Nero harvoin vapaan kasvatuken tulos

Tätä käsitystä puoltavat monet empiirisiin havaintoihin perustuvat historialliset biografiset tosiseikat nerojen elämässä. Jopa Franz Joseph Haydnia voimme pitää hyvänä esimerkkinä ankaran kurin vaikutuksesta lapsen psyykisen kehitykeen joka sai kasvualustan kovan kurin ja ankaran kasvatuksen myötävauikutukella tämän vstanottaviseen ja herkkään mieleen, personaan, metodein jossa vitsaa ei säästelty eikä lyönnestä tingitty.

Näin kuulu myös vanha sanonta; nuorna vitsa väännettävä.

Ennen kuin palaamme teoreettisluonteisiin tieteellisisfilosofisiin seikkoihin toimii kuin johdatuksena aiheeseen mestarin, tuon musiikin rakastettavan neron tiukan kurin sävyttämät elämänkoettelemukset musiikin opintiellä.

Tunnetusta anekdootista aloittaaksemme muistamme jo kuinka Itävallan nuori keisarinna joka myöhempinä vuosinan 1700-luvun lopulla lauloi sopraanoa Haydnin kuuluisuuta niittäneissä messuisa, keisarin kuninkaalisessa kappelissa, tämän musiikin vakkumattomana ihailijana ja tukijanakin, ja joista edeliset 6 olivat sävelletty prinsessa Hermenegildin nimipäiväksi Haydnin palattua lontoosta uuden ruhtinaansa palvelukseen Esterhazyssa joka oli tietoinen tämän merkiyksestä mutta ei yhtä sympaattinen kuin edeltäjänsä. Ja palauttipa mestarimme mieliin 1773 syyskusa kun keisarinna vieraili Estarhazysa elävänä tapaus, jonka hän 13-vuotiaana Wienin Tapaninkirkon kuorokoulun kuoropoikana sai kokea kiipeiltyään vastavalmistuneen Schönbrunnin linnan rakennustelineillä 1745 keisatinnan nimenomaisesta kiellosta huolimatta; tämä määräsi " vaalealle paksupäälle" annettavaksi puhtaan shillingin, so. läimäyksen takapuolelle, josta hän sitte hänen korkeudeleen huomauttikin.

Jo tätä aiemmin Haydn muisteli saanensa 6 vuotiaana sukulaiseltaan pätevältä viulunsoiton opettajalta johann Mathias Frankhilta enemmän ruoskaa kuin ruokaa, jonka luokse harpisti-isä ravintolamuusikko oli pojan lähettänt nähtyään tämä hankavan kahta puukeppiä vastakkain viulun soittoa jäljitellen.

ja 8 vuotiaana päästessän Tapanin kirkon kuorokouluun, hän joutui hovikapellimestari Reutterin pahoinpitelemäksi tämän lyötyä lisäksi pojan kasvatuken laimin kykenemättä näkemään tässä mitään erikoisia taipumuksia. kun haydnille tuli äänenmuros 17-vuotiana hän lensi mita mutkitta kirkosta ulos. verukkena esitettiin että hän olisi pilkannut erästä tovriaan. Ensimmäisen yön hän nukkui puiston penkillä kunnes eräs vanhempi kuorolainen sääli häntä ja otti luokeen asumaan.

Näin ollen voimme myös todeta Haydnin olleen kummankaan tätä tiedostamata Bethovenin esikuva paitsi musiikilisesti myös ruumilisen kurituksen taholla, joski olkoon etä tämä luonne oli oppilastaan ja nuorempaa mestaria monin vrroin valoiampi kute häön kerran erään itsekehuskelun hetkenä sen ilmaisikin, "jokanen voi nähdä katseestani että olen hyväluonteinen henkilö" Haydnin miellyttävä luonne auttoi häntä myös selviytymään parturi ja peruukintekijä Kellerin tyttären, "Maria-matamin" oikuteluista tämän synkeiden avioliittovuosien aikana ku Beethoven eli poikamiehenä elämänsä loppuun sakka lyijymyrkytyksestä johtuneen kuurouden eristämänä miehenä.

Näin saamme analogisesti huomata että nerous ei siten olekaan vapaan kasvatuksen tuote. mistäpä tämä sitten voisi johtua? Siihen meille antaa vastauksen suuri filosofi atrhur Schopenhauer kirjoiuksessaan neroudesta ja vapaasti häntä aluksi lainaten todettakoon että epäsuotuisissa persoonallisissa olosuhteissa äly pääsee helpommin pakenemaan tahdon palveluksesta kääntäen epämieluislle seikoille selkänsä ja kohdistuessa suuremmalla energialla vieraseen ulkomaailmaan tullen puhtaasti objektiivieksi joka on nerouden edellytys. Neron melankolia (Beethoven)perustuu kuitenkin ennen muuta siihen että elämäntahto huomaa tilansa kurjuuden sitä selkeämmin mitä kirkkaampi äly sitä valaisee.
1134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Schopenhauer manasi maailmaan Wagnerin ja Bayreuthin. Sitä hänelle ei voi koskaan antaa anteeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tiedemiekkonen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu