SAIRAAN HYVÄ KIRJA
Raimo Tuomainen, Markku Myllykangas, Jyrki Elo,
Olli-Pekka Ryynänen
Medikalisaatio. Aikamme sairaus
Vastapaino, 1999
128 s., 120 mk
Kuopiolainen terveydenhuollon tutkija Raimo Tuomainen ja tutkijatoverinsa esittelevät kirjansa ylpeinä. Heidän mukaansa Suomessa terveydenhuolto on tähän asti otettu vastaan silkkana maanpäällisenä siunauksena, kun taas sivuvaikutuksista on vaiettu. Kirja pyrkiikin johdattelemaan koko lääketieteen kritiikin aihepiiriin ja kattamaan varsin laajan keskustelun melko pieneen sivumäärään. Se käy näiltä selkokielisiltä tutkijoilta hyvin tyylikkäästi. Erityinen ansio on, että heidän medikalisaatiokritiikkinsä ei jää hieman helpon ulkopuolisen kenttäanalyysin tasolle, vaan näköalapaikoiltaan sosiaali- ja terveysalan instituutioista käsin he esittävät myös lääketieteen sisäistä kritiikkiä, jota ei tosiaan ole liiemmin kuultu.
Kokoavia teemoja ovat lääketieteen valta-aspektit ja taloudelliset pyyteet, sen kulttuurinen tehtävä uskonnon seuraajana ja sosiaalisen normaalisuuden määrittäjänä, terveysideologia, tuo menestyskilpailun sisar, joka syyllistää ihmisiä ja paikallistaa yhteiskunnan viat yksilöihin, sekä vaihtoehtohoitojen haaste "perinteisille". Oman lukunsa saa länsimaisen hoitoteknologian kalleus ja terveydenhuollon priorisointi, jossa kirjoittajat näkevät myös medikalisaation rajat.
Tarkoitetaanko medikalisaatiolla koululääketieteen ulottumista uusille elämänalueille vai terveysideologian yleisempää levittäytymistä, terveyttä, kuntoa ja riskejä alati reflektoivan elämän muodostumista hyvän elämän attribuutiksi? Tuomainen ja kumppanit puhuvat medikalisoitumisesta molemmissa merkityksissä. Määritelmien eroa hahmottaa tutkimustulos, jonka mukaan ihmiset "kokevat erilaisia oireita" keskimäärin kahtena päivänä kolmesta. Ensinnäkin tämä avaa kemiallisille ja teknisille interventioille periaatteessa loputtomat mahdollisuudet. Mutta milloin ja missä sosiaalisessa kontekstissa jokin epämiellyttävä asia määrittyy oireeksi?
Voidaanko sanoa, että hoitojen tarjonta lisää vaivoja? Näyttöä on siitä, että potilas itse medikalisoi pienenkin krempan sitä herkemmin, mitä vähemmän hänellä on todellisia sairauksia – ja mitä varmemmin kyseinen sairaus tuo korvauksia ja sairaslomaa. Laaja medikalisaatiokäsite kattaa myös paramedikalisaation: vaihtoehtolääketieteen kentän laajenemisen ja itsehoidon monet muodot. Termi tuo valoa myös siihen, mistä metaforat terveestä ja sairaasta väestöstä, talosta, kaupungista, talouselämästä, politiikasta yms. saavat voimansa.
Jani Päivänen
Raimo Tuomainen, Markku Myllykangas, Jyrki Elo,
Olli-Pekka Ryynänen
Medikalisaatio. Aikamme sairaus
Vastapaino, 1999
128 s., 120 mk
Kuopiolainen terveydenhuollon tutkija Raimo Tuomainen ja tutkijatoverinsa esittelevät kirjansa ylpeinä. Heidän mukaansa Suomessa terveydenhuolto on tähän asti otettu vastaan silkkana maanpäällisenä siunauksena, kun taas sivuvaikutuksista on vaiettu. Kirja pyrkiikin johdattelemaan koko lääketieteen kritiikin aihepiiriin ja kattamaan varsin laajan keskustelun melko pieneen sivumäärään. Se käy näiltä selkokielisiltä tutkijoilta hyvin tyylikkäästi. Erityinen ansio on, että heidän medikalisaatiokritiikkinsä ei jää hieman helpon ulkopuolisen kenttäanalyysin tasolle, vaan näköalapaikoiltaan sosiaali- ja terveysalan instituutioista käsin he esittävät myös lääketieteen sisäistä kritiikkiä, jota ei tosiaan ole liiemmin kuultu.
Kokoavia teemoja ovat lääketieteen valta-aspektit ja taloudelliset pyyteet, sen kulttuurinen tehtävä uskonnon seuraajana ja sosiaalisen normaalisuuden määrittäjänä, terveysideologia, tuo menestyskilpailun sisar, joka syyllistää ihmisiä ja paikallistaa yhteiskunnan viat yksilöihin, sekä vaihtoehtohoitojen haaste "perinteisille". Oman lukunsa saa länsimaisen hoitoteknologian kalleus ja terveydenhuollon priorisointi, jossa kirjoittajat näkevät myös medikalisaation rajat.
Tarkoitetaanko medikalisaatiolla koululääketieteen ulottumista uusille elämänalueille vai terveysideologian yleisempää levittäytymistä, terveyttä, kuntoa ja riskejä alati reflektoivan elämän muodostumista hyvän elämän attribuutiksi? Tuomainen ja kumppanit puhuvat medikalisoitumisesta molemmissa merkityksissä. Määritelmien eroa hahmottaa tutkimustulos, jonka mukaan ihmiset "kokevat erilaisia oireita" keskimäärin kahtena päivänä kolmesta. Ensinnäkin tämä avaa kemiallisille ja teknisille interventioille periaatteessa loputtomat mahdollisuudet. Mutta milloin ja missä sosiaalisessa kontekstissa jokin epämiellyttävä asia määrittyy oireeksi?
Voidaanko sanoa, että hoitojen tarjonta lisää vaivoja? Näyttöä on siitä, että potilas itse medikalisoi pienenkin krempan sitä herkemmin, mitä vähemmän hänellä on todellisia sairauksia – ja mitä varmemmin kyseinen sairaus tuo korvauksia ja sairaslomaa. Laaja medikalisaatiokäsite kattaa myös paramedikalisaation: vaihtoehtolääketieteen kentän laajenemisen ja itsehoidon monet muodot. Termi tuo valoa myös siihen, mistä metaforat terveestä ja sairaasta väestöstä, talosta, kaupungista, talouselämästä, politiikasta yms. saavat voimansa.
Jani Päivänen
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.