Näin Saksan tv:ssä "Promi-Dinner`in, jossa eräs laulajatar laittoi frikadelleja. Hän pani normaaliin taikinaan sellaista maksamakkaraa, joka tavallisesti paistetaan yhdessä verimakkaran kanssa ja on osa "Schlachteplatte`sta-teurastajanlautasesta.Olen kokeillut nyt erilaisia maksamakkaroita lihapullataikinassa, jonka teen puoli päivää ennen paistamista, että maut syvenevät. Kaikki maistuu oikein hyvältä, on tietysti rasvaisempaa, mutta siksi syömme nämä frikadellit/jauhispihvit/lihamurekkeen ilman kastiketta ja perunaa salaattipedillä. Mausteina olen kokeillut tavallisten sipulin, pippurin, paprikan ja suolan lisäksi hienonnettua maustekurkkua tai kaprista tai omenaa.-Laulajatar kyllä tarjosi pullat kotitekoisen perunasalaatin kera, on tietysti myös hyvää: Keitetyt perunat kuoritaan vielä lämpiminä, silputaan, mausteeksi joko Creme Fraichea tai majoneesia, yrttejä tai öljykastike paistettujen pekonipalasten kanssa, pippuria, suolaa ym.maun mukaan.- Erityinen kiitos vanhalle kokille monesta hyvästä vihjeestä.
Maksamakkaraa
jauhelihaan
92754
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tässä pikku vinkki: Oletko kokeillut siskonmakkaran massaa jauhelihan joukkoon, sopii myös mainiosti.
Kiitos vain, vanha kokki, tästäkin vihjeestä.
On varmasti hyvä sekin! Se tässä vain on, ettei saa suomalaisia tuotteita täällä. Ruisleipää saa nyt, kun neuvoit Myllärin ruisleipäaineksen ja sitä sai suomikaupasta.
hyvän Apfelstrudelin ohjeen, jäin aivan koukkuun siihen, mutta sitä oikeaa en ole vain löytänyt. Historia on seuraava: Ajelimme kerran vaimoni kanssa Saksasta Itävaltaan, en kuolemaksenikaan muista raja-asemaa, mutta se oli Baijerista etelään ja Itävallan puolella pysähdyimme rajakahvilaan. Nautimme siellä aivan uskomattoman hyvää lämmintä omenastrudelia kermavaahdon kera, jonka huuhtelimme alas kermaisella makealla kaakaolla. En ole voinut unohtaa sitä makua joka kyseisessä leivonnaisessa oli. Jospa sinulla olisi jokin hyvä resepti tiedossasi, tai sikäläisillä tuttavillasi, jos viitsit udella. Uskoisin muidenkin olevan kiinnostuneita. Etukäteen jo kiittäen, makea vesi suusta valuen ja odotellen.
Hei, tässä olisi kaksi reseptiä sieltä Alppien edestä Bayerista ja takaa Itävallan puolelta:Lue molemmat, ennenkuin alat töihin.
12 kpl Apfelstrudel (itäv.puolelta)
Taikina:
150 g vehnänkokojyväjauhoa
60 ml kädenlämpöistä vettä
30 g sulatettua voita
2 rkl Grafschafter Apfelkraut-siirappia (*
hyppysellinen suolaa
jauhoja päälle ripotettavaksi
rasvaa voiteluun
30 g korppujauhoja
Täyte:
500 g happamia omenia (Boskop, Jonathan)
1/2 tl jauhettua kanelia
sitruunanmehua
50 g rusinoita
50 g hakattuja manteleita
hiukan rasvaa: pellille
- voiteluun
Kaikki aineet vaivataan taikinaksi, kunnes massa irtoaa kulhon reunoista. Sitten vielä leivinlaudalla vaivataan käsin muutaman kerran. Uuni lämmitetään 50 asteiseksi, sitten lämpo pois päältä. Peitetty taikina annetaan olla uunissa 30 minuuttia.
Sitten laitetaan liina leivinlaudalle, liinan päälle hiukan jauhoja.Taikina kaulitaan mahdollisimman ohueksi, taikina vedetään käden selkäpuolella varovasti nelikulmaiseksi.Taikinan pitää olla melkein läpinäkyvää. Taikina voidellaan voilla ja päälle ripotellaan korppujauhoja.
Täyte: Omenat kuoritaan, puolitetaan, siemenkodat poistetaan, viipaloidaan ohuiksi siivuiksi ja kostutetaan sitruunan mehulla.Viipaleet asetetaan koppujauhojen päälle. Viipaleitten päälle ripotellaan kanelia, rusinoita ja hakatut mantelit.Taikinan reunat käännetään sisäänpäin. Taikina rullataan kevyesti ja päät painetaan tiukasti yhteen. Strudel-pötkö laitetaan rasvatulle pellille. Paistetaan n.50 minuuttia 200 asteessa. Sivellään välillä voilla, että saadaan murea pinta.
Lisäksi tarjotaan kermavaahtoa, vaniljakastiketta ja/tai jäätelöä.
*) Grafschafter Goldsaft on purkkisiirappi, joka lämmitetään, että se saadaan juoksevaksi.Kai siihen muukin kevyt siirappi käy.
Tässä toinen: Bayerilainen Apfelstrudel (suosittu)
Taikina: 250 g hienoja vehnäjauhoja
1 tl suolaa, 2 rkl öljyä, lämmintä vettä
Täyte: 200 g hapankermaa, 1,5 Kg omenia(Jonathan esim.), 100 g sokeria, kanelia, voita vuokaan, jauhoja leivinlaudalle, 200 ml kuohukermaa.
Jauhot siivilöidään yhdessä suolan kanssa ja sekoitetaan öljyn ja veden kanssa. Taikina vaivataan hyvin, kunnes se on kokonaan sileä ja silkin kiiltävä. Sitten se puolitetaan ja annetaan olla 30 minuuttia lämmitetyssä kulhossa.
Sitten laitetaan taikina jauhotetulle liinalle, kaaviloidaan siitä suuri neliö, jota vielä käden selkäpuolella vedetään kunnes se on hyvin ohut. Taikina sivellään hapankermalla, sille asetetaan ohuet omenasiivut ja ripotellaan sokeria ja kanelia päälle.Taikinalevyn täytyy jäädä sivuilta 3 cm, päistä 10-15 cm vapaiksi.Taikina rullataan liinan avulla kiineäksi rullaksi ja asetetaan voideltuun vuokaan, sauma alapuolelle. Paistetaan 225 asteessa 20 minuuttia. Sitten kaadetaan 1-2 kupillista kuohukermaa päälle ja paistetaan vielä 20 min. valmiiksi.Tarjoa kuohukerman, vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.
Joka tapauksessa erittäin paljon kiitoksia, kun vaivauduit vastaamaan. Kumpikin ohje tulee kokeiltavaksi viimeistään Äitienpäivänä. Vaikuttivat herkullisilta jo ainestensakin puolesta. Olisiko etikettivirhe ripotella tomusokeria valmiin strudelin pinnalle koristeeksi?
Gern geschehen(tavall.vastaus kiitokseen). En niin tarkkaan "vanhalle kokille" olisi kirjoittanut, kyllä Sinä tiedät itse, ja pölysokeri tietysti kruunaa leivonnaiset, vaan kun sanoit, että ehkä muutkin haluavat sen reseptin.Nyt lähdetään Mallorcalle ja syödään kaikkia meren eläviä, joita kyllä olen saanut parhaiten Kroatiassa. Muualla on aina niukasti meren eläviä tai ne maksavat tuhottomasti. Lämpiä päiviä sinnekin ja loistavaa äitienpäivää!
Leivoimme Itävaltalaisen omenastrudelin ohjeidesi mukaan. Sikäli pokkesimme ohjeistuksesta, että lisäsimme vaimoni kanssa omenoille sokeria. Tuloksena oli suussasulavaa, lähes muistikuvani mukaista namia. Tarjoilimme sitä vaniljakastikkeen ja hieman makeutetun kermavaahdon kera. Tulemme kokeilemaan myös toisen ohjeesi, sen Bayern Appfelstrudelin, saattaa olla vielä herkumpi, kukaties. Kiitokset vielä kerran ja toivottavasti lomanne oli onnistunut.
Kiva kun onnistui sillä ohjeella. Niin tietysti, sokeri kuului alkuperäiseen ohjeeseen. Minä vain napsin sokerit pois lievän sokeriarvon nousun takia.
kun minulla sattuu olemaan maksamakkaraa tai -pasteijaa tai -pateeta jauhelihataikinaan. Antaa lisäaromia ja -pehmeyttä. "Sulatan" sitä joskus jopa bolognese-kastikkeeseen, johon Italiassakin joskus käytetään vähän maksaa kyytiä antamaan.