Miksi erityisesti metsä/ympäristötieteissä (laajasti) on tapana kopioida nuorien esittämiä hankkeita ja sitten toteuttaa ne itse?
Rahoitus evätään ja hankkeen voi toteuttaa vakiintunut taho jonka innovaatiokyky on nolla ja siten pitää saalistaa nuorta ajatusta.
Arvioitsijat ja kilpailujen järjestäjät jne kopioivat ideat itselleen.
Nuoriin myös pidetään yhteyttä vain sen vuoksi että saadaan urkittua jotain ja sitten se on moro.
Nuoren tutkija asema on järkyttävän heikko kopioinnin, pätkätyön, sosiaaliturvan puutteen, laitosten esimiesten egojen ja työilmapiirin sakkaisuuden sekä eläimellisen pudotuspelin vuoksi aivan hanurista.
Miksi tiede on mukamas hienoa ja autokauppias se limainen liero?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.