Mistä naiset haluavat oikeen puhua?

kertokaapa
135508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Eihän naiset niin eroa miehistä, että meillä olisi aivan erilaiset kiinnostuksen kohteet. Eli se, mistä nainen tykkää puhua, riippuu aivan ihmisestä. Minä en tykkää puhua formuloista, jääkiekkokin on vähän tylsää ja kun aletaan puhua tietokoneista jollain oudolla kielellä, olen aivan ulkona. On tietenkin naisia, joita nämä edellä mainitut asiat kiinnostaa. Tykkään itse kuitenkin puhua toisista ihmisistä (niin hyvää kuin pahaakin), politiikasta, elokuvista, ajankohtaisista asioista. Todella huonojen vitsien kertominenkin kuuluu repertuaariini. Jos on jossain baarissa, niin musiikki on aika turvallinen valintajutun aiheeksi ja kyllähän me naiset tykätään itsestämmekin puhua (kuten huomasit, aloin jo tässäkin viestissä kirjoittamaan itsestäni...). Eli kehuminen kannattaa aina. Kunhan se ei mene yli. Kenkien kehuminen on hyvä juttu. Suurinosa naisista kun sattuu pitämään kengistä.

Rohkeasti juttelemaan vaan, huumoria niin itsesi kuin muidenkin suhteen mukaan! Itse ainakin alan juttelemaan ihan mielelläni, jos mies sanoo jotain hauskaa, tai edes muka hauskaa aluksi. Ja muuten, vaikka kehumista kannatinkin, ei kannata heti ekaksi sanoa, sä oot maailman kaunein nainen, tai että sulla on kauniit silmät, sitä kuulee jo tarpeeksi muutenkin. Ei kovin uskottavaa. Mutta jos naisella on kaunis laukku, koru tai juuri ne maagiset kengät, niitä voi kehaista, mutta älä ekassa lauseessa. Nää neuvot nyt tuntuu jo mustakin sekavilta, että en tiiä onko näistä apua. Kepoisilla aiheilla ekaks jutun alkuun ja sitten siitä vaan omia mielipiteitä esittelemään.

Äänestä
  • vain kuolleen ruumiini yli alan kehumaan kenenkään kenkiä, eikö tuo ole just päivänselvä pelimiehen merkki kun MIES kehuu naisen kenkiä?

    ei vois vähempää kiinnostaa kengät tai laukut, varmaan laatta lentäs jos kuulis miehen kehuvan naisen laukkua "ompas nätti laukku, taidanpa ostaa itselleni samanlaisen", kun tietää ettei oikeasti ketään miestä voi kiinnostaa, kaikki laukkujen kehumiset voi joka nainen suoraan kääntää suomenkieleksi: haluan pöksyihisi ja sitten katoan kuin pieru saharaan

    ei saatana, täytyy vissiin tehdä kaikki päinvastoin, mitä imelämpi repliikki niin sen paremmin näyttää toimivan

    Äänestä

  • blöp kirjoitti:

    vain kuolleen ruumiini yli alan kehumaan kenenkään kenkiä, eikö tuo ole just päivänselvä pelimiehen merkki kun MIES kehuu naisen kenkiä?

    Ehkä sitten jossain asioissa pitää ottaa niiltä pelimiehiltä mallia, sillä nehän nyt luultavasti sen tytön kanssa loppuillasta lähtee. Mutta se onkin taitolaji, miten saa kehuttua naista ilman, että vaikuttaa limaiselta ja liukkaalta. Kehua luultavasi sun nyt pitää kuitenkin jollain tavalla, koska se on helpoin keino osoittaa kiinnostusta. Mutta ei nyt takerruta siihen, että naista pitää kehua. Pointtini aiemmassa viestissäni nyt kuitenkin oli, että riippuu aivan naisesta, mistä hän haluaa puhua. Itse tykkään puhua kengistä ;)

    Äänestä

  • blöp kirjoitti:

    vain kuolleen ruumiini yli alan kehumaan kenenkään kenkiä, eikö tuo ole just päivänselvä pelimiehen merkki kun MIES kehuu naisen kenkiä?

    ei vois vähempää kiinnostaa kengät tai laukut, varmaan laatta lentäs jos kuulis miehen kehuvan naisen laukkua "ompas nätti laukku, taidanpa ostaa itselleni samanlaisen", kun tietää ettei oikeasti ketään miestä voi kiinnostaa, kaikki laukkujen kehumiset voi joka nainen suoraan kääntää suomenkieleksi: haluan pöksyihisi ja sitten katoan kuin pieru saharaan

    ei saatana, täytyy vissiin tehdä kaikki päinvastoin, mitä imelämpi repliikki niin sen paremmin näyttää toimivan

    Minä olen ainakin onnistuneesti käyttänyt hyvin yksinkertaisia kohteliaisuuksia, kuten "oletpas sinä mukava ihminen" ja sen semmoisia. Kaikki haluavat kuulla olevansa mukavia ja huumorintajuisia.

    Hiuksia voi ihan hyvin kehaista tuntematta itseään urpoksi. Se tietysti helpottaa, jos on oikeasti sitä mieltä :)

    Pääasia, että jostain puhuu, treffeistä jos on kyse, niin siinähän vain mittaillaan toisen persoonaa ja esiintymistä.

    Äänestä

  • Raimo_Alakerta kirjoitti:

    Joo hiusten kehuminen on hyvä juttu. Yks poika kerran kehui, että ompa sulla hyvän näköiset farkut, siinä taidettiin kehua sitte vähä jotain muutaki samalla:) Sellainen normaali jutustelu puree, mutta keskustelua ei kannata tosiaan aloittaa epävarmalla asenteella "sä varmaan kohta lähdet tästä, etkä jaksa kuunnella mua". No niin lähdenkin.

    Äänestä

...luonnosta ja eläimistä, matkustelusta, sukelluksesta merten lajistosta, ruokaresepteistä ja viinisuosituksista, eri juhlapäivien viettotavoista, päivän politiikasta ja yleisesti koko maailmaa koskettavista ongelmista ja iloista.

Äänestä

Missä tilanteessa? Raflassa ennen varsinaista tutustumista vai kotona 5 vuoden liiton jälkeen? Tarkenna vähän.

Äänestä

voi jutella! Elämästä, mistäpä muustakaan.

Äänestä

Kaikesta voi puhua ja sitten vähän seurata, miten vastataan että kantsuuko jatkaa. Kauheinta on mies, joka EI puhu tai jolta saa nyhtää lyhyitäkin vastauksia...maku menee kertakaikkiaan. Eli kunhan puhut, jos nyt et koko ajan rivouksia latele ;)

Äänestä
  • Anteeksi vaan mutta ku juttua ei yksinkertaisesti tule, vaikka nainen kiinnostaisikin.

    Äänestä

mieti mielummin mitä haluat naisen puhuvan sulle. jos nainen on täys tuppisuu niin mitä sitä aikaansa kuluttamaan.

Äänestä

Kuuntele aina toisinaa, minkälaisista asioista naiset juttelevat keskenään, linja-autossa, junassa, kirjastossa, terassilla ym. Siinä vastaus, mistä naiset tykkää jutelle, eli ihan tavallisista asioista.

Äänestä

Naiset haluavat puhua kaikesta siitä, mistä miehetkin.

Voithan baaritiskillä kysäistä varovaisesti, mitä mieltä kyseinen nainen on vaikkapa hallitusohjelmasta tai Vanhasen nimittämästä hallituksesta. Toisaalta voit myös udella mielipidettä Maailmapankin pääjohtajan rahasotkuista. Jokaisella on varmasti myös mielipide Venäjän lähestyvistä presidentin vaaleista.

Aiheita on vaikka miljoonia. Pitää vain löytää se oikea kokeilemalla.

Minulle esimerkiksi ei kannata tulla puhumaan kengistä tai laukuista. Ulkonäön kehuminen on myös todella tökeröä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

blöp kirjoitti:

kertokaapa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu