itse en syö lihaa. kalaa, munaa, maitotuotteita kyllä. mieheni syö sekaruokaa. minä teen yleensä ruoan. kumpaa ruokavaliota alan antamaan lapselleni? toki saa syödä lihaa kun itse sitä haluaa mutta pienempänä? onko itsekästä minun syöttää samaa lapselle kuin mitä syön itse. vai teenkö kompromissin ja annan harvoin lihaa..
ei ole vielä lapsia ja mietin etukäteen.
ei ole vielä lapsia ja mietin etukäteen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eli mikä on sinun oma vakaumuksesi? Terveys syistäkö vai eettisistä syistä olet semivegetaristi?
meillä ollaan kasvissyöjiä paitsi maitoa ja muni syömme (luomua tietysti:) Lapselle päätin tinkiä sen verran että kalaa annan kerran pari viikossa, valmis purkkiruokia, en siis ala erikseen kokkaamaan mitään mitä en itsekkään söisi..
Kalasta saa niin paljon sitä "aivo vitamiinia" mikä on hyväksi lapselle..
Muuten kasvaa käyrien yläpuolella enkä näe sitä vaikeana vaihtoehtona..
Kävimme tietysti ravintoterapeutilla kun neuvolassa suosittelivat. Pidän huolen että proteiinit korvataan varmasti (soijaroihetta ja tofua syödään usein)
Tofu onkin suurta herkkua:)
Tutustu kasvissyöntiin esim vegaaniliiton sivuilta..
lapselle antaa lihaa ,vaikkei itse söisikään.
Menee vähän ohi aiheen (anteeksi)...
Lapset ovat vielä suunnitteluasteella, mutta utelisin, kun sinulla näyttää kokemusta olevan, että onko neuvolassa tai ravintoterapeutilla kommentoitu tuota soijan käyttöä? Tutkimustulokset siitä kun ovat vähän ristiriitaisia, mitä nyt tulee ylipäätäänkin sen terveellisyyteen tai mahdollisiin haittavaikutuksiin. Eniten minua kuitenkin huolestuttavat sen mahdolliset hormonaaliset vaikutukset lähinnä poikalapsilla (soijassa kun on estrogeenin kaltaisia yhdisteitä) sekä tietysti se, että soija on ilmeisesti kovasti allergisoiva...? Onko sinulle sanottu, että raskauden tai imetyksen aikainen soijan käyttö olisi lapsen (varsinkin pojan) kehitykselle haitallista? Tai jos lapsi sitä hyvin pienestä pitäen syö sitten itsekin?
Itse olen laktovegetaristi (eettisistä syistä), joka syö vähän turhan järjettömiä määriä soijatuotteita (ei tosin itselle ole toistaiseksi ainakaan aiheutunut tästä suositukset ylittävästä mässäilystä mitään haittaa). Tulevan lapsen tuleva ruokavalio on vielä mietinnän alla (koska isä on sekasyöjä), mutta huolettaa jo valmiiksi raskaus- ja imetysaika lapsen kannalta, saati sitten että mitä lapsi itse voi aikanaan syödä... Ravintoterapeutilla meinasin käydä joka tapauksessa viimeistään raskaana ollessa, mutta kokemuksia kuulisin mielelläni.
Anna pienelle luomulihaa.
Keität ja paloittelet, sauvasekoittimella hienoksi ja pakastat jääpalarasioissa.
7 kk lähtien meillä neuvolassa suositeltiin,
että vauvan pitää saada 15 grammaa (rkl) proteiinia
päivässä. Lihasta ja kalasta sen vauva saa parhaiten.
Itse myös epäilen soijavalmisteiden sopivuutta ihan pienille lapsille....
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=4500000000000450&posting=22000000025801191
Itse olen lakto-ovo, vaikken siis itse maitoa tai munia ruuanlaitossa käytäkään, syön niitä lähinnä vain tarjottaessa ja ravintoloissa yms. Lapsistani tulee tulemaan kasvissyöjiä, saavat sitten itse isompana päättää, mitä haluavat syödä. Mieheni on sekasyöjä, mutta hän on ollut asian suhten melko myönteinen. Punaista lihaa ei ainakaan ole mitenkään tarpeellista pienellekään lapselle antaa, kun ei tosiaan ole olemassa mitään "lihavitamiinia", jota ei muualta saisi. Opiskelen terveysalaa ja meilläkin ravitsemusterapeutti on luennoillaan kertonut, että lakto-ovona pärjää pienikin lapsi hyvin, veganismia hän ei suositellut, mutta myönsi, että sekin hyvin suunniteltuna onnistuu. Monilla neuvolantäteillä ym, tuppaa olemaan edelleen asiasta vähän turhia ennakkoluuloja, mutta kannattaa mennä vaikka suoraan sinne ravintoterapeutille, niin saapa ainakin oikeaa tietoa.
Itse en ole vielä päättänyt, mitä lapselleni syötän, mieheni on ehdottanut pescovegetaristista ruokavaliota, mutta saapa nähdä, siihe nyt on vielä aikaa ainakin useampi vuosi. Todennäköisesti kuitenkin söisi kotona samaa ruokaa kuin minäkin.
Täällä on paljon keskustelua asiasta, kannattaa varmaan käydä vilkasemassa.http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=494&hl=lapset
Meillä lapset ja isä ovat kotivegaaneja eli kylässä vaihtoehtojen puutteessa syövät mitä tarjolla on. Itse syön vegaanisesti aina kun se on mahdollista, munan ja maidon kanssa voin esim leivonnaisissa joustaa jos niitä on kohteliaisuussyistä "pakko" maistaa.
Kasvisruokavalio on lapselle helppo koostaa, kun itsellä on ruokajutut hallussa ja riittävästi tietoa. Suosittelen kirjaa Feeding your vegan infant - with confidence. Myös tästä linkistä saa perustietoa: http://www.vegaaniliitto.fi/esitteet/raskausjalapset.html .
Lapsi ei jää mistään paitsi,jos ei syö lihaa. Paitsi että saa terveellisemmän ja monipuolisemman mallin ruokailusta, hän voi lapsesta asti kenties oppia tekemään eettisiä valintoja. Nykyisen tehotuotannon aikakaudella kenenkään ei pitäisi syödä lihaa! Meillä ainakin lapsilla on koulussakin aina kasvisruokaa. Jos käyttää maitoa ja kananmunia, ruoan koostaminen ei ole ongelma. Täysin vegaani ruokavalio on sit hankalampi, kun joka paikkan lapsille pitää varustaa omat eväät ja viimeistään karkkien kohdalla tulee jossain vaiheessa kädenvääntöä... Mutta vegaaniruokavaliostakin selviää ja nostan hattua jokaiselle, jolla lapset on valinneet kasvisruokavalion! Huolehtikaa vain riitttävästä proteiinien (=papujen, soijan) saannista ja b-12 vitamiinista!