Ikuinen väittely?

Moro.

Päätänpä piitkästä aikaa hieman tuhlata aikaani ja runoilla pienen pätkän. Aikanaan joskus lukiovuosina tuli väiteltyä aiheesta enemmänkin jossain uskovaisten keskustelupalstoilla, mikä - kuten arvata saattaa - ei erityisemmän hedelmällistä ollut. Mutta nuoruus on vastakkaiasettelun aikaa ja vääryyden polttaa sielua...

Loppujen lopuksio huomioni on melko lyhyt. Evoluutio mekanisminahan on erittäin yksinkertainen - kansakoulutasolla. Monesti törmää väitteisiin, jossa evoluutio rinnastetaan sattumaan. Helppo johtopäätös toki onkin kaiken mahdottomuus jo siinä, että monimutkaisten geenirakenteiden loksahtaminen kohdalleen "noppaa heittämällä" on jo sensortin eventti että arpakuutioita heitellessä tulee jo jännetuppitulehdus. Mutta eihän kyse kuitenkaan ole sattumasta, vaan välttämättömyystä. Asiaa kannattaa ajatella yleisemmin, sillä mikä tahansa kehitys on tietyllä tapaa evoluutiota - lienette kuulleet myös kulttuurievoluutiosta?

Jos lajien kehitystä ajatellaan, geenimuunnoksien tasolla kyse on toki sattumasta, ja perus biologiastakin jo muistuu, että aika paljon näitäkin muutoksia tapahtuu jatkuvasti. Näitä sattuman kautta muotoutuvia tuloksia sitten ohjaa välttämättömyys, joka sitä suurta palloa johonkin suuntaa pyörittää. Tuolla aikaisemmin oli puhetta, että onko vaikkapa koirarotujen muuntuminen evoluutiota; mielestä on hyvinkin. Ohjaavana tekijänä vain on ihminen. Koirarotu voisi toki muuntua myös itsestään vaikkapa luonnonolojen ohjatessa muutosta, mutta aikajänne toki pamahtaisi ulos meidän ajanlaskustamme.

Sattuma on usein mainittukin "kansanomaisena" syynä esimerkiksi jenkki-rivi-kreationistien perusteluissa. Tämä ei voi olla sattumaa! Kannattaa kuitenkin miettiä missä menee uskon/tarpeen/sosiaalisen paineen/lompakon ohjaamien päätösten raja. Tottakai samaa harrastetaan tiedeyhteisöissäkin ja maailma on nähnyt monia melko nolojankin tapauksia jossa tutkijat ovat väärennelleet tuloksiaan maineen ja mammonan toivossa.

Tiedeyhteisössä ja kreationismissa on kuitenkin varsinaisen asian tulkinnan kannalta pieni ero. Nimittäin viitekehys - tiedeyhteisö toimii selkeissä puitteissa jotka muodostuvat matematiikan, fysiikan, ja evoluution tapauksessa myös biologian perusopeista. Kreationismin tapauksessahan viitekehys yleensä on uskonto ja raamattu, minkä tulkinta ei ole lainkaan yhtä yksinkertaista.

Kun mennään astetta pidemmälle, evoluutioteorian tyrmääjä (ei siis välttämättä kreationisti!) vetää usein hihasta "täsmäkortin". Käytännössä nämä ovat kansanmieheltä reippaasti yli hilseen kiitäviä asioita kuten "mistä tuli boysenmarja", "entäpä sisäkorvan rakenne, miten se syntyi", "en ole nähnyt ilmiötä, se ei siis ole tosi", jne. Kysymyksethän voivat sinällään olla aiheellisia mutta usein näissä vain siirretään todistustaakkaa käänteelliseksi (Argumentum ad ignorantiam) tai tehdään päätelmiä tyyliin "Esko mielestä evoluutioteoria on totta. Esko ei osaa selittää boysenmarjan alkuperää. Evoluutioteoria on siis virheellinen". Välttämättä asiaa ei julisteta näin suoraan, mutta vähintäänkin vedotaan todistamattomuuteen, jolloin asiaan ei ole mitään syytä uskoa.

Itse kuitenkin mietin, miksi näitä väitteitä ei viedä korkeammalle tasolle? Miksi jauhaa asiasta loputtomiin netissä, miksi evoluution kumoavat huipputeoreetikot eivät marssi tiedeyhteisön pakeille ja ammu teoriaa alas yhteisön omilla aseilla? Tiede on avointa, ja jos asia todistetaan vääräksi tai sille ei löydy todisteita millään tasolla, siitä luovutaan.

Kenties siksi, että näin ei olla pystytty tekemään? Kenties siksi, että evoluution vastustamisen korkein taso on kansakoulutason väittelyssä, jossa todistukset tehdään lähinnä väittelyvirheillä?

Tätäkin voi miettiä.
6527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tulipas paljon typoja. Noh, koittakaa kestää.

Äänestä

"miksi evoluution kumoavat huipputeoreetikot eivät marssi tiedeyhteisön pakeille ja ammu teoriaa alas yhteisön omilla aseilla? Tiede on avointa, ja jos asia todistetaan vääräksi tai sille ei löydy todisteita millään tasolla, siitä luovutaan"

- Tätä olen itsekin hmetellyt. Jos kerran evoluutio on niin mahdotonta kuin täällä väitetään, riittää kun kirjoittaa perusteet artikkelimuotoon ja julkaisee sen netissä. Mikäli perusteet pitävät kriittiset näkökulmat, esitetyt johtopäätökset on pakko hyväksyä tiedemaailmassa ja heittää kaikki tähänastiset biologiankirjat roviolle.

- Mutta kun kriitikot eivät pysty opponoimaan yksinkertaisimpiakaan perusteltuja väittämiä (kuten tuossa kyselyssäni alempana) tämä lienee turha toivo. Kun evoluutiokritiikki siis hyytyy jo näin alkuvaiheessa, mitä tekee kriitikko? Tyytyy jupisemaan keskustelupalstojen ajaketuissa ja mollaamaan muita keskustelijoita...

Äänestä

En usko, että evoluutio on asiana sen otollisempi väittelynkohde kuin mikään muukaan. Samankaltaisia väittelyitä käydään joka palstalla jatkuvasti - aiheet vain vaihtelevat. Ongelmana tällaisessa kasvottomassa vuoropuhelussa on keskustelukulttuurin puute. Sekä kannattajien että vastustajien joukossa on kirjoittelijoita, jotka tietävät keskusteltavasta asiasta vain omasta mielestään. Myöskään vastapuolen mielipiteisiin ei aina välitetä panautua, vaan vastataan heti vitsi- tai höpöpohjalta. Myös monien kirjoituksista selvästi näkyvä "minä tiedän kaiken"-asenne ei tietenkään ole hyväksi luomaan mitään keskustelua. Varmaan paras keskustelu syntyisi, jos keskustelijat malttaisivat pysyä asialinjalla, vaikka se "tyhmempi" vastusta kirjoittelisikin sitä "höpö-höpöä".

Äänestä

"Koirarotu voisi toki muuntua myös itsestään vaikkapa luonnonolojen ohjatessa muutosta, mutta aikajänne toki pamahtaisi ulos meidän ajanlaskustamme."

Ei itse asiassa tarvita pitkääkään aikaa. Joka puolella maailmaa, missä kulkukoirat liikkuvat laumoissa, syntyy nopeasti tietty "peruskoira", joka muistuttaa aika lailla Australian dingoa. Ilmeisesti parhaiten ilman ihmistä pärjäävä koiratyyppi.

Äänestä

"Tuolla aikaisemmin oli puhetta, että onko vaikkapa koirarotujen muuntuminen evoluutiota; mielestä on hyvinkin. Ohjaavana tekijänä vain on ihminen. Koirarotu voisi toki muuntua myös itsestään vaikkapa luonnonolojen ohjatessa muutosta, mutta aikajänne toki pamahtaisi ulos meidän ajanlaskustamme".

Toki näin on, ja juuri sen takia nykyiset koirarodut ("puhdasrotuiset") ovatkin tulossa elinkaarensa päähän, koska niiden evoluutio on ohjautunut väärille jäljille. Niitä ei ole ohjannut elinvoimaisuus, eikä muukaan vastaava luonnon valitsema tarkoitus, vaan ihmisen valitsema ulkonäkö (pääsääntöisesti).

Luonnon evoluutio ei ole kuulkaa mikään ihmisiän juttu. Siinä menee aina "tarvittava" aika. Ja kun se ei ikinä tule päätökseensä, sukupuuttoja tulee tietenkin, uusia lajeja myös.

Ihminen on kuin "pieru meressä", kerran pari pörähtää, ja siinä meni. Sitten taas jotkut muut miettivät...

Äänestä

Alkuun pakollinen lainaus.

"Tiedeyhteisössä ja kreationismissa on kuitenkin varsinaisen asian tulkinnan kannalta pieni ero. Nimittäin viitekehys - tiedeyhteisö toimii selkeissä puitteissa jotka muodostuvat matematiikan, fysiikan, ja evoluution tapauksessa myös biologian perusopeista. Kreationismin tapauksessahan viitekehys yleensä on uskonto ja raamattu, minkä tulkinta ei ole lainkaan yhtä yksinkertaista."

Annat ymmärtää, että tiedeyhteisön perusoppeihin perustuva tieto on jotenkin yksinkertaista tulkita. Mikä siis aiheuttaa sen, että evoluutioteorialla on useita toisistaan poikkeavia suuntia. Joku niistä on yleensä yleisesti hyväksytty ns. oikeaksi "todisteiden valossa". Kuitenkin, kun uusia todisteita ilmaantuu ja suunta muuttuu, tulkitaankin vanhat todisteet uudestaan ja päädytään täysin eri lopputulokseen. Mielestäni nämä laajat tulkintaerimielisyydet tekevät teorian todisteista epäluotettavan. Ja siksi se on yhä vain teoria.

Myöskin on turha väittää, että ev.teoriaa vastustavat nojaisivat ja tutkisivat vain raamattua. Totuus on, että moni heistä (ei kaikki, osalla vastustavista tiedemiehistä ei ole mitään tekemistä uskon ja raamatun kanssa) pitää raamattua pohjana ja tutkii aivan samoilla menetelmillä kuin ev.teorian kannattajakin. Kannattajien pohjana vain on raamatun sijasta em. teoria.

Se taas, miltä pohjalta tutkimusta tehdään, näyttää vaikuttavan vahvasti todisteista tehtäviin tulkintoihin.

Kuten aiemmin mainitsin, se näkyy myös näiden ns. pääsuuntien sisällä, erilaisina tulkintoina.


Väite siitä, ettei "vastapuoli" olisi mitään tehnyt, on epätosi. Tehty on, ja uusista tekemisistä saa aina silloin tällöin lukea. Ongelma on se, että valtaosa tiedemaailmasta ei yksinkertaisesti hyväksy muuta vaihtoehtoa kuin evoluutioteorian, jolloin vastapuolen ääntä ei päästetä kuuluviin. Tämä on vahingollista koko tutkimukselle, mahdollisesti myös evoluutioteorian puolelta. Täytyy ymmärtää, että teorian ollessa aukottomasti todistettu, sen kannattajien ei tarvitse pelätä kilpailua ja haasteita, mutta toistaiseksi todisteet ovat mitä ovat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jammu__ kirjoitti:

Moro.

Päätänpä piitkästä aikaa hieman tuhlata aikaani ja runoilla pienen pätkän. Aikanaan joskus lukiovuosina tuli väiteltyä aiheesta enemmänkin jossain uskovaisten keskustelupalstoilla, mikä - kuten arvata saattaa - ei erityisemmän hedelmällistä ollut. Mutta nuoruus on vastakkaiasettelun aikaa ja vääryyden polttaa sielua...

Loppujen lopuksio huomioni on melko lyhyt. Evoluutio mekanisminahan on erittäin yksinkertainen - kansakoulutasolla. Monesti törmää väitteisiin, jossa evoluutio rinnastetaan sattumaan. Helppo johtopäätös toki onkin kaiken mahdottomuus jo siinä, että monimutkaisten geenirakenteiden loksahtaminen kohdalleen "noppaa heittämällä" on jo sensortin eventti että arpakuutioita heitellessä tulee jo jännetuppitulehdus. Mutta eihän kyse kuitenkaan ole sattumasta, vaan välttämättömyystä. Asiaa kannattaa ajatella yleisemmin, sillä mikä tahansa kehitys on tietyllä tapaa evoluutiota - lienette kuulleet myös kulttuurievoluutiosta?

Jos lajien kehitystä ajatellaan, geenimuunnoksien tasolla kyse on toki sattumasta, ja perus biologiastakin jo muistuu, että aika paljon näitäkin muutoksia tapahtuu jatkuvasti. Näitä sattuman kautta muotoutuvia tuloksia sitten ohjaa välttämättömyys, joka sitä suurta palloa johonkin suuntaa pyörittää. Tuolla aikaisemmin oli puhetta, että onko vaikkapa koirarotujen muuntuminen evoluutiota; mielestä on hyvinkin. Ohjaavana tekijänä vain on ihminen. Koirarotu voisi toki muuntua myös itsestään vaikkapa luonnonolojen ohjatessa muutosta, mutta aikajänne toki pamahtaisi ulos meidän ajanlaskustamme.

Sattuma on usein mainittukin "kansanomaisena" syynä esimerkiksi jenkki-rivi-kreationistien perusteluissa. Tämä ei voi olla sattumaa! Kannattaa kuitenkin miettiä missä menee uskon/tarpeen/sosiaalisen paineen/lompakon ohjaamien päätösten raja. Tottakai samaa harrastetaan tiedeyhteisöissäkin ja maailma on nähnyt monia melko nolojankin tapauksia jossa tutkijat ovat väärennelleet tuloksiaan maineen ja mammonan toivossa.

Tiedeyhteisössä ja kreationismissa on kuitenkin varsinaisen asian tulkinnan kannalta pieni ero. Nimittäin viitekehys - tiedeyhteisö toimii selkeissä puitteissa jotka muodostuvat matematiikan, fysiikan, ja evoluution tapauksessa myös biologian perusopeista. Kreationismin tapauksessahan viitekehys yleensä on uskonto ja raamattu, minkä tulkinta ei ole lainkaan yhtä yksinkertaista.

Kun mennään astetta pidemmälle, evoluutioteorian tyrmääjä (ei siis välttämättä kreationisti!) vetää usein hihasta "täsmäkortin". Käytännössä nämä ovat kansanmieheltä reippaasti yli hilseen kiitäviä asioita kuten "mistä tuli boysenmarja", "entäpä sisäkorvan rakenne, miten se syntyi", "en ole nähnyt ilmiötä, se ei siis ole tosi", jne. Kysymyksethän voivat sinällään olla aiheellisia mutta usein näissä vain siirretään todistustaakkaa käänteelliseksi (Argumentum ad ignorantiam) tai tehdään päätelmiä tyyliin "Esko mielestä evoluutioteoria on totta. Esko ei osaa selittää boysenmarjan alkuperää. Evoluutioteoria on siis virheellinen". Välttämättä asiaa ei julisteta näin suoraan, mutta vähintäänkin vedotaan todistamattomuuteen, jolloin asiaan ei ole mitään syytä uskoa.

Itse kuitenkin mietin, miksi näitä väitteitä ei viedä korkeammalle tasolle? Miksi jauhaa asiasta loputtomiin netissä, miksi evoluution kumoavat huipputeoreetikot eivät marssi tiedeyhteisön pakeille ja ammu teoriaa alas yhteisön omilla aseilla? Tiede on avointa, ja jos asia todistetaan vääräksi tai sille ei löydy todisteita millään tasolla, siitä luovutaan.

Kenties siksi, että näin ei olla pystytty tekemään? Kenties siksi, että evoluution vastustamisen korkein taso on kansakoulutason väittelyssä, jossa todistukset tehdään lähinnä väittelyvirheillä?

Tätäkin voi miettiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu