Syntyessämme olemme hyvin viattomia.Mikä tekee viattomasta lapsesta julman tappajan, raiskaajan,psykoottisen, neuroottisen,panikoijan,,tätä vois jatkaa loputtomiin.
Kasvamme juuri sellaisiksi kun ympärillämme olevat ihmiset meidän toivoo kasvavan vai toivooko ylipäänsä jonkun elämässä kukaan hänelle mitään.
Voin kuvitella kuinka ihmisestä voi tulla hyvin julma jos kasvaa esim. täysin ilman rakkautta, ilman mitään läheisyyttä,ilman tuntevia ihmisiä ympärillään ja vaikka vain väkivaltaisessa ympäristössä.
Tämä on äärilaita, mutta mitä muuta saamme kasvatuksen tuloksena hartioillemme.
Voimme saada myös sen kaiken hyvän jota ihminen tarvitsee kasvaakseen ns.täysipäiseksi.
Rakkautta,välittämistä,läsnäoloa, huolenpitoa ja rajoja.Lapsen pitää saada vapaasti tuntea kaikkia tunteita pienenä, turvallisessa ympäristössä.
Vähättelemällä, nöyryyttämällä,alistamalla pienen ihmisen omaan tahtoonsa, saadaan aikaseksi aika paljon pahaa.Voisin kirjoittaa vaikka koko kirjan tästä aiheesta, mutta ehkä tässä on ihan riittävästi.
Jossain kohtaa elämää tapahtuu sitten vaikeuksia, ihminen masentuu, ahdistuu, yms.Siinä kohtaa on hyvä kysyä miksi minulle kävi näin, mitä tässä kohtaa pitäisi oppia ja tietää itsestä ja käytöksestä.
Helpottaa aika tavalla kun rupeaa etsimään itseään vaikeuksia kohdatessaan, se on rankkaa,tieto kasvattaa tuskaa.
Itsensä voi löytää kun palaa alkujuurille, tapahtumiin jotka on olleet pahoja ja jotka on haudannut jotta olisi mahdollista ylipäänsä selvitä elämästä hengissä.
Eikä kaikki tapahtumat tarvitse olla tosi pahoja, miten pahan ajattelemme näin aikuisena, lapsen silmin asiat näyttävät paljon suuremmilta.
Olemme kuin sipuli jota kuorimme, kerros kerrokselta, mutta joka kerroksen jälkeen tuntuu aina kevyemmältä.
Kirjoitan kokemuksen tuoman ymmärryksen valossa, sekä lukemieni kirjojen.Kirjat joita luin alkuun, olivat kuin omasta elämästäni ja se oli helpottavaa, tajuta että en olekkaan yksin.
Vahvistuksen tälle kirjottelulle voin tuoda myös sillä että en ole todellakaan ainoa,löytyy myös samoin ajattelevia ystäväpiiristä sekä tutuista.Ja varmasti löytyy täältä netistäkin jokunen joka voisi allekirjoittaa tekstini.
Tiedän että on paljon myös ihmisiä jotka sanovat:"Mitä sitä lapsuutta kaivelemaan, se on ollutta ja mennyttä?"
Lääkkeet ovat se helppo tapa pitää asiat itsensä ulkopuolella, ettei vaan tulisi kohdanneeksi omaa heikkouttaan.
"Todellinen vahvuus perustuu heikkouden kohtaamiseen," Tommy Hellsten.
Suosittelen Alice Millerin ja Tommy Hellstenin kirjoja sekä Antti Pietiäisen, Tunne - Antitunne - Perimä.
Kasvamme juuri sellaisiksi kun ympärillämme olevat ihmiset meidän toivoo kasvavan vai toivooko ylipäänsä jonkun elämässä kukaan hänelle mitään.
Voin kuvitella kuinka ihmisestä voi tulla hyvin julma jos kasvaa esim. täysin ilman rakkautta, ilman mitään läheisyyttä,ilman tuntevia ihmisiä ympärillään ja vaikka vain väkivaltaisessa ympäristössä.
Tämä on äärilaita, mutta mitä muuta saamme kasvatuksen tuloksena hartioillemme.
Voimme saada myös sen kaiken hyvän jota ihminen tarvitsee kasvaakseen ns.täysipäiseksi.
Rakkautta,välittämistä,läsnäoloa, huolenpitoa ja rajoja.Lapsen pitää saada vapaasti tuntea kaikkia tunteita pienenä, turvallisessa ympäristössä.
Vähättelemällä, nöyryyttämällä,alistamalla pienen ihmisen omaan tahtoonsa, saadaan aikaseksi aika paljon pahaa.Voisin kirjoittaa vaikka koko kirjan tästä aiheesta, mutta ehkä tässä on ihan riittävästi.
Jossain kohtaa elämää tapahtuu sitten vaikeuksia, ihminen masentuu, ahdistuu, yms.Siinä kohtaa on hyvä kysyä miksi minulle kävi näin, mitä tässä kohtaa pitäisi oppia ja tietää itsestä ja käytöksestä.
Helpottaa aika tavalla kun rupeaa etsimään itseään vaikeuksia kohdatessaan, se on rankkaa,tieto kasvattaa tuskaa.
Itsensä voi löytää kun palaa alkujuurille, tapahtumiin jotka on olleet pahoja ja jotka on haudannut jotta olisi mahdollista ylipäänsä selvitä elämästä hengissä.
Eikä kaikki tapahtumat tarvitse olla tosi pahoja, miten pahan ajattelemme näin aikuisena, lapsen silmin asiat näyttävät paljon suuremmilta.
Olemme kuin sipuli jota kuorimme, kerros kerrokselta, mutta joka kerroksen jälkeen tuntuu aina kevyemmältä.
Kirjoitan kokemuksen tuoman ymmärryksen valossa, sekä lukemieni kirjojen.Kirjat joita luin alkuun, olivat kuin omasta elämästäni ja se oli helpottavaa, tajuta että en olekkaan yksin.
Vahvistuksen tälle kirjottelulle voin tuoda myös sillä että en ole todellakaan ainoa,löytyy myös samoin ajattelevia ystäväpiiristä sekä tutuista.Ja varmasti löytyy täältä netistäkin jokunen joka voisi allekirjoittaa tekstini.
Tiedän että on paljon myös ihmisiä jotka sanovat:"Mitä sitä lapsuutta kaivelemaan, se on ollutta ja mennyttä?"
Lääkkeet ovat se helppo tapa pitää asiat itsensä ulkopuolella, ettei vaan tulisi kohdanneeksi omaa heikkouttaan.
"Todellinen vahvuus perustuu heikkouden kohtaamiseen," Tommy Hellsten.
Suosittelen Alice Millerin ja Tommy Hellstenin kirjoja sekä Antti Pietiäisen, Tunne - Antitunne - Perimä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Tiedän että on paljon myös ihmisiä jotka sanovat:"Mitä sitä lapsuutta kaivelemaan, se on ollutta ja mennyttä?" "
Tähän pakko vastata, muuten sinä tuntuen käyneen samanlaisia asioita läpi kuin itse myös. Miksi sitten eivät kaikki ihmiset tätä tajua, kysyen monesti itsekin?
Onko niin että me emme kaikki niin rikki ihmisinä, voi olla osittain tottakin. Osa ihmisistä kasvaen rakkauden piirissä, rakastavassa ja kasvun sallivassa ympäristössä.
Mutta mikseivät nämä rikkinäiset ihmiset sitten tajuten, no kun joutuneet kasvattamaan niin kovan kuoren ympärilleen, etteivät pääse eivätkä haluakaan enää sen sisälle, ja peläten sitä niin! Mitä me pelkäämme siinä, kuka ohjaten pelkoamme? Sanoisin itse että ulkopuolinen ihmisten luoma ja vaatima pinnallisuus, siksi sitä nimittäisin.
Tuon kuoren rikkoituminen vaatien todella suuria ja järkyttäviä kokemuksia ihmisen elämässä, ennenkuin rikkoutuen, avautuen, ymmärtäen. Toisaalta hirveä sääli että näin.