Kun katsoin aamulla ikkunasta ja näin, millainen koiranilma ulkona on, minulla meni paskat housuun.
Huusin eukkoa hätiin, että tuu pesemään.
Aamu oli yhtä kaaosta meidän perheessä muutenkin.
Itse nousen joka aamu hyvissä ajoin, jotta voin ilman kiirettä lähteä ajamaan 20 kilometrin työmatkaa, mutta muilla perheenjäsenillä se ylösnousu on takkuista joka aamu.
Koska pyöräillen ei voinut kulkea, piti muksut viedä autolla kouluun. Ja sitten se pahin marmattaja eukko, joka oli pahempi kuin ulkona oleva sää ja ajokeli.
Koko matkan se marmatti ja piruili, että aja kovempaa, minä myöhästyn töistä ja mulla on tärkeä kokous heti kahdeksalta.
Ei auttanut minun sanaoa, että nyt on huono ajokeli ja nopeuksia pitää pudottaa roimasti.
Ei auttanut sekään, kun sanoin, että jospa yhtenäkään aamuna nousisitte ylös tuntia/puolta aikaisemmin, niin ei olis mitään paniikkia, eikä kiireen tuntua.
Otin rauhoittavan lääkken heti aamupalan yhteydessä, sillä tiesin vanhastaaan, että eukko alkaa vittuilemaan siitä, kun ajan niin hitaasti, eikä kerkiä ajoissa töihin.
Joka aamu ehdin istua autossa n. 15 min, ja odotella, että koskahan se vatipää joutuu matkaan.
Eukko nousee nimittäin ylös vasta n. vartin yli seitsemän ja kun työmatkaa on liki kaksikymmentä kilometriä, on helppo kuvitella, miten kiireistä hänen aamunsa on.
Ette osaa kuvitella sitä sähellystä aamuisin. Hän tekee monta hommaa yhtä aikaa.
Silloin kun eukko vasta nousee, olen minä ehtinyt jo lukea lapin kansan ja syödä aamupalan ja käydä ulkona lunta kolaamassa ja rapata auton lasit lumesta ja jäästä.
Tämä oli taas yksi tällainen vittumainen aamu.
Soitin lapin radioon ja käskin selostajaa kertomaan autoilijoille, miten pitää erittäin huonossa ajokelissä ajaa.
Ei riitä se, että sanoo autpoilijoille, että nyt pitää ajaa maltilla ja varovasti, koska ne pöhköt eivät tajua sitä, että silloin pitää ajaa hitaammin ja hitaammin.
Nelostiellä sen sitten näkee, miten lujaa pitää joillakin ajaa huonosta ajokelistä huolimatta.
Kiire ei ole syy, eikä oikeutus ajaa sitä satasta ja kaheksaa kymppiä nelostielläkään tälläisessä helvetillisessä lumipyryssä.
Itse ajoin nelostietä 60-70 km/h ja useampi painoi ohi. Kohta saadaan varmaan taas kuulla teiltä suistumisista ja kenties pahoista kolareista. Vaikka olisi kuinka huono keli, niin sitä selviää, kun vaan malttaa ajaa hitaasti ja hitaammin.
Ja ei se eukko kuulkaa myöhästynuyt, kuin viitisen minuuttia, että kannattiko rätkättää koko matka. Minä vaan ajoin hitaasti ja lausuin monta kertaa, että pidä se turpasi tukossa, niin kaikki menee loistavasti. Kyllä siinä taas lapset kuuli autossa, miten riitainen pari olemme.
Minä pelkään istua niin kovasti eukon kyydissä, etten anna sen koskaan ajaa.
Se ajaa aina kovaa ja toisten peräpuskurissa kiinni. Sanoo vaan, että liikenteessä ei saa nysväillä.
No, on se muutaman tällin ajanut ja saanut sakkoja, kun on ollut vauhti kova ja ei ole muistanut pysähtyä STOP-merkin kohdalla.
Minä taas olen rauhallinen ajaja, enkä hötkyile yhtään.
Huusin eukkoa hätiin, että tuu pesemään.
Aamu oli yhtä kaaosta meidän perheessä muutenkin.
Itse nousen joka aamu hyvissä ajoin, jotta voin ilman kiirettä lähteä ajamaan 20 kilometrin työmatkaa, mutta muilla perheenjäsenillä se ylösnousu on takkuista joka aamu.
Koska pyöräillen ei voinut kulkea, piti muksut viedä autolla kouluun. Ja sitten se pahin marmattaja eukko, joka oli pahempi kuin ulkona oleva sää ja ajokeli.
Koko matkan se marmatti ja piruili, että aja kovempaa, minä myöhästyn töistä ja mulla on tärkeä kokous heti kahdeksalta.
Ei auttanut minun sanaoa, että nyt on huono ajokeli ja nopeuksia pitää pudottaa roimasti.
Ei auttanut sekään, kun sanoin, että jospa yhtenäkään aamuna nousisitte ylös tuntia/puolta aikaisemmin, niin ei olis mitään paniikkia, eikä kiireen tuntua.
Otin rauhoittavan lääkken heti aamupalan yhteydessä, sillä tiesin vanhastaaan, että eukko alkaa vittuilemaan siitä, kun ajan niin hitaasti, eikä kerkiä ajoissa töihin.
Joka aamu ehdin istua autossa n. 15 min, ja odotella, että koskahan se vatipää joutuu matkaan.
Eukko nousee nimittäin ylös vasta n. vartin yli seitsemän ja kun työmatkaa on liki kaksikymmentä kilometriä, on helppo kuvitella, miten kiireistä hänen aamunsa on.
Ette osaa kuvitella sitä sähellystä aamuisin. Hän tekee monta hommaa yhtä aikaa.
Silloin kun eukko vasta nousee, olen minä ehtinyt jo lukea lapin kansan ja syödä aamupalan ja käydä ulkona lunta kolaamassa ja rapata auton lasit lumesta ja jäästä.
Tämä oli taas yksi tällainen vittumainen aamu.
Soitin lapin radioon ja käskin selostajaa kertomaan autoilijoille, miten pitää erittäin huonossa ajokelissä ajaa.
Ei riitä se, että sanoo autpoilijoille, että nyt pitää ajaa maltilla ja varovasti, koska ne pöhköt eivät tajua sitä, että silloin pitää ajaa hitaammin ja hitaammin.
Nelostiellä sen sitten näkee, miten lujaa pitää joillakin ajaa huonosta ajokelistä huolimatta.
Kiire ei ole syy, eikä oikeutus ajaa sitä satasta ja kaheksaa kymppiä nelostielläkään tälläisessä helvetillisessä lumipyryssä.
Itse ajoin nelostietä 60-70 km/h ja useampi painoi ohi. Kohta saadaan varmaan taas kuulla teiltä suistumisista ja kenties pahoista kolareista. Vaikka olisi kuinka huono keli, niin sitä selviää, kun vaan malttaa ajaa hitaasti ja hitaammin.
Ja ei se eukko kuulkaa myöhästynuyt, kuin viitisen minuuttia, että kannattiko rätkättää koko matka. Minä vaan ajoin hitaasti ja lausuin monta kertaa, että pidä se turpasi tukossa, niin kaikki menee loistavasti. Kyllä siinä taas lapset kuuli autossa, miten riitainen pari olemme.
Minä pelkään istua niin kovasti eukon kyydissä, etten anna sen koskaan ajaa.
Se ajaa aina kovaa ja toisten peräpuskurissa kiinni. Sanoo vaan, että liikenteessä ei saa nysväillä.
No, on se muutaman tällin ajanut ja saanut sakkoja, kun on ollut vauhti kova ja ei ole muistanut pysähtyä STOP-merkin kohdalla.
Minä taas olen rauhallinen ajaja, enkä hötkyile yhtään.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Missä välissä sinulla oikein oli aikaa soittaa Lapin radioon?
se vittumainen vatipää-akka pesi mun persettä.
Olet sinä ihmejätkä, kun täällä haukut muijaasi. Itsehän sinä olet hänet valinnut, vai tuliko pakkorako?Minä en kuule viittis sinuna suutas aukaista täällä foorumilla, vaikka kuinka ottas aivoon. Ite olet päästänyt hommat käsistäs ja antanut muijas sun alistaa, joten liity ihmeessää
AKK:hn, eli alistettujen kotikiusattujen kerhoon!
Ei se muijan vaihtaminen taida asiaa parantaa. Minulla on ollut jo kolme ja nyt lopultakin uskon.
Parempi siis olla ilman muijaa.
Näkeehän sen viivistä ja wagneristakin, millainen se perhe-elämä on. Ainaista toisen sietämistä.
Ei miehet osaa ajatella muuta kuin itseään.
työkaverit on ihan perseestä, toinen on tyhmä kuin saapas ja toinen muuten vaan ärsyttävä. Mitään ei uskalleta sanoa päin naamaa mutta kuiskutellaan muka piilossa niitä salaisuuksia. Pitäisikö näitä muka vielä jotenkin ymmärtää. Kyllä kotona sentään on rauha maassa kun saa itse määrätä kaapin paikan. Niin se on.
;D Anna anteeksi että nauran mutta tämä oli niin onnistunut kuvaus tavallisen perheen tavallisesta aamusta. Onni kuitenkin että ihan joka aamu ei ole yhtä mahdoton?
Yritä jaksaa ja kerro lisää sun aamuistasi!
:)))
Samat sanat!! Lisää näitä!! Sitä osaa kummasti arvostaa omaa elämäänsä kun miettii että jollain on ihan oikeasti tuollaista!
Itse hölökohtaisesti tunnistan vaimosta itseni, joskus ollu samanlainen! Mut onneks tuli mies joka osasi kesyttää...
Pistä sie se eukkos paikkarilla tai kimppakyydillä kulkemaan viikko töihin niin johan loppuis vikinä etupenkillä... >:) Niin kävi mullekin! Kummasti alkoi arvostamaan miehen ponnistuksia minun eteeni...
olla vähintäänkin yhtä mukavia aamutuimaan. Meidän hektiset aamut alkaa sillä kun yritän saada itseni suoraksi yön jäljiltä...sängyssä on öisin hieman ruuhkaa( jotenkin pääluku sängyssämme kolminkertaistuu yöntunteina!?) ja tällä iällä pakkaa nuo jäsenet puutumaan, kun on muutaman tunnin roikkunut yhdessä asennossa sängyn reunalla.
Harvoin sitä tajuaa illalla olla niin viisas, että pakkaisi jokaisen lähtijän repun valmiiksi aamua varten, vaan sitä kuvittelee aamulla kerkiävänsä. Mutta kummasti ne aamun "hiljaiset" tunnit hupenee...puoli tuntia turahtaa tienposkessa karvakasaa kusettaessa. Kaikki hajut ja läjät on tutkittava ennen kuin voi omansa luovuttaa.Argh!
Sitten rupeat poimimaan päitä sängystä, helppous järjestyksessä...pissalle, vaatteet päälle ja aamupalalle. Eka menee nuristen, toinen karjasee heti, ettei mene päiväkotiin ja kolmas vain nostaa pyllyn taivasta kohti ja painaa päätä tiukemmin tyynyyn. Siitä se mamman stressi sitten alkaakin. Juokset puurokattilan, vessan ja makuuhuoneitten väliä..lattiassa mahtaa olla jo komeat urat!Ja mitäpä se armas äijän köriläs sitten touhuaa..kiskoo peittoa korville ja unta kupoliin.Ihme heppu!
Kun olen puolituntia karjunut äijää ylös ja pukenut kolme mukulaa,joista pienin riisuu jo toisesta päästä rytkyjänsä pois, niin alkaa avioero jo häämötellä tajunnan päässä.
Okei, verenpaine on huipussaan, mutta lapset on jo köytetty penkkeihinsä, vain äijää odotellaan pakolliselta aamusontimiseltaan kyytiin...mutta kappas, tämä luomakunnan kruunu huikkaakin iloisesti oven raosta, että taitaapi oikeastaan juosta töihin!!! AAAAARRRGHHH!!!!
Joo, valintoja on tullut tehtyä. ;o) Mutta, oikeasti, onhan meillä maailmassa isompiakin murheita, kuin pikkuisen v-mäiset aamut ja p..kamaiset puolisot. Yritetään nauttia arjesta ja elämästä, vielä kun sitä piisaa.
Leppoisia aamuja kaikille..
Jos ei tarvitse herättää koko perhettä, niin "vaatteet, meikki, tukka yms. aamutoimet" kestää yleensä vartin! Lasten herätys, aamupala, vaatteet, hampaidenpesu......... vähintään 1,5h! Mies ehtii hyvin käydä suihkussa ja lukea koko lehden ja keittää kahvin ja juoda rauhassa ja pukea itsensä ja pestä hampaansa ja ajaa partansa ja ............ ja odottaa autossa koko perhettä!
Onko sinulla blogia?
....
En enää valita yksinäisyydestä.
Onhan perheessä hyvätkin puolensa tietysti. Mitä ne on?
Autoilusta vaan että on raivostuttavaa kun joku takapenkin kuski jakaa "neuvojaan". Yleensä huutaa.
Kerran multa paloi päreet kun kuskasin äitiä.
Parkkasin kylmän rauhallisesti keskelle tietä.
Sanoin äidille että jatkan matkaa jos pidät turpasi kiinni. Takana oli jo ihan reipas jono piippailevia autoilijoita.
Huusi se siinä vähän aikaa mutta kun tajusi etten liiku ennenkuin pitää sen turpansa kiinni luovutti.