Kiukaalle

Itse ainakin laitan HK:sinistä kiukaan päälle paketteineen,pitää vaan muistaa heitellä vettä muutaman minuutin välein et ei ala muovi haisemaan,onko muut kokeilleet?
83072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mutta kuulemma toimii ihan hyvin. Kaveri oli kokeillut itse ensin epäuskoisena.

Äänestä

70-luvun äijien keksintö

Äänestä
  • kuin järkevyys.
    Varmaan se siinä kypsyy, mutta kaksinkertaisen muovin läpi luulisi kyllä tulevan makkarakin varsin muovisen makuiseksi. Ja tuo HK:n sinisen muovikuorihan kutistuu kuumetessaan, minkä vuoksi makkaramassa puristuu joistakin kohdista valtoimenaan ulos. Niin on käynyt minulle joskus uunissa lämmittäessäni.

    Äänestä

Ksuppaneuvos Salonoja, joka oli aikoinaan HK:n omistaja kertoi minulle 1970-luvulla, että hän on keksinyt uuden hittituotteen,"vähän suolaa ja jauhoja ja ruhon leikkuujätettä" ja niin syntyi HKn sininen.

Äänestä

kiukaalle siinä vaiheessa kun alan lämmittään ja sen koko saunan ajan se minun kanssa löylyttelee..saunan jälkeen syörähän se pois

Äänestä
  • viskaan popsi nakin kiukaan kiville ja perään paloöljyä ja bensiiniä,a'vot

    Äänestä

  • poika vaan kirjoitti:

    viskaan popsi nakin kiukaan kiville ja perään paloöljyä ja bensiiniä,a'vot

    meillä myös tehää nakit näin! muaaaahhhaaaaahaaa!!

    Äänestä

  • hyvinkin kirjoitti:

    meillä myös tehää nakit näin! muaaaahhhaaaaahaaa!!

    No tulipahas tuokin pikku kännissä kokeiltua mut harvoinpas on saanut kiukaalta kunnon höyrylenkkiä saatukkaan,laitanpa toistekkin:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muovineen:) kirjoitti:

Itse ainakin laitan HK:sinistä kiukaan päälle paketteineen,pitää vaan muistaa heitellä vettä muutaman minuutin välein et ei ala muovi haisemaan,onko muut kokeilleet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu