Miehen aivot

Miehellä on 200g suuremmat aivot, kuin naisella.

Onko tuo erotus silkkaa marsipaania, vai onko miehellä jokin etu naiseen verrattuna?
13994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Aivojen koko on jonkinlaisessa suhteessa henkilön kokoon (ei varma fakta tämäkään). Koska naiset ovat keskimäärin miehiä pienempiä, aivotkin ovat. Pienen miehen aivot ovat pienemmät kuin ison naisen.

Aivojen koko ei suoraan korreloi älykkyyden kanssa. Einsteinin aivot olivat 15% pienenemmät kuin miesten keskimäärin.

Äänestä
  • Niin kait se on. Ei etua isomista aivoista. Mihin kummaan sitten se ylimääräinen 200g menee sitten?

    Olen muuten taipuvainen ajattelemaan, että aivokapasiteetista menee
    näkemiseen 25%
    muille aisteille 10%
    Kävelemiseen 20%
    Puhuminen ja kommunikointi 25%
    Aineenvaihdunnalle ja reaktioille 10%
    Joutavanpäiväisyyksille 5%
    Suhteellisuusteorialle jää 5% ja jos Einstein oli viimeisimmässä tuplasti parempi muita, niin ei hän siihen ylimääräistä kapasiteettia tarvinnut. Nipisti pikkasen sosiaalisista kontakteista ja vähän sorminäppäryydestä, niin nero oli valmis.

    Luulen että vaatii suuremman aivokapasiteetin kävellä ratakiskoa pitkin Harwardiin siis siitä naapuripitäjästä, kuin sieltä valmistumiseen.

    Tästä minulla ei ole tieteellistä näyttöä ja arvata saattaa, että Harward on haluton tutkimaan moista asiaa.

    Fiksu mies silti se Einstein. Saattaa päihittää vaikka ison Iitan.

    Äänestä

  • ranstaaka kirjoitti:

    Niin kait se on. Ei etua isomista aivoista. Mihin kummaan sitten se ylimääräinen 200g menee sitten?

    Aivot painavat 1300-1400 grammaa, naisten aivot ovat noin sata grammaa kevyemmät. Tämä johtuu miessukuhormonista, testosteronista, jota muodostuu poikasikiöllä.

    Äänestä

  • eunokki kirjoitti:

    Aivot painavat 1300-1400 grammaa, naisten aivot ovat noin sata grammaa kevyemmät. Tämä johtuu miessukuhormonista, testosteronista, jota muodostuu poikasikiöllä.

    Painoivat 1150 gr.

    Aivojen painoa on muuten vaikea mitata niin kauan kun koehenkilö on elossa - niitä ei voi kaapia päästä ja lyödä vaakaan. Kuolleiden aivot taas kärsivät muutoksista - esimerkiksi sairauteen kuolleilla aivot kutistuvat, samoin hiukan vanhetessa. Vaikeuttaa mittauksia.

    Röntgenkuvia tietenkin voi ottaa.

    Äänestä

  • ranstaaka kirjoitti:

    Niin kait se on. Ei etua isomista aivoista. Mihin kummaan sitten se ylimääräinen 200g menee sitten?

    Olen muuten taipuvainen ajattelemaan, että aivokapasiteetista menee
    näkemiseen 25%
    muille aisteille 10%
    Kävelemiseen 20%
    Puhuminen ja kommunikointi 25%
    Aineenvaihdunnalle ja reaktioille 10%
    Joutavanpäiväisyyksille 5%
    Suhteellisuusteorialle jää 5% ja jos Einstein oli viimeisimmässä tuplasti parempi muita, niin ei hän siihen ylimääräistä kapasiteettia tarvinnut. Nipisti pikkasen sosiaalisista kontakteista ja vähän sorminäppäryydestä, niin nero oli valmis.

    Luulen että vaatii suuremman aivokapasiteetin kävellä ratakiskoa pitkin Harwardiin siis siitä naapuripitäjästä, kuin sieltä valmistumiseen.

    Tästä minulla ei ole tieteellistä näyttöä ja arvata saattaa, että Harward on haluton tutkimaan moista asiaa.

    Fiksu mies silti se Einstein. Saattaa päihittää vaikka ison Iitan.

    Olet ihan oikeassa siinä, että valtaosa aivojen rakenteen sisältämästä informaatiosta liittyy aisteihin ja motoriikkaan. Mutta tätä tietämystä ei kannata väheksyä, sillä se on "common knowledge"-tietoa (hieman eri asia kuin "talonpoikaisjärki"). Tämä valtava tietomäärä sisältää vaikeasti tajuttavan yksityiskohtaisen mallin elinympäristömme ja maailmamme olemuksesta, sen sisältämien pikkudetaljien suhteista toisiinsa. Tämän mallin rakentaminen alkaa jo ennen syntymää ja kestää kymmeniä vuosia. Se muodostaa välttämättömän pohjan kaikelle luovalle toiminnalle alkaen arkihommien hoidosta ja sosiaalisesta kommunikaatiosta. Ilman kaikkea tätä Harward loppututkinto ei toimi.

    Naisten aivoissa on mittausten mukaan enemmän "valkoista ainetta" eli "harmaiden alueiden" (kuorikerrokset ym) välistä aksoni massaa, joka yhdistää osa-alueita toisiinsa. Näillä naisten "spagettiaivoilla" voisi siten olla parempi kyky hahmottaa kokonaiskuva tilanteesta vähin tietomäärin (top-down). Miesten käsittelevät maailmaa (tämän hypoteesin mukaan) enemmän yksityiskohdista lähtien erittelemällä(bottom-up).

    Äänestä

  • UPDATE_6997029 kirjoitti:

    Millainen se tietämyksen rakenne sitten voisi olla?

    Aivot eivät kovin hyvin havaitse tai tallenna ns. "suoraa" informaatiota. Tarkoitan suureita kuten lämpötilaa, pituuksia ja aikaa. Yleensä oleksutaan että tämä johtuu häiriötekijöistä tai aistien epätarkkuudesta, mutta se ei pidä paikkaansa. Ihminen tekee suuria virheitä jopa selkeän kappaleen korkeutta ja leveyttä arvioidessaan: Neliö näyttää enemmän korkeammalta, kuin leveältä. Johtuu jostain skeemoista. "Virhe" on siis hermosoluissa. Ihminen ei suoraan sanoen havaitse esimerkiksi lämpötilaa, vaan siihen liittyviä merkkejä, kuten veden jäätymistä tai höyrystymistä. Digitaalinen eli numeraalinen järjestelmä auttaa suureiden muistamisessa, mutta sekin tarkentaa havaintoa rajallisesti: Ihminen ei voi muistaa pitkää numerosarjaa, numeroiden järjestystä, jne. On toki lisäksi joitain muistamistekniikoita, jotka käsittelevät kaksi numeroa yhtenä mielikuvana tai vastaavaa. Ja numerojärjestelmähän on yksi muistitekniikka.

    Mutta "alkuäly" ei mitenkään rakennu suoraan suureiden, numeroiden tai sanojen käsittelyyn. Ei niiden suhteisiin tai muotoon. Se perustuu aistidatan osien yhdistämiseen ja erotteluun. Ihmisellä se vaatii kaikki 100 000 000 000 aivosolua joka sekunti.

    Yhdistäminen/erottelu on myös algoritmikysymys. On oltava algoritmi jolla tietyt havainnot todetaan liittyvän toisiinsa, ja eroavan vastaavasti muusta maailmasta. Mutta se ei tuota digitaalisia tuloksia, vaikka voi hyvin toimia digitaalisella alustalla.

    "Tämä valtava tietomäärä sisältää vaikeasti tajuttavan yksityiskohtaisen mallin elinympäristömme ja maailmamme olemuksesta, sen sisältämien pikkudetaljien suhteista toisiinsa."

    Tarkoitat varmaan että aivotutkijoille vaikeasti tajuttava. Joka tapauksessa tietämys on pienoismalli. Sellainen joka erottaa kyllä havaitun datan virheet mutta ei osaa suoraan kertoa tai tulostaa detaljien suhteita.

    Äänestä

  • Tietämyksen digitaalisuus kirjoitti:

    "Millainen se tietämyksen rakenne sitten voisi olla? "

    Tällainen:
    http://www.numenta.com/Numenta_HTM_Concepts.pdf

    Aivokuoren sisältämä rakenne sekä suorittaa hierarkisella rakenteellaan analyysiä aistien tuottamasta raakatiedosta, että sisältää elinaikana rakennetun hierarkisen mallin, jota se koko ajan, tiedostamattakin automaattisesti vertaa aisteista saapuvaa tietoa. Mekanismi automaattisesti huomaa poikkeavuudet odotetusta ("miksi pydälläni on likainen sukka?", "mitä tahmeaa oli lattialla?", "Mikä omituinen lisä-ääni oli auton moottorissa, kun vaihdoin pienemmälle vaihteelle?", ym) täydentää mallia olosuhteiden muuttuessa. HTM, Hierarchical Temporal Memory, on hyvä malli aivokuoren toiminnallisuudesta, joka perustuu todellisiin neurologisiin havaintoihin eikä voi olla kovin kaukana totuudesta.

    Äänestä

  • knowledge$ kirjoitti:

    "Tämä valtava tietomäärä sisältää vaikeasti tajuttavan yksityiskohtaisen mallin elinympäristömme ja maailmamme olemuksesta, sen sisältämien pikkudetaljien suhteista toisiinsa."

    Tarkoitat varmaan että aivotutkijoille vaikeasti tajuttava. Joka tapauksessa tietämys on pienoismalli. Sellainen joka erottaa kyllä havaitun datan virheet mutta ei osaa suoraan kertoa tai tulostaa detaljien suhteita.

    "Tarkoitat varmaan että aivotutkijoille vaikeasti tajuttava."

    Aivotutkijat, "wetwaren tutkijat", neurologit useimmiten eivät ole (vielä) kovin kiinnostuneita aivojen toiminnallisuuden isoista kokonaisuuksista vaan keskittyvät yksityiskohtien selvittämiseen. Kognitiotieteilijät ja tekoälytutkijat takkuavat näiden laajojen ongelmien kanssa, ja heille "common sense" tuntuu olevan iso ihmetyksen aihe, jonka merkitystä monet vähättelevät.

    Äänestä

  • UPDATE_6997029 kirjoitti:

    "Millainen se tietämyksen rakenne sitten voisi olla? "

    Tällainen:
    http://www.numenta.com/Numenta_HTM_Concepts.pdf

    Aivokuoren sisältämä rakenne sekä suorittaa hierarkisella rakenteellaan analyysiä aistien tuottamasta raakatiedosta, että sisältää elinaikana rakennetun hierarkisen mallin, jota se koko ajan, tiedostamattakin automaattisesti vertaa aisteista saapuvaa tietoa. Mekanismi automaattisesti huomaa poikkeavuudet odotetusta ("miksi pydälläni on likainen sukka?", "mitä tahmeaa oli lattialla?", "Mikä omituinen lisä-ääni oli auton moottorissa, kun vaihdoin pienemmälle vaihteelle?", ym) täydentää mallia olosuhteiden muuttuessa. HTM, Hierarchical Temporal Memory, on hyvä malli aivokuoren toiminnallisuudesta, joka perustuu todellisiin neurologisiin havaintoihin eikä voi olla kovin kaukana totuudesta.

    "We call the objects in the world “causes”. You can think of this world by asking questions such as “what was the ultimate ‘cause’ of the pattern on my retina” or “what was the ultimate ‘cause’ of the sound entering my ears”."

    Tähän mennessä ok. Tietokone ei "usko" tai "tunne" että objekteja on olemassa. Perinteisen tietokoneen kannalta ääni on ääntä, eikä "aiheudu" auto-objektista.

    "First, the sensory data must measure something that is directly or indirectly impacted by the causes in the world that you might be interested in."

    Aistidata on dataa johon on vaikuttanut jokin tarpeeksi loogisesti käyttäytyvä objekti. Siis datassa on objektin aiheuttamaa rakennetta. Objektia itseään ei voi havaita suoraan vaan kognitiolla...

    Äänestä

  • UPDATE_6997029 kirjoitti:

    "Millainen se tietämyksen rakenne sitten voisi olla? "

    Tällainen:
    http://www.numenta.com/Numenta_HTM_Concepts.pdf

    Aivokuoren sisältämä rakenne sekä suorittaa hierarkisella rakenteellaan analyysiä aistien tuottamasta raakatiedosta, että sisältää elinaikana rakennetun hierarkisen mallin, jota se koko ajan, tiedostamattakin automaattisesti vertaa aisteista saapuvaa tietoa. Mekanismi automaattisesti huomaa poikkeavuudet odotetusta ("miksi pydälläni on likainen sukka?", "mitä tahmeaa oli lattialla?", "Mikä omituinen lisä-ääni oli auton moottorissa, kun vaihdoin pienemmälle vaihteelle?", ym) täydentää mallia olosuhteiden muuttuessa. HTM, Hierarchical Temporal Memory, on hyvä malli aivokuoren toiminnallisuudesta, joka perustuu todellisiin neurologisiin havaintoihin eikä voi olla kovin kaukana totuudesta.

    Perustuu aika pitkälle todennäköisyyslaskentaan. Ei se kaukana voi olla!

    Toisaalta algoritmilla on tekniikan kannalta aika huono hyötysuhde. Hierarkiaan voi vaikuttaa vain opettamalla eikä systeemiä operoida manuaalisesti. On aina tehokkaampaa jos HTM voisi lisätä itseensä uusia solmuja. Vertauksena autoonkin vaihdetaan talvirenkaat. Vähemmän kryptatumpi versio voisi menestyä paremmin.

    Äänestä

synapsiyhteydet katkeilevat varoittamatta napsahdellen mutta muodostavat satunnaisesti uusia sattumanvaraisia yhdistelmiä.
Tai sitten olen ajautunut väärään naisseuraan.

Äänestä

Miesten 200g (tai massa muu massa) ylimäärä on varattu vyötärön alapuolen tutkaksi ja tueksi.

Mistä-kuka-milloin-täh!?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ranstaaka kirjoitti:

Miehellä on 200g suuremmat aivot, kuin naisella.

Onko tuo erotus silkkaa marsipaania, vai onko miehellä jokin etu naiseen verrattuna?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu