Kaikille jotka aikoo ostaa Abtronicin tms!

Haluan nyt sanoa tähän oman kantani. En väitä
että tälläinen sähköimpulssi ei toimisi, mutta en
myös täydellisesti uskokaan että toimisi niin
tehokkaasti kuin väitetään. Kyse on kuitenkin
siitä, että itselläni ei olisi resursseja koko
laitteen ostamiseen. Jos voi hyvin, liikkuu ja
syö terveellisesti, miksi tällainen laite pitää
olla. Minulle tulisi huono omatunto ostamisesta,
siinä tavallaan huijaa itseään! Jos joku hankkii
laitteen vain sen takia että ei ole aikaa
liikunnalle, tekee suuren virheen. Ihminen voi
kaikista parhaiten liikkumalla ja ulkoilemalaa,
ei sähköimpulssien kautta! Harkitkaa kaksi kertaa
enen kuin maksatte maltaita tällaisesta.

Mihin maailma on menossa kun ulkonäön takia pitää
käyttää jo sähkökojeitakin? Minä ainakin pidän
itsestäni tällaisena - nautin että saan liikkua
ja syödä terveellisesti, huolehtia itsestäni!
Joten: Älkää sortuko kaikkeen!
2393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä olin hankkinut kyseisen laitteen jokin aika
takaperin ja se toimi kyllä,jokin aikaa siis!
Ei kestänyt kuin 2 kuukautta ja laite oli
sökö,laitteen kestoiästä ei ole kunnon takeita,se
lukee jo laitteen käyttöohjeissakin,eli rahanne
pistätte hukkaan jos tämän vehkeen ostatte,saatte
jatkuvasti tilata uuden ja uuden jos haluatte
että tuloksia syntyy,laite ei ole pitkäikäinen!

Äänestä
  • Entä sitten se tärkeä kysymys; toimiko se niin
    että tuloksia tuli? Siis siinä kahdessa
    kuukaudessa?
    Entä se laitten nopea hajoaminen, eikö
    myyjä/maahantuoja myöntänyt sille mitään takuuta,
    niinkuin yleensä elektronisille laitteille? Onhan
    olemassa jo jonkinlainen tuotetakuukin, jota
    mielestäni myyjä ei voi evätä. Vai?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Järkiin tullut kirjoitti:

Haluan nyt sanoa tähän oman kantani. En väitä
että tälläinen sähköimpulssi ei toimisi, mutta en
myös täydellisesti uskokaan että toimisi niin
tehokkaasti kuin väitetään. Kyse on kuitenkin
siitä, että itselläni ei olisi resursseja koko
laitteen ostamiseen. Jos voi hyvin, liikkuu ja
syö terveellisesti, miksi tällainen laite pitää
olla. Minulle tulisi huono omatunto ostamisesta,
siinä tavallaan huijaa itseään! Jos joku hankkii
laitteen vain sen takia että ei ole aikaa
liikunnalle, tekee suuren virheen. Ihminen voi
kaikista parhaiten liikkumalla ja ulkoilemalaa,
ei sähköimpulssien kautta! Harkitkaa kaksi kertaa
enen kuin maksatte maltaita tällaisesta.

Mihin maailma on menossa kun ulkonäön takia pitää
käyttää jo sähkökojeitakin? Minä ainakin pidän
itsestäni tällaisena - nautin että saan liikkua
ja syödä terveellisesti, huolehtia itsestäni!
Joten: Älkää sortuko kaikkeen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu