Millaisia eron syitä vakavissa, esim. yli vuoden kestäneissä, parisuhteissa teillä on ollut?
Yksi jutteli tänään että ihmiset eroo nykyään niin helposti... mut en tiedä mikä on helposti... ja mikä vaikeasti... musta sitä on toisen aika vaikea sanoo kun ei voi elää toisten elämää...?
Yksi jutteli tänään että ihmiset eroo nykyään niin helposti... mut en tiedä mikä on helposti... ja mikä vaikeasti... musta sitä on toisen aika vaikea sanoo kun ei voi elää toisten elämää...?
Vastaukset 40
Vanhimmat
teki reginan suhdetestin ja huomasi ettemme sovi yhteen koska hän oli henkisenä hedelmänä mango ja minä sokerijuurikas
Alkuun, kun muutimme yhteen, miehelle sopi suht koht, että kumpikin siivoaa jne.
Sitten muutaman vuoden päästä hän oli keskustellut henkevästi kavereidensa kanssa, ja kenenkään kuuulemma ei tarvinnut eväänsä liikauttaa kotitöiden eteen. Ja mies meni lakkoon kanssa.
No tämä v... minua ja kun aikamme jupuutimme, miin se riita hiipi sänkykamariinkin. Eli sitten hän meni seksilakkoonkin.
Erohan siitä sitten tuli. En jaksanut ruveta äidiksikään hänelle (kotitaloushengettäreksi... se olisi ollut ainut sovun keino).
En kadu.
älyttömintä mitä mä olen kuullut, vaikkakaan ei (valitettavasi) yllätä.
Että lakkoon? Juteltuaan kavereiden kanssa?
Just. No, hyvä, että pääsit eroon.
Minulla on hyvä nainen. Hän siivoaa. Olen valehdellut olevani selkävaivainen. Varmuuden vuoksi koska voisi vaatia minuakin siivoamaan joskus jos ei ajattelesi minua selkävaivaisena.Siksi en voi siivota ainakaan paljon kun se kyykkiminen kävisi selän päälle. Paras kaverikin esittää selkävaivaista uudessa suhteessaan. Olemme erittäin hyviä ja aidontuntuisesti osaamme inahtaa kun pitää vähänkin kyykistyä ja raskasta imuria liikutella.
Siinä nainen tulee tarmokkaasti apuun kun näkee miehen tuskan pölynimurin kanssa.
Myös kaikenlaiset juoksevat asiat hän hoitaa puolestani. On mukava vain istua paikallaan ja katsella naiseni touhukasta puuhailua konjakkilasi kädessä.
1) minä lopetin suhteen, koska olimme kuin kaverit. tai kuin veli ja sisko. lisäksi olin ihastunut toiseen (mitään ei tapahtunut), ja silloin luulin, että se tarkoittaa etten enää rakasta poikaystävääni. olin sitäpaitsi hänen ensimmäinen tyttöystävänsä ja ajattelin, ettei homma vain voi toimia ikuisesti.
2) raivoisa suhde, jossa erottiin ja palattiin, tapeltiin (sain turpiini muutaman kerran, minut lukittiin asuntoon ja sidottiin tuoliin jne.). tämä ei kuitenkaan riittänyt vakuuttamaan minua, mutta kun perheenjäseneni joutui teholle ja tarvitsin tukea, ei tämä tyyppi "jaksanut" tulla luokseni, silloin silmäni avautuivat ja lopetin jutun.
3) sain tietää, etten ollut ainoa tyttöystävä. ja että minulle oli valehdeltu lähes kaikesta. tajusin, että toinen on psykopaatti ja narsisti, joka tarvitsee ammattilaisen hoitoa, joten korjasin luuni. onneksi tavarani olivat vielä muuttolaatikoissa.
Kaikki tämän viimeisen jälkeiset jutut ovat kariutuneet, koska minua on alkanut suunnattomasti ahdistaa, riippumatta siitä kuinka ihastunut olen ollut.
Mies nro 1.: Seksuaalinen kipinä puuttui täysin. Seurustelu oli laimea hangaround siellä täällä -kuvio, jonka päättäminen ei muuttanut suhdettamme mitenkään suuntaan. Olin aivan liian nuori ja kokematon. Parisuhteeseen panostamistani kuvasi lähinnä pizzan jakaminen miehen kanssa.;) Myöhemmin olen joskus miettinyt, että oli mies aika lutunen kuitenkin. Kunnollinen ja kaikkea. Ehdottoman hyvä mies jollekin, muttei mulle. Lauloi unilauluja.
Mies nro. 2.: Oli aivan liian seko. Klassinen renttu. Tämän miehen kanssa aika ei todellakaan käynyt pitkäksi.;D Onneksi omasin lopulta kuitenkin sen verran itsesuojeluvaistoa, että lopetin suhteen. Jos olisin jatkanut, olisin tänä päivänä todennäköisesti joko a.) vakavissa vaikeuksissa virkavallan kanssa tai b.) haudassa. Uu, jännä mies.:/
Mies nro 3.: Ego jopa suurempi, kuin omani. Mahdoton suhde, joka kulutti molempia henkisesti: itseni lähes loppuun. Mustasukkainen ja loppupeleissä epävarma pikkupoika, joka näki naisen (= minut) tuotteena, johon hänellä on omistusoikeus. Painosti sitoutumaan.
Muut herrasmiehet jätän tässä mainitsematta.
Minusta on näköharhaa, että nykyisin erottaisiin liian helposti. Ennen ei erottu ja muualla maailmassa ei edelleenkään erota, koska se on laitonta, yhteisön estämää, taloudellisesti mahdotonta jne...
Lisäksi on syytä pitää kirkkaana mielessä, että vaikka omasta mielestään olisi saanut lemput kevein perustein, ne perusteet eivät ex:n päässä välttämättä olleet lainkaan vähäpätöisiä. Jutut erikseen, joissa jättäjä tulee pikapuoliin katumapäälle. Silloin voitaneen todeta, ettei olisi kannattanut, muttei sekään nyt kovin yksiselitteistä ole.
Niin, niitä syitä. Muutuimme vuosien saatossa siskoksi ja sen veljeksi. Vaikka ero oli ruma, niin vahingossa tai yllättäen se ei tullut, eikä ole kaduttanut. Toisen kerran sain lemput lähdettyäni kiellosta huolimatta baariin. Sillä hetkellä ero tuntui turhalta ja nainen katuikin, mutta minä en tulevaisuudessakaan olisi raittiiksi ja reippaaksi muuttunut. Toisekseen nainen olisi iän kaiken minua erolla kiristänyt saadakseen tahtonsa läpi. Eli ero ei missään nimessä ollut turha.
En ihan varmasti voi sanoa että mikä oli se syy että mieheni halusi minusta erota. Kai olin niin helvetin vaikea tai jotain ja hän koki tehneensä virheen. Olihan meillä ongelmamme, mutta omasta mielestäni ne olivat pieniä asioita. Ollaan kyllä edelleen tekemisissä ja nykyään puhumme asioista niin kuin silloin ennen vanhaan ennen aviota. Toivottavasti ystävyys säilyy edelleen. Yhteiselämää en haikaile(paitsi silloin tällöin salaa), mutta ystävyyttä kylläkin.
oli ensimmäisen suhteen kariutumisen syy. Toinen kaatui siihen kun miehen suhde alkoholiin oli liian intohimoinen, no tätä meidän suhdetta ei kestänyt kuin puoli vuotta kun silmäni jo aukesivat mutta halusin nyt mainita tämänkin.
Iso Rakkaus romahti miehen päättämättömyyteen yhteenmuuton suhteen, kilometrejä välissä lukuisia.
Ja tää viimeisin jota täällä on muutamaan kertaan tullut jo puitua kaatui siihen toisen naisen etsimiseen tai mistä mä tiedän oliko se sen jo löytänytkin, what ever.
Mä olin kaikkei eniten vakavissani ensimmäisessä ja toiseksi viimeisessä suhteessani. Miehistä en tiedä, tuskin olivat.
se irkku alkkis olis kaverini kertoman mukaan halunnut mennä mun kanssa naimisiin ja tämä ajatus valkeni hänen pääkopassaan sen jälkeen kun olin jo muuttanut takaisin Suomeen.
Jälkiviisaus on sitten niin fiksua.
syyt on tosiaankin suhteellinen käsite.
Omalla kohdallani ensimmäinen päättyi siihen ettei ollut keskinäistä kipinää ja toisessa sitä oli liikaakin (myös käräjäoikeuden mielestä).
Kummassakaan tapauksessa en sanoisi, että homma lopetettiin liian helpolla.
suurin osa olis kai jonkilaista typeryyttä.
iha vaiks vaan sellasta, et ei saa sanaa suustaan, jonka takii toine voi alkaa ajatteleen, et toine ei välitä. jonka takii alkaa ilmasto kylmeneen. ja sit alkaa mennäki järestään kaikki päin helvettii.
et pienistä puroista alkaa tulla melkosii amazonaksii huonoiski jutuis. ehkä jopa helpommin niissä huonois, kuin hyvis.
Sinäpä sen sanoit, noin se on aina mullakin mennyt!
onko se liian helposti. ei ne tilanteet ainaka kovin helpoilta tunnu, ku ne omalle kohdalle sattuu. ulkopuoliselle ne voi tuntua helpoilta.
elämä on.
vastata vaikka empä tiiä onko noi mun suhteet niin vakavia ollut.
Ensimmäinen oikea poikaystävä n.17v : seúrustelin siksi että halusin tietää millaista on seurustella.Sitä ennen oli ollut vain hoitoja.
Tylsää oli. Oli kivempi hengata kavereitten kanssa. Jätin miehen.
Seuraava poikaystävä; Olin mielestäni liian nuori vakavaan suhteeseen. En saanut sitä sanottua vaan petin poikaystävääni. Tämä kuuli siitä ja jätti mut.
Kolmas, äh, kukahan se niistä olikaan....Oisko se ollut se joka vonkasi myös muita tyttöjä. Vai se joka ei antanut tarpeeksi, ja turhauduin.(Näitä on monta...)
Äh, samanlaista soopaa ne kaikki on ollut. Tyhmiä ja epäkypsiä kuvioita.
No yksi mikä on jäänyt mulla päällimmäisenä mieleen on oli sellainen että: Aluksi oltiin yhdessä sitä mieltä, että mehän sitten puhutaan kaikki asiat halki. Toisaalta se oli vaan hienoa teoriaa puhumisesta...
No sitten siihen tuli muitakin luottamukseen liittyviä juttuja, jotka johtuivat osittain siitä että ei puhuttu asioita... varmaan muitakin syitä oli .No jälkikäteen on helppo jossitella ... ei sitten ollut varaa antaa periksi... vaikka kyse ei ollutkaan jälkikäteen täysin anteeksiantamattomasta jutusta...
Kaikki suhteeni ovat kaatuneet pettämiseen ja valehtelemiseen. Mielestäni täydellinen epäluottamus kumppania kohtaan on ihan riittävän hyvä syy erota. Jos luottamus menee, niin rakkauskin katoaa suhteesta ikuisiksi ajoiksi. Sen jälkeen kaikki on vaan epätoivoista takertumista tai tunteetonta asunnon jakamista.
Aika monta muuta asiaa voi katsoo parisuhteessa läpi sormien mieluummin, mutta luottamuksen menettäminen ja valehtelu ovat sellaisia asioita joiden jälkeen tilanne on saman tien ohi.
sanoistasi "tilanne on saman tien ohi". Nainen voi kestää sitä valehtelua ja pettämistä jopa 17 vuotta. Revi siitä huumoria.
"Nainen voi kestää sitä valehtelua ja pettämistä jopa 17 vuotta."
Miksi?
Kyllä minäkin sinnittelin monta vuotta, syynä lähinnä lapsi ja yhteinen asunto. Tietenkin näin jälkikäteen ajateltuna ihan järjetöntä, mutta silloin kuvittelin ihan oikeasti, että asiat voisivat kääntyä parempaan päivänä minä hyvänsä.
Ei mun mielestä kuvaamasi sinnittely olen mitenkään järjetöntä päinvastoin. Mutta valehtelu ja pettäminen on mun mielestä sellaista että silloin haaskataan molempien elämää. Tietysti toisen on helppo sanoa asioita kun ei toisen elämää, eli en haluu alkaa yleistää.
tänne kaikkien luettavaksi. Hard Talk, "elämä on"
Joo ymmärrän.
Kukaan ei myönnä vian olleen itsessään. Tyypillistä.
Miksi mielestäsi on niin tärkeää löytää syyllinen? Ei se asiaa miksikään muuta.
Minusta näistä kaikista vastauksista on luettavissa se, että ei vain oltu toisillemme oikeita. Ero pitkästä suhteesta on aina kova pala, eikä sitä auta yhtään kenenkään syyttäminen, katkeroituminen tai asioiden hautominen ja syyllisyydessä kieriskely.
se on tosiasia, ettei kukaan täällä voi toisen ns. "elämästä" sanoa juuta eikä jaata. Jokainen meistä varmasti löytää myös omat vikansa.
Me kaikki olemme erilaisia, valitettava tosiasia vain on se, että jossain kohtaa tulee se "en jaksa enää".
varmaan kuinka noita lukee. Oman "syyllisyyden" tunnustaminen tai osuuden myöntäminen voidaan tehdä muutenkin kuin sanomalla "Minä olin syyllinen". Ja toisaalta mitä väliä siinä on kenen syy se on - kysymys oli mitkä ja se on loppujen lopuksi paljon kiinnostavampi asia - ja ainakin paljon opettavampi (saa soveltaa muuhunkin elämään).
olen seurustellut kerran elämässäni vakavasti.
Kyse oli ensimmäisestä ja ainoasta vakavasta seurustelusuhteestani. Emme ehkä olleet tarpeeksi kypsiä vielä silloin aikuiseen parisuhteeseen. Hän oli siis ensimmäinen poikaystäväni, eli olin ehkä liian nuori sitoutumaan vielä tuolloin. Hän piti ehkä minua enemmän ystävänä kuin naisena. Lisäksi oli paljon vaikeita asioita elämässä, joten oli vaikea keskittyä suhteeseen.
Seurustelimme useamman vuoden ja teimme eroa suhteellisen pitkään. Erosimme ja hän rakastui nykyiseen vaimoonsa - mikä on tietysti ihana asia. Tärkeä ihminen :)
syyt. Olis helppo luetella jotain olosuhteiden ja tunteiden muuttumisesta kertovia juttuja erojen syiksi. Mut on vaikee miettii, et mikä erojen takana on oikeesti ollu. Ihan perimmäisinä syinä on ollut se, että olen todennut etten halua viettää sellaista kyseessäollutta elämää, mitä elämä hänen/niiden kanssa oli.
En voi sanoa syitä muiden kuin vain omasta puolestani eli et en voi tietää mitä minut heivanneet miehet ovat olleet asioista mieltä tarkasti ja loppujenlopuksi.
Suoria erojen syitä on ollut seksuaalisen mielenkiinnon puuttuminen toista kohtaan, kumppanin hmm... "erikoinen" lähisuku ja se että toinen ei voinut kuvitella perustavansa kanssani yhteistä tulevaisuutta (kotia yms.).
Noh, eka loppui minun osaltani siihen etten enää vain kestänyt yhtään enempää, oli pakko lopettaa ja pelastaa itsensä, se mitä oli jäljellä. Kyseessä oli nuorena muodostettu ensimmäinen suhde täysin toisillensa epäsopivien ihmisten kesken mutta rakkaus oli tietysti niin suurta että itse taivuin vaikka solmuun toisen takia. Toista taas elämä kutsui kokoajan muualle, ja niinpä hän sitten lähti, en osaa sanoa mistä kaikista syistä johtuen sillä ei hän halunnut sitten asiasta sen kummemmin puhella. Itse sitten omituisen hengailuyhteydenpitovaiheen jälkeen kypsyin ajatukseen ja totesin että se oli sitten tässä, sillä moinen touhu ilman oikeata puheyhteyttä satutti vielä enemmän kuin rehti ero, enkä enää jaksanut pelleillä. Enpä usko että näin vanhempana enää eksyisimmekään toistemme tai vastaavanluonteisten kanssa kimppaan mutta sen siitä sitten saa kun kokemus on mitä on.
Toisessa taas olin itse turhan nuori asettumaan sen äitsykän rooliin joka oli tarjolla. Emme oikeastaan tehneet mitään mukavaa tai hauskaa keskenämme. Meillä oli yhteinen talous jonka rahapuolta hoiti mies ja kotityöpuolta nainen. Sisko ja sen veli. Olin varmasti helvetin hankala enkä oikeastaan ihmettele että mies ajautui siinä vähän lukkoon, toisaalta myös yritin hyvittää ja keksiä sitä jotain kivaakin vastapainoksi. Miestä ei oikeastaan kiinnostanut sillä hänelle kaikki kiva oli jossain muualla, koti oli vain koti asiaankuuluvine varusteineen, kuten esmes tyttöystävä. Kaikenlaista erilleenajautumista tapahtui ja ero oli verrattain rauhallinen ja luonnollinen päätös kauan kestäneelle ja pahentuneelle tilanteelle.
Jälkiviisaana voi todeta että molemmat erot ovat olleet aivan paikallaan ja ei kyllä tule mieleen että olisi liian helposti erottu. Paremminkin tulee mieleen että kun olisi tajunnut aiemmin luovuttaa. Toisaalta eipä tarvitse jossitella sitten enää jos on kaikkensa yrittänyt ja silti ei homma toimi.
1. suhde on loppunut ensimmäiseen mustasukkaisuuteen.
2. on käyttäytynyt ystäviäni kohtaan hölmösti, ensimmäinen kerta riitti.
3. oltiin enemmänkin vaan kavereita ja ei ollut järkeä jatkaa.
ei kaksi ekaa on kesti noin puolisen vuotta ja kolmas vuoden.
riitti lopettamaan suhteen.
Yksi nainen muutti Jenkkilään ja se lopetti suhteen.
Sitten on lyhyempiä suhteita, jokka on päättyneet joko mun aloitteesta, tai naisen. Osa mun törttöilyistä ja osa naisten.
Siis minullahan ei ole mitään ongelmia, mutta kaveristani kerron ;)
Olivat pitkään yhdessä. Koko suhde oli yhtä nokkimista ja valtapeliä. Kumpikin koki tulleensa alistetuksi.
Tässä tyytymättömyyden ilmapiirissä molemmat pikkuhiljaa hakeutuivat omiin komeroihinsa (naisella ei mukamas sellaista ollutkaan, kun oli niin kiire kotiäitinä "tehdä kaikki työt"). Nainen halusi kaikin keinoin olla miestään etevämpi saman alan ammattilainen (free). Mies valitsi mielestään helpon tien ja myi itsensä "huoraksi" elättääkseen perheen. Mies kyllästyi holhoavaan, vakoilevaan ja turhautuneeseen naiseen ja sulkeutui itseensä säilyttääkseen edes jotain "omaa".
Eipä siinä tarvittu kuin pieniä syitä lopuksi, että oli helppo panna nukkekoti ositukseen.
Tässä meidän molempien ensimmäisessä vakavassa parisuhteessa on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, mutta mitään ylitse pääsemätöntä ei ole tullut vastaan.
Olen toki kuullut/nähnyt, että vähemmästäkin on eroja tullut. Meillä on kaikki hankalat asiat/tapahtumat käsitelty yhdessä perusteellisesti pohjamutia myöten. Kaikista vaikeimmista asioista joista emme ole pystyneet puhumaan toisillemme järkevästi olemme kirjoittaneet toisillemme (ehkä typerän kuuloista, mutta meillä toimii). Asiat läpi puituamme on sitten päätetty jatketaanko samaan suuntaan vai eri suuntaan.
Ero ei ole kiva juttu, vaikka tässä nyt saattaa vaikuttaa huvittavalta.
1. Mies ehdotti kolmatta kertaa vuoden sisällä, että jos erottaisiin. Ensimmäisellä ja toisella kerralla vastustin ajatusta, kolmannella en. Mies tuli katumapäälle kahden viikon kuluessa...jolloinka oli myöhäistä enää katua.
2. Mies petti. Eron jälkeen mies palasi exän luo jne. Kun heillä tuli jotain-eron-tapaista, mies soitteli vielä vuosienkin päästä. Vanha suola janottaa... Ei minulla!
3. Mies totaalisen epäitsenäinen. Hänellä poika edellisestä suhteesta. Minulla ei lapsia. Täysin sukulaisten ohjattavana ollut nössykkä, joka teki järjettömiä taloudellisia sitoumuksia. Kun en halunnut jatkaa suhdetta, mies sekosi täysin.
4. Vajaan vuoden kuluttua ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen mies osoittautui väkivaltaiseksi...jahtasi minua vielä kuusi vuotta eron jälkeen.
5. Mies patologinen valehtelija ja pettäjä...
Tämä olikin sitten jo liikaa minulle.
syytti minua pettäjäksi, huijariksi ja vaikka mikskä! Niin että ihan tarpeeksi olen vääntänyt asioista eikä enää huvita.
Nyt vilkaisin tätä keskustelua tarkemmin...Luottamus on ehkä tärkein asia (keskinäisen kiintymyksen lisäksi) mikä parisuhteessa pitää olla.
Otsikko kertookin jo kaiken.
kertaa miut on jätetty..
yhelle en ollu tarpeeks jännä....
tää oll silloin nuorena...
sit vanhempan toisen kans oltiin pitkään..
hää jätti vaik ei ois halunnu..
läks enkeliks...