläin voi mennä piiloon ja käpertyä tiheämpään, jolloin siitä avautuu vähemmän energiaa poispäin ja näin sitä on vaikea havaita.
Onesimple
:);):)
Vastaukset 3
Vanhimmat
E kannata muuta sanoa kun viestisi poistuu piakkoin.
Ps. riitelee kuitenkin teoriasi kanssa mainitsemasi lause.
Mustat aukot poistavat lepomassan kankeuden. Poistoprosessissa aukosta ejakuloituu huikkassuihkuja jotka hedelmöittävät universumia laajenemalla olemassa olevaan tilaan.
Tehdään toistettava koe.
Ihminen kykenee kontrolloimaan oman energiansa räjähtämistä ja näin pystymme liikkumaan.
Saamme myös oman energiamme käpertymään tiheämpään eli sikiöasentoon, jolloin meidän laajeneminen hidastuu.
Niin, aivan oikein, meissä olevan energian laajeneminen hidastuu, koska meistä avautuu silloin energiaa hitaammin poispäin meistä. Tokihan me laajenemme saman aikaisesti kaiken aineen mukana kolmiulotteisesti ja täytämme jo olemassa olevasta tilasta joka ei laajene tai kaareudu koko ajan enemmän ja enemmän, mutta hitaammin, koska meidän ihostamme avautuu vähemmän kolmiulotteisesti laajenevia energiakimppuja poispäin meistä.
Jos suoristumme eli räjähdämme eli laajenemme auki ja ojennamme jalat ja kädet suoriksi, meistä alkaa avautua enemmän kolmiulotteisesti laajenevia energiakimppuja poispäin meistä ja meissä oleva energia täyttää nopeammin jo olemassa olevaa tilaa joka ei laajene tai kaareudu simsalapim.
Näin voimme tulkita kolmiulotteisesti laajenevien energiakeskittymien laajenevan eli räjähtävän kiihtyvällä vauhdilla.
Sama asia on jo tulkittu valon yleisestä punasiirtymästä, mutta koska ihmisiä pelottaa oma räjähtäminen, on ollut helpompi USKOA tilan simsalapim laajenemiseen niin ettei maailmankaikkeus laajene ulospäin jo olevaan tilaan.
Pelottaako sinua totuus???
Yrittäkääpä pistää paremmaksi alkuräjähdysteoriauskovaiset.
Ei, turha yrittää, ette pysty!!!
Onesimple
:);):)