Minua kakattaa

Windows95 aikaan ei kakattanut niin paljon mutta nyt se ei enää toimi kummassakaan koneessa, vanhemmassa eikä uudemmassa.

Rakentelen ajankuluksi kaikenlasia elektroniikkavärkkejä. Usein laskenta ja näyttö on kätevintä tehdä PC:llä. Nyt sain pitkästä aikaa päähäni käyttää rinnakkaisporttia mutta tulipas tenkkatenkkapoo. Löysin Netistä sen verran apuja että pystyn kirjoittamaan porttiin, mutta en lukemaan kuin kontrollipiuhat. Onneksi en ole vielä tehnyt piirilevyä ja voin muuttaa sen niin että lähetän puoli byteä kerrallaan PC:lle, mutta että ottaa aivoon.

Teen Borland C Builderilla ohjelmia niin harvoin että väliajalla perusasiatkin ehtii unohtua, kaiken maailman hienouksista puhumattakaan. Ehkä ne portinkäsittelyt löytyy helpistä, mutta niin tieteellisesti esitettynä etten mie saa selvää. Varsinkaan kun tuo Liverpoolin murre on ”vähän” huonoa.

Minkä v:n takia ne API funktiot ovat jotain valtiosalaisuuksia? Tai kyllähän minä tiedän, mutta kysyn silti.
Joo, tiedän. Väärä foorumi.
Minnuu paskattaa.
1249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jakuva talouskasvu johtaa aina ennen pitkää voimakkaaseen ripulointiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KARVINISTI kirjoitti:

Windows95 aikaan ei kakattanut niin paljon mutta nyt se ei enää toimi kummassakaan koneessa, vanhemmassa eikä uudemmassa.

Rakentelen ajankuluksi kaikenlasia elektroniikkavärkkejä. Usein laskenta ja näyttö on kätevintä tehdä PC:llä. Nyt sain pitkästä aikaa päähäni käyttää rinnakkaisporttia mutta tulipas tenkkatenkkapoo. Löysin Netistä sen verran apuja että pystyn kirjoittamaan porttiin, mutta en lukemaan kuin kontrollipiuhat. Onneksi en ole vielä tehnyt piirilevyä ja voin muuttaa sen niin että lähetän puoli byteä kerrallaan PC:lle, mutta että ottaa aivoon.

Teen Borland C Builderilla ohjelmia niin harvoin että väliajalla perusasiatkin ehtii unohtua, kaiken maailman hienouksista puhumattakaan. Ehkä ne portinkäsittelyt löytyy helpistä, mutta niin tieteellisesti esitettynä etten mie saa selvää. Varsinkaan kun tuo Liverpoolin murre on ”vähän” huonoa.

Minkä v:n takia ne API funktiot ovat jotain valtiosalaisuuksia? Tai kyllähän minä tiedän, mutta kysyn silti.
Joo, tiedän. Väärä foorumi.
Minnuu paskattaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu