Kyyneleet.

Olen asiaa jo jonkin aikaa miettinyt, ja ajattelin kysyä tätä nyt täältä.
Löytyykö sille, että ihminen itkee kyyneleitä, jokin biologinen selitys tai syy? Tai itkulle yleensäkin? Mistä kyynelten neste on peräisin?
Esiintyykö vastaavaa muilla eläinlajeilla?
6495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitään syytä ei ihmisten tunneperäiselle kyynelten vuodatukselle ole.
Eläimillä ja myös ihmisillä kyyneleet puhdistavat ja estävät hankausta silmässä.
Kyynelrauhanen tuottaa kyynelnestettä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyynel

Äänestä

Luin joskus Tieteen Kuvalehdestä itkemisestä ja kyynelistä. Joskus silloin kun ihmiset eivät vielä osanneet puhua sanoin, itku oli merkki siitä että kaikki ei ollut hyvin. Kerrottiin myös että ihminen itkee kun on niin tunteellisessa tilassa ettei pysty sitä muuten ilmaisemaan.

Äänestä

Siinäpä mysteeri! Olen pohtinut samaa asiaa hyvinkin kauan.

Äänestä

no, toi on vähän vaikeempi kysymys, mutta kyyneleet tulevat kyynel rauhasesta. luulisi, että jokin välittäjä aina tämän saa aikaa, käsky jonka aivot antavat. liittyisikö jtk ehkä sympaattiseen hermostoon? en ole varma :)

Äänestä
  • nuorillakin,saattaa olla ns. kyyn-eleita?
    muista vain eevaa...

    Äänestä

  • jopa, kirjoitti:

    nuorillakin,saattaa olla ns. kyyn-eleita?
    muista vain eevaa...

    sielun oksennusta, pahan olon -aineen poistoa.
    kyllä ne sisältävät stressi- ja tunnehormoneja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Olen asiaa jo jonkin aikaa miettinyt, ja ajattelin kysyä tätä nyt täältä.
Löytyykö sille, että ihminen itkee kyyneleitä, jokin biologinen selitys tai syy? Tai itkulle yleensäkin? Mistä kyynelten neste on peräisin?
Esiintyykö vastaavaa muilla eläinlajeilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu