Mä olen miettinyt, mistä me oikein saamme tämän maailmannäkemyksemme. Mistä ne totuudet ja tiedot otetaan, kenen ajatuksia seurataan, millä perusteella valitaan? Tällaisia mietin.
Mutta nyt olsi helppo kysymys: onko käsityksesi maailmasta muuttunut radikaalisti elämäsi aikana? Sellaista "normaalia" kehitystä ei lasketa. Minulla kun on sellainen käsitys, että ne joskus omaksutut ajattelutavat pysyvät melko muuttumattomina läpi elämän melkein jokaisella. Joskus on sitten niitä, jotka vaikka jonkin merkittävän kokemuksen kautta muuttavat käsityksensä elämästä kertaheitolla. Mites teillä? Ei tarvitse tarkemmin yksityiskohtia kertoa, mutta samaa rataa koko elämä, vai kuinka?
[tällä palstalla, koska täällä on niin mielenkiintoisesti kaikenlaisia ihamisiä]
Mutta nyt olsi helppo kysymys: onko käsityksesi maailmasta muuttunut radikaalisti elämäsi aikana? Sellaista "normaalia" kehitystä ei lasketa. Minulla kun on sellainen käsitys, että ne joskus omaksutut ajattelutavat pysyvät melko muuttumattomina läpi elämän melkein jokaisella. Joskus on sitten niitä, jotka vaikka jonkin merkittävän kokemuksen kautta muuttavat käsityksensä elämästä kertaheitolla. Mites teillä? Ei tarvitse tarkemmin yksityiskohtia kertoa, mutta samaa rataa koko elämä, vai kuinka?
[tällä palstalla, koska täällä on niin mielenkiintoisesti kaikenlaisia ihamisiä]
Vastaukset 61
Vanhimmat
Juuri väittelimme aiheesta erään ystäväni kanssa. Minä olen sitä mieltä, että nykyään luotetaan aivan liikaa esim. mediaan ja sieltä saatavaan valmiiksi pureskeltuun ja joskus suorastaan asenteelliseenkin tietoon. Ei lueta kirjoja, ei kyseenalaisteta juuri mitään, ei nähdä ulkomailla turistinakaan yhtään enempää kuin mitä turistin pitää nähdä jne.
Kaveri oli ihan toista mieltä. Hän peräänkuulutti median vastuuta ja luotti siihen, ja hänen mielestään matkustelu on avartanut julmetusti nykyihmisen näköaloja.
Maailmankatsomus, mitä kaikkea se sitten käsittääkin, muuttuu koko ajan koska maailmakin muuttuu. On silti asioita, jotka pysyvät myös samoina vaikka mitä tapahtuisi (esim. sodat, sairaudet, köyhyys jne), ja sitä kautta samat asiat (joihin ei itse voi vaikuttaa) myös ketuttaa läpi elämän.
Joskus nuorena haaveilin jonkinlaisesta kommuunielämästä, irrallaan tästä "tavallisen ihmisen" oravanpyörästä asuntolainoineen ja työssäkäymispakkoineen, mutta nyt vanhempana ymmärrän, että missä on ihmisiä, siellä on aina myös velvoitteita, sääntöjä ja vaatimuksia jne jne. ja että se on laumassa elämisen ehto.
Minusta maailmankatsomuksen muuttuminen kertaheitolla edellyttää joko uskoontuloa tai poliittista höyrähtämistä vain yhden näkökannan kannattajaksi. Tai jotakin yhtä radikaalia ja laput silmille panevaa.
yhtä hyvin se käsitys maailmasta voisi muuttua siihen näkevämpään suuntaan: ottaisi ne laput pois silmiltä? Ihan yhtä radikaali muutos sekin. Mutta ihminen on aika tiukasti sillä omalla linjallaan. Tai ehkä ennemminkin sillä linjalla, joka hänelle on annettu. On annettu ne "laumassa elämisen ehdot", näin on tehtävä jokaisen... Kuka ne määrää? Kyllä jotkut toteuttaa tätä elämää oravanpyörän ulkopuolella. Monet ovat sitä mieltä, että tämä kulutuselämäntapamme vie meidät tuhoon, mutta silti kukaan ei halua tehdä mitään, vaan jatkaa niin kuin ennenkin, sillä onhan näitä sääntöjä ja määräyksiä... ja luotetaan siihen median antamaan tietoon, joka tulee...
Ei ehkä muutu ihmisen ajattelutapa ennen kuin tapahtuu jotain todella kamalaa tai koskettavaa. Sinullakin on epäilevä mieli, ei pitäisikään uskoa kaikkea, sillä niitä vaihtoehtoja on. Niin, ja kiitos vastauksestasi.
Olet ihan oikeassa, että se radikaali muutos voi olla myös laput silmiltä riisuva, laajentava ja silmät avaava kokemus. Joku rajahan on aina uskallettava ylitettää, että jotakin uutta pääsee syntymään.
Tuosta toimintatapojen ja valintojen muuttamisesta tuli mieleen, että moni paasaa enemmän kuin mihin itsekään käytännössä pystyy ja se on usein pettymyksenkin seurausta. Vaikka minäitte taistelen jotta maailma pelastuisi, suojelen luontoa, suosin kotimaista, olen ystävällinen muille jne. jne. joka mun logiikkani (omakohtaisesti ja/tai muiden kautta opitun sellaisen) mukaan on se "oikea tie", mutta kun kukaan muu ei vaikuta tekevän mitään vastaavaa, tuntuu turhauttavalta taistella tuulimyllyjä vastaan.
Osittain ne laumassa elämisen ehdot määräytyvät siis myös käytännön kokemusten kautta, sillä ihminenhän haluaa palkinnon valinnoistaan. Lauma kiittää kun et asetu vastavirtaan ja ole hankala. Vastavirtaan uiminen vaatii hemmetisti voimaa ja tahtoa.
Ja lauman ulkopuolelle jääminen on usein utopia, joka ei pidä paikkaansa. Aina sitä kuuluu johonkin laumaan, koska sellainen on ihmisen tapa hahmottaa maailmaa ja omaa toimintaansa.
Kaikki haluaa tehdä jotain, ettei esim. maailma tuhoudu ja ihmislaji sen mukana. Kaikilla meillä olis tuhat hyvää neuvoa poliitikoille ja muille globaaleille päättäjille, jotta maailma pelastuisi, mutta tärkeintähän olis muuttaa se oma toiminta vastaamaan sitä mitä opettaa ja mihin sanoo uskovansa. Ja se juuri on niin vaikeaa, koska se vaatii jatkuvaa tiedostamista, kaikenlaisten syiden ja yhteyksien hahmottamista jne.
Elämä on valintoja täynnä ja jokaista valintaa pitäisi punnita ja miettiä kaksi kertaa ja siltikin on mahdollista valita niin, että sen valinnan teki itse asiassa joku toinen jo aikaa sitten sun puolestasi. Tai että sillä valinnallasi tuet tietämättäsikin jotakin tahoa, jota vastaan kuvittelet muka taistelevasi.
Mutta pääasia kai on, ettei menetä toivoaan ja unelmiaan eikä syyllistä itseään siitä, että omaa myös idealistisuutta.
Jos saan kuiskata väliin:
Mielestäni matkustamisen helppous tai yhteydenpidon helppous ei ole avartanut ihmisten näköaloja. Aina on ollut ihmisiä, jotka ottavat vastaan uutta tietoa ja myös muuttaneet omia näkökantojaan sen mukaan. Aina on myös sellaisia, jotka pysyvät mielipiteessään(ja myös ylemmyydentunteessaan)vaikka matkoillaan näkisivät mitä tahansa.
mä en oikein edes tiedä, miten kommentoisin... näinhän ne asiat ovat. Paitsi että aina ei kyllä siltä vaikuta, että ihmisillä olisi halua tehdä yhtään mitään maailman pelastumisen hyväksi. Mutta yritetään!
Rakastuneena on helppo uskoa, että elämällä on takoitus, mutta synkimpinä hetkinä kaikki on pelkkää mieltä vailla pyörteilevää kaaosta. Radikaaleimmat heilahtelut ovat onneksi lyhytikäisiä.
Elämä on jatkuvaa itsensä etsimistä, mihin kuuluu myös erilaisten maailmankatsomusten testailu. Ehkä sieltä kuitenkin joku punainen lanka löytyy. En kuitenkaan usko, että se on mitään lapsena opittua vaan sellaista, joka ymmärryksen lisääntyessä kasvaa, kehittyy ja jalostuu kaiken aikaa.
Mä olin varovasti ajatellut, että tämä tapa ajatella voisi olla persoonakohtainen ominaisuus: joku haluaa turvallisen mallin ja ohjekirjan, jossa sanotaan, miten elämä pitää elää ja mitä on suotavaa ajatella. Joku toinen sitten uskaltautuu kyseenalaistamaan ja kokeilemaan kaikenlaista tai etsimään ihan omat polkunsa välittämättä yhteiskunnan tai muiden ihmisten vaatimuksista. Onhan hartaita uskovaisia, jotka eivät koskaan kyseenalaista oman oppinsa paikkansapitävyyttä, vaan jopa tieteen täytyy olla valheellista, koska raamatussa asiat selitetään asiat toisin, vaikkapa elämän synty ja evoluutio.
Ikuinen etsijä ei kyllä jää niille samoille urille, mutta pääseekö etsijä ikinä kotiin.
tapahtuu koko ajan. Mulla se on parhaiten nähtävissä uskonnollisessa suuntautumisessa. Mitään yhtäkkistä ei ole tapahtunut, vaan pikkuhiljaa. Käsittääkseni kaikki ihmiset kehittyvät ainakin johonkin suuntaan elämänsä aikana, oppimisen, maailmankuvan laajenemisen, kokemusten jne. kautta.
Olisiko tämä juuri se yleisin tapa tässä kehityksessä: pikkuhiljaa ajan myötä ilman suuria muutoksia. Tällaisen ajattelin olevan sitä normaalia kehitystä. En kritisoi sinua ollenkaan, itse olen mennyt samalla tavalla, mutta nyt olen tosiaan alkanut miettiä, mistä olen tämän maailmannäkemykseni kehitellyt ja miksi olen tähän päätynyt. Ja sitten tietenkin, että miten tästä eteenpäin. Tuolla ylempänä yksi vastaaja kirjoitti siitä, että pitäisi tehdä jotain, eikä vaan paasata... ja tätä samaa asiaa olen itsellenikin koittanut selittää. Enemmän tekoja. Oikeita tekoja ja valintoja.
on ja muuttuu edelleen. Pääsääntöisesti kehitys on varmasti aika tasaista, mutta kyllä isot muutokset omassa elämässä heijastuvat myös omaan maailmankuvaan. Esimerkiksi uusi työpaikan vaihtaa myös päivittäin ympärillä olevat ihmiset ja siten vaikutteet ovat erinlaisia.
Luulen, että aikamoinen pohja näkemyksille tulee lapsuuden kodista - ainakin tapa katsoa maailmaa ja kyseenalaistaa yleisiä oppeja.
Niin minäkin luulen, että koti vaikuttaa siihen ajattelun tapaan ja asenteisiin. Siinä itsenäistymisvaiheessa kai ihmisen kehitykseen kuuluisi kyseenalaistaa nimenomaan ne kodin tarjoamat opit, ja tehdä omia valintoja.
En haluaisi ajatella, että toiset ihmiset kovinkaan paljon vaikuttaisivat maailmankäsitykseeni. Tietoa ja ajatuksia toki voi saada lisää. Mutta toisaalta, kun haluaisin itse vaikuttaa toisten käsityksiin, niin ehkä olisi parempi uskoa tuon vaikutusmahdollisuuden olemassaoloon...
vaikealta kuvitella, että kaikki "omat" mielipiteet olisivat käyneet syvemmän analyysin ja muodostaisimme kaikki mielipiteemme vain omien pohdintojemme kautta. Ihmiselämä ei riitä sen kaiken käsittelyyn eli joudumme myös luottamaan muiden arviointikykyyn. Tai voi sitä kokeilla, mutta kaiken kyseenalaistaminen voi olla aika raskas tie. On taas eriasia kuinka helposti otamme vastaan muiden luomia käsitteitä.
Otetaan esimerkki. Tiede vaikuttaa voimakkaasti siihen millaisena näemmä ympäröivän maailman. Emme pysty kaikkea sitä ymmärtämään ja käsittelemään, mutta hyväksymme silti monia tieteen väittämiä.
Ja olet oikeassa. Haluamme myös itse vaikuttaa muihin ja siksi tuohon vuorovaikutukseen on aika pakko uskoa.
näin meidän tiedeihmisten kanssa. Tiede tosiaankin vaikuttaa näkemykseen maailmasta. Mutta ei toki kaikilla ihmisillä. Itse asiassa osa tätä pohdintaani lähti liikkeelle tiedeihmiset vs. hörhöt -asetelmasta. Löytyykö mitään yhteistä kieltä? Onko mitään mahdollista lähentyä toisiaan näkemysten tasolla? Yleensä se on sitten sitä juupas-eipäs-väittelyä, joka ei johda mihinkään, mutta onhan se hauska tietää, millaisia ajatusmaailmoja ihmisillä saattaakaan olla. Minä olen kai jossain siellä välimaastossa ja ymmärrän molempia puolia tai en kumpaakaan ihan tasapuolisiesti.
Mulla on ystävä, joka on omaa filosofiaansa rakennellessaan hylännyt kaiken tieteellisen tiedon, samoin kuin kaikki filosofit ja muut gurut. Hän miettii kaiken alusta asti itse. Välttelee myös kaikkea muutakin informaatiota, mitä tv tai lehdet meille syöttää. Älykäs mies, mutta hänen ajattelutapansa on sellainen, että en ole muualla siihen törmännyt, ainakaan näin läheisesti. On jollain tapaa vaikuttanut minunkin ajatteluuni, on kai se myönnettävä...
vaikuttaa kyllä varmasti liki kaikkiin vaikka eivät sitä ehkä siten mielläkään. Jos ajattelee esim. tähtitiedettä - ei ole varmasti kovin montaa ihmistä, joka vielä uskoo maakeskeiseen ajatteluun. Jonka hylkääminen taasen vaikuttaa varmasti maailmankuvaamme monessa mielessä.
Mä en oikeastaan laittaisi tiedeihmisiä mihinkään omaan kastiinsa. Tieteen harjoittajissa löytyy myös paljon omaan ajatusmaailmaansa faktiintuneita ihmisiä. Tiede on pitkälti astunut niihin samoihin saappaisiin, joissa uskonto oli, kun tiede oli lasten kengissä - eli teilaa kaiken mitä tieteellisin keinoin ei voida todentaa.
Aika mielenkiintoisen tien on ystäväsi valinnut. Tuolla tavalla voi oikeasti löytää joakin uutta tai sitten löytää kaiken saman minkä monet muutkin ennen häntä. Itse tykkään tästä helpommasta vaihtoehdosta eli yritän ymmärtää sitä mitä muut väittävät ja muodostaa maailmankuvani niistä. Siinä sivussa voi toki yrittää löytää myös uusia latuja ja pitää mielensä avoimena sille mitä ei voida toistaiseksi todistaa (vaikka mä olen aika skeptinen esim. horoskooppien suhteen).
maailmaan uskoo yllättävänkin moni... (en minä kuitenkaan)
Tiedeuskovaiset ovat luku sinänsä. Kyllä se monille merkitsee "kaikkea" ja se, mitä ei tieteellisesti voida todistaa on sitten vaarallista ja vältettävää, kuten vaikka luontaishoidot.
Täytyy sanoa, että olet ensimmäinen "tiedeihminen", joka uskoisi, että tosiaan tuolla tavalla voisi jotain uutta löytää. Tai sitten vaan sanot niin... Mutta sehän jää vain nähtäväksi, löytääkö hän mitään uutta vai sitten sitä samaa vanhaa.
Mä olen aika lailla vakuuttunut vaikka siitä, että telepatiaa on olemassa ja siinä taidossa voitaisiin kehittyäkin. Ja muutenkin ihmismielellä on sellaisia voimia joita ei tieteen keinoin pystytä selittämään.
hämmästyin. Olen kyllä aika pimennossa kulkenut jos noita maakeskeiseen maailmaan uskovia on oikein enemmänkin - väärät ryhmät varmaan. Täytyy selvästi laajentaa ystäväpiiriä.
Miksei voisi löytää uutta. Merkittävät löydöt tieteen historiassa on tehty siten, että on hylätty perinteinen ajattelutapa - sitähän tuo on äärimmilleen vietynä. Itse en kykenisi noin radikaaliin hylkäämiseen, mutta ei se uskoani horjuta.
Aivot: uskon myös, että ihmisaivot pystyvät hyvin monimutkaisiin asioihin ja monia ei vielä ole pystytty todistamaan - jos koskaan pystytäänkään.
Telepatiasta en tiiä, mutta esim. sään ennustamiseen suhtaudun aika suopeasti. Siis, että ihmisellä voi olla kyky ennustaa sää paremmin kuin mihin nykyiset mallit pystyvät. Jos sellainen kyky oikeasti on olemassa, uskon, että se ei tapahdu tietoisesti vaan enempi intuitiivisesti - aivot pystyvät tietämättään yhdistämään/laskemaan monia asioita olemassaolevia malleja paremmin (esim. kuvan tunnistus).
ameriikassa...
Mä olin siis väärässä, kun väitin ystävälleni, ettei kunnon tiedeihminen voi sellaiseen tieteen hylkäämiseen uskoa. PAitsi minä tietenkin uskon, vaikka luen itseni tiedeihmiseksi osittain. Olit iloinen yllätys. (Vaikka sapelini nyt kyllä ruostuu...)
Säästä vielä. Siis tarkoitatko sään ennustamista satelliittikuvista ja muusta meteorologisesta aineistosta vai sitä, että mennään pihalle haistelemaan tuulia ja sanotaan sitten, millainen päivä on tulossa?
vieläkään päästä taittamaan peistä.
Sään ennustamista mistä tahansa havainnosta - enempi kait eri luonnon ilmiöistä - vaikka sopulien käyttäytymisestä, tuulesta, en mä tiiä. Jostain mitä ei nykyisissä malleissa ole kirjattuna. Jotensakin vai ko. henkilön intuitio sanoo, että huomenna on tälläinen sää, mutta hän ei itse pysty kertomaan miksi näin on. Samalla lailla kuin pystymme tunnistamaan ihmisiä, mutta ei meillä ole pienintä aavistustakaan taustalla majailevasta prosessista.
ajattelin vaan kun ne oikeatkin sääennustajat kertovat, että kyllähän ne tietokoneet tekee kaikennäköistä mallia, mutta täytyy vielä olla se ihminen, joka sen lopullisen ennusteen voi laatia.
Tunnetko sitten tuollaisia intuitiolla säitä näkeviä ihmisiä? Mistäs sen tietää vaikka minulla olisi moisia kykyjä. Pitääkin alkaa laatia seuraavan vuorokauden ennusteita ja katsoa miten onnistuu. Tällainen käytännön koejärjestely. Voisihan tuollainen taito kehittyä ihan kokemuksen kauttakin.
Sitten vielä outo kysymys sulle: onko sulla mitään sukujuuria Pohjois-Karjalassa? Ei ole pakko vastata, tuli vaan mieleeni.
sellaisia ihmisiä. Olen vain joskus väitellyt ko. aiheesta erään voimakkaasti tieteeseen uskovan ihmisen kanssa. Itselläni tulee oikeastaan mieleen Australian aboriginaalit ja heidän yhteytensä luontoon.
Voiko sen oppia - en usko, että siinä kovin hyväksi voi enää vanhemmalla iällä kehittyä tai nykyaikaisessa yhteiskunnassa vrt. aboriginaalit. Oppimisessa tulee se tietoisuuden ongelma - siis kuinka oppia intuitiota? Jotenkin uskon, että siinä pitäisi olla aika yhtä luonnon kanssa, enkä tiedä onnistuuko se länsimaiselta ihmiseltä. Ja kuka opettaisi - pitäisi jostain saada vuosituhansien perinteet, koska en usko sen siltikään olevan helppoa.
Ja vastaus päivän outoon: ei tietääkseni - todennäköisesti ei. Suku on enempi toiselta puolelta Suomea.
varmasti joillain luonnonkansoilla on kykyä näihin säidenennustamisiin. Mä ajattelin, että jos vaan olisi luonnossa joka päivä, tekisi havaintoja tietoisestikin ja tiedostamattahan niitä tekee joka tapauksessa. Sitä vaan makoilisi siinä laiturilla ja pienoinen tuulenvire väreilisi koillisen suunnasta ja samalla tietäisi että seuraavan päivän lakanapyykin voisi unohtaa, jos haluaisi ne ulkona kuivattaa... Onhan meillä vuosituhansien perinteet, ihan pikkuhetki on vaan oltu "sivistyneitä".
Mulla on tuttu,joka oli muutaman vuoden nuoruudessaan kalastajana. Hän kertoi tienneensä, mistä kannatti lähteä kalastamaan ja sai aina paremmin kalaa kuin muut. Ei hän sitä osannut selittää, eikä kyllä todistaakaan (mitä aito skeptikko vaatisi), mutta voihan tuossa olla perää. Miksi hän tuollaista valehtelisi? No, ehkä tehdäkseen vaikutuksen... ja tekikin muuten vaikutuksen....
Ja kiitos tiedosta. Sä vastailet kyllä kiltisti.
Tuo kuulosti sellaiselta SuPon toteamukselta - yleensä on enempikin jännitettä ja virtaa kaivattu, mutta tää meni aika pienillä tehoilla. Säästy ympäristö ja valtion rahoja.
Öitä.
zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz.......
tuolla luonnossa olemisella ehkä asiaa oppiakin, mutta jotensakin epäilen, että se olisi pitänyt aloittaa aika nuorena. Lapsena olisi ehkä ollut alttiimpi oppimaan tuonkaltaisia asioita - nyt oma järkeily ehkä estäisi täydelliisen vapautumisen.
Mun on aika helppo uskoa tuo kalajuttu vaikka kyllähän vaikutuksen tekeminen saa ihmisen helposti hivenen muuttamaan totuutta. Vastakkaissukupuolten kohtaamiset varsinkin saa ihmiset äkkiä - jos ei nyt ihan valehtelemaan - kaunistelemaan asioita.
Oisikohan tuollaisen aitona skeptikkona kiva elää? Eikö jonkinlainen mysteeri elämässä ole kiva säilyttää? Ja pitäähän tulevaisuuden tiedeihmisillekin, jotain työtä jättää.
Mistä tuo P-Karjala tuli mieleen?
jo niin kuin se ystäväni: "...nyt oma järkeily ehkä estäisi täydelliisen vapautumisen". Sellaista lapsenmielistä asioiden näkemistä hän hakee. Mutta ei tämän sääjutun suhteen kai auta muu kuin alkaa harjoitella, ja sitten 100-vuotiaana voin todeta, että perskules, se yks kaveri siellä palstalla oli oikeessa, ei tätä hommaa opikaan ihan noin vain. Kirjoitan sitten vaikka viestin tänne palstalle, jotta sinäkin tietäisit.
Niin, ajattelepa vaan sellaista tummaa salskeaa kalastajaa meren luodolla aistimassa kalaparvia... Jaa, voi tietenkin olla, ettet sinä tästä mielikuvasta saa paljon mitään kiksejä...
Ja sitten mäkin koitan kiltisti vastata kysymykseesi. Mulla oli sellainen teoria ihmisen sukujuurista ja kiinnostavuudesta, mutta ei ole enää. Tilastollinen merkittävyys loppui tähän paikkaan.
innolla viestiäsi. Voi olla, että sään ennustamisen osalta menee aika hukkaan, mutta ehkä jotain muuta tosiolevaista oppit silti. Älä säästä yhteydenottoa aivan viimeiseen hengenvetoon - jotensakin epäilen, etten ole enää silloin maallisia viestejä lukemassa.
En oikein tuossa salskean kalastajan kohdalla lämmennyt. Olen kyllä avarakatseinen, mutta kai aika umpihetero - voisin tietenkin korvata tuon salskea kalastajan kesäisellä kalliolla istuvalla naisella, niin päästään ainakin lähemmäs oikeaa tunnelmaa.
Meinaatko, että syntyperä ja ihmisen luonne kulkevat käsikädessä? Tilastollisesti ehkä, mutta yksilötasolla ei. Mutta mä uskon samaan teoriaan ihmisten osalla yleensäkin.
Tuli tuosta vapautumisesta mieleen: eikö esim. taiteilijat kautta aikojen ole pyrkineet vapautumaan erinlaisten hallusinogeenien avulla? Ehkä järki estää todellisen taiteen synnyn.
tiedät, jos vaikka viettäisin 100-vuotissynttäreitäni huomenna... Ja sinä olet sinne kalastajan kaveriksi jonkun neidon istuttamassa, niin tietäähän sen mitä siitä sitten tulee... kohta koko ketju pitää poistaa säädyttömänä.
En oikein koskaan hahmottanut tilastotieteen ja todennäköisyyslaskennan syvintä olemusta, koska ne ei oikeastaan mun mielestä kerro varsinaisista kohteistaan yhtään mitään. Jos jonkun kohdalla 90% varmuudella tapahtuu noin, niin yhtä hyvin voi olla tapahtumattakin. Tai ei siis samalla todennäköisyydellä, mutta... no joo, onneksi olen unohtanut jo kaikki matemaaattiset kaavat mieltä rasittamasta.
Hallusinogeenit on olleet ainakin kaikkien shamaanien ja tietäjien käytössä. Sitä on pitänyt sieniä napata, jotta pääsisi henkien kanssa juttelemaan. Taiteessa taas... ainakin sen fiiliksen pitää olla sellainen, että tässä tehdään nyt jotain sellaista omaa ja tärkeää ja juuri tätä minä haluan sanoa. Eikä siinä kyllä järki ole kuvuioissa mukana. Tämä omana kokemuksena jostain luomishommasta, ihan taiteesta en rohkene puhua omalta kohdaltani. Itse asiassa just eilen oli yksi musiikintekijäystävä kylässä ja puhuttiin siitä laulujentekemisen vaikudesta. Ja hän oli sitten sitä mieltä, että kyllä niitä voisi ihan sillä tavalla järjelläkin tehdä. Tai vaikka vois tehdä tietokoneohjelman, joka parissa sekunnissa tekis listahittejä tiettyjen sääntöjen mukaan. (Nykyrenkutuksia kuunnellessa tuleekin kyllä joskus mieleen, että onkohan tässä inhimillistä kosketusta ollenkaan mukana...) Mutta ei hän sillä tavalla toimi, vaan ne melodiat ja sanat vaan tulevat jostain... ja yleensä ihan ilman mitään lisäaineita...
(Hei, saakohan täällä mainostaa, sen ystäväni sivut: http://www.anna-maria.fi/ )
selkeästi oletuksiin. Ajattele nyt 12 v keskustelee netissä maailmankuvasta 100 v kanssa.
Menit sitten pilaamaan minunkin päiväuneni. Voinko enää koskaan sulkea silmiäni ilman, että ko. kuva riivaa minua. Taidan ottaa ja viedä tuon naiseni pois sieltä kalliolta. Ja katokin ettei se kalastajas lähde perään - meinaan, että on sen verran vetovoimainen nainen.
Tilastotiedettä ja ihmisiä (John Steinbeck). Minulla on jotensakin se käsitys, että nykypsykologiakin (ainakin kognitiivinen sellainen) aika pitkälti pyrkii käsittelemään ihmistä yksilönä. Eli esim. entisaikojen psykologiset testit ovat aika auttamattomasti roskaa (paitsi niiden tuhansien konsulttien mielestä, jotka myyvät palveluksiaan yrityksille).
Musiikista. Kuuntelen musiikkia tunnetilojen mukaan - ja siten valikoimani kattaa liki kaiken. Olen yrittänyt sivistää itseäni Jazz:llakin, mutta aika huonolla menestyksellä. Et juu vaikka osa musiikista kuulostaa koneella tehdyltä niin silti tietyt rytmit saavat tunteet liikkeelle. Ja Anna-Marista - pc:n kaiuttimet eivät tehneet oikeutta, mutta voisin kuunnella livenä.
Hallusinogeenit. Joku tarvitsee ulkopuolisia stimulantteja, mutta kehon tuottamat narkoottiset aineet ovat aika kovaa tavaraa - ja pidemmässä käytössä terveellisempiä.
yks nainen ja kaksi miestä... ja ilmassa jo selvää kolmiodraaman väreilyä ja perisuomalaisen nyrkkitappelun uhkaa... En olis kyllä susta uskonut! Nyt ei ihan intuitio pitänyt paikkaansa.
Mutta eikös tämä nyt ole näitä netin hienouksia: voi "tavata" toisen, jolla huikeasta ikäerosta huolimatta on niin... jaa, mitähän mulla olikaan mielessäni. Olisko vaikkka, että 12-vuotiaaksi ihan suht mielenkiintoisia aatelmia, tai jotain sinne päin.
Mä laitan sulle keikkakutsun sitten vaikka telepaattisesti. Jonain päivänä huomaat, että on ihan pakko lähteä jonnekin. Ja lopulta päädyt keikalle ja pääset nauttimaan musiikin aikaansaamasta huumaavasta tunteesta... (Mut A-M on varattu, ihan näin varulta sanon...)
herkkä unelmieni suhteen - sinne ei ole kellä tahansa asiaa. Kaiken maailman kalastajien siis kannattaa varoa.
No myönnän. Kyllä sinäkin olet varsin viriili ikäiseksesi - ainakin ajatusmaailma. Kuinka suhtaudut neppisautoihin?
Ja just, kun se viesti lähtee niin teleoperaattorin porukka menee lakkoon ja viesti jää aivojen väliseen tyhjyyteen leijumaan.
Ai sä meinaat, että jos musiikki on hyvää, niin täytyy sen ollakin muutenkin kiinnostava. Mutta ei tuo varattu minua huolestuta vaan kuinka se tykkää nuoremmista - non ni - nyt mä palaan ruotuun - vai pitäisköhän palata neppisten pariin.
netistä tietoa neppisautoista, eikä panisi ollenkaan pahakseen pieniä kisailuja. Kaikkeahan kun pitää kokeilla paitsi --- no tässä iässä ei enää ole mitään rajoitteita.
Mä lukitsen sen kalastajani pieneen verkkovajaan ja köytän vielä kädet ja jalat kiinni, ettei vaan pääse sua ja unelmiasi kiusaamaan ja sitten mä... ah, niin, nämä oli nyt näitä aikuisten juttuja...
Odottele kutsua ihan rauhallisin mielin. Jos vaikka telepaattorioperaattorit sattuis menemään lakkoon, niin voishan sitä vaikka pistää jotkut henget viestejä välittämään. Yritä olla sitten säikkymättä aaveita tai avaruusoloita tai mitä tahansa, niillä on vain viesti sulle.
varoittaa sua - mun autot on viritettyjä. Et älä ala itkee jos häviät. Mä en kestä mitään tyttöjen pillitystä.
Minua käy oikeastaan tuota kalastajaparkaa sääliksi. Yksin pimeässä säälimättömän naaraan vankina. Luulen, että tällä tarinalla on onnellisempi loppu jos olisin vähempi itsekäs ja antaisin noiden kahden viattoman löytää toisensa.
En säikkymisestä tiiä, mutta voi kestää aikansa, kun yritän selittää itselleni, että todennäköisemmin nyt on kyseessä aivojeni luomasta aistiharhasta eikä maapallon ulkopuolisesta elämästä. Että odotellaan nyt aikansa, niin kyllä tämä aivosähköinen häiriö poistuu - ja sitten se konsertti jo menikin.
ei siis olisi luvassa sun kanssa. Tätä mä vähän kyllä epäilinkin. Siis vähän.
Mutta jos sä annat sen kalastajan karata sen hemaisevan neitosen kanssa, niin ketä minä sitten saan kiduttaa... kenties jotain neppisautohuijaria?
Ja alkaahan se sisäinen skeptikkosikin sieltä vähitellen tulla esiin. Kai mun sitten täytyy järjestää sellainen pienkone lentelemään helsingin taivaalle perässään sellainen iso lakana, jossa olisi sitten viesti sulle, niin fyysikkokin tajuaisi.
Nyt luonto kutsuu. Pitää lähtee treenaamaan niitä säähavaintoja. Aurinko paistaa. Siitä se lähtee.
on nenä turvoksissa. Etsiskelin taivaalta lentokoneita ja lakanoita - enkä huomannut lampuntolppaa. Sä yrität selvästi vaikuttaa mun neppiskuntoon epäurheilijamaisella käytöksellä - ja tuon rinnalla pienet viritykset on pyhäkoulupoikien juttusia.
Ehkä mussa sen verran löytyy lisää uhrautuvuutta, että voin ottaa tuon kalastajan roolin. Olenhan osittain syypää onnettomaan tilaasi.
Mitä opit luonnosta ja ilmoista?
se on ilimoja pielly. Tuon tarkempaan analyysiin ei vielä tässä vaiheessa ole rahkeita.
Sä olet aika julma. Haluat olla mun kalastajafantasiani ja sitten karkaat siinä kalastajan roolissa oman unelmanaisesi kanssa... ja mä jään ihan yksin. Vaan siinä luodolla se on hyvä niitä säätiloja tarkkailla ja vaikka heitellä kiviä...
Sun kannattaisi muuten kehitellä uusi taistelutaktiikka. Mä olen nimittäin sun käyttämän strategian tajunnut jo aikaa sitten, vaikkei me olla vielä päästy edes aseita käyttämään. Näyttelet heikompaa ja annat toisen luulla pääsevänsä niskan päälle ja juuri sillä hetkellä kun makaat selälläsi lattialla ja vastustaja nostaa miekkansa lopulliseen iskuun ja voitonhuuma jo täyttää vastustajan mielen, niin PAM! Silloin sä isket ja se on sitten siinä se taistelu.
siis tyytyä tarkistamaan huominen säätiedotus ilmatieteenlaitoksen sivuilta.
Miten niin julma. Musta vaan alkoi näyttämään, että nuo kaksi olisivat sopineet paremmin yhteen ja peräännyin tilanteesta. Opportunistina kuitenkin huomasin tuon kalastajan jättämän aukon johonka yritin ujuttautua.
Mistä tuon taktiikan tempaisit? Ei tässä mun käyttämässä kirjassa "Aleksanteri Suuren kootut sotastrategiat" ole tuollaista mainittu. Sitä paitsi toi olis aika epäreilua - siis et ensin antais toisen melkein maistaa tikkaria ja vetäis sen pois ennen kuin kieli edes ehtii koskettaa.
sellaisesta teoriasta, että kun kirjoittaa jotain ja erityisesti jos epäilee toista jostakin, niin silloin kertookin itsestään. Sellainenhan ei pidä paikkaansa, ainakaan minun kohdallani. Mutta nämä on näitä mielikuvia, joita toisen kirjoittelusta tulee tehtyä. Vai epäreilua... voisithan sä sitten reiluna olla lyömättä toista heti ratkaisevan virheen jälkeen ja jatkaa viihdyttävää taistelua. Ja taistelun jälkeen aina toinen jää ilman tikkaria.
Joo ja kyllä se kalastajan ja naisen suhde alkaa tässä vaiheessa iltaa näyttää jo aika somalta. Me taidettiin luoda todellista rakkautta ja täydellinen parisuhde. Siis kyllähän ne nyt elelee siellä kalastusmajassa onnellisina elämänsä loppuun asti, luulisin. Ainakin se mun kalastaja tekee kaikkensa suhteen eteen, mutta se sun nainen vaikuttaa vähän häilyvältä... Ja sulla alkaa kuitenkin vanha suola janottaa...
muistien kätköistä voin tullaisen teorian kaivaa. Ainakin näillä palstoilla olen törmännyt narsistisen luonnehäiriön kohdalla usein ko. väitteisiin "koska sä sanoit, niin sul itelläs on etc.". Mielipiteeni palstapsykoanalyyseistä onkin sitten toinen juttu.
Mutta en minä tietoisesti tuollaista strategiaa käytä - joskus - äärimmäisen harvoin - sitä ehkä - aika epätodennäköisesti kuitenkin - käyttää toisen virhettä hyväkseen.
Älä ole aina noin epäluuloinen. Siis vaikka edessäsi seisoo "kuolen puolestasi"-rakkautta niin menet pilaamaan sen tuollaisella kyynisyydellä. Anna nyt vai heille oikeus rakkauteensa - ilman jatkuvaa epäilyä. Ja suolasta - se mikä on ollutta on mennyttä.
Pitimän kysymän - mutta mä teen uuden aloituksen - vastaa jos haluat.
Minäkö muka kyyninen... Katsos nyt, ei mun tarvitse pistää edes koko tahdonvoimaani peliin ja pystyn kyllä ihan helposti ajattelemaan, että kahdella kuvitteellisella hahmolla voisi olla jotain aidosti lämpimiä ja välittäviä tunteita toisiaan kohtaan. Että muka kyyninen, kaikkea sitä kuulee.
Luulen, että Aleksanteri kyllä suosittelisi käyttämään sitä vihollisen virhettä hyväkseen. Tai sitten kerroit jostain muusta kuin suuresta taistelusta.
Kysymyksestäsi sen verran, että mun täytyy ehkä ensin kehitellä aiheesta teoria... Vaikka enhän mä mikään teoriaihminen sillä tavalla (kun se kuulostaa nii kuivalta), jos jotain järkevää tulee mieleen aiheesta niin palaillaan sitten.
No niin mä ajattelinkin. Olisi aika ikävää et joutuis kaiken voimansa antamaan ko. kuvitelman eteen.
Kyynisyys on joskus ihan kivaa - ainakin jos ollaan sarkasmin puolella, mutta negatiivisuus on aika kuluttavaa - jopa lääketieteellisesti. Ja todella negatiivisen ihmisen kanssa päivittäin oleminen käy myös itselle raskaaksi. Pidän enempi sellaisesta inhorealismi linjasta siten, että näkee ja uskoo myös hyviin asioihin. Amerikkalainen (stereotypiaa - jäitpäs kiinni) yltiöoptimismi on taasen lähempänä typeryyttä/sokeutta, mutta tekee se varmasti elämän aika helpoksi.
Periaatteessa tähän asti jotakuinkin samaa rataa kulkenut nuo jutut, joitakin juttuja tietenkin joutunut tarkastelemaan ja arvioimaan uudelleen kokemuksen kautta. Jonkin verran syvyyttä `katsomus`on ehkä saanut vuosien varrella, mutta se perusideologia pysynyt melko samana jostain teini-vuosista (jos ei aiemmista vuosista) saakka. Iän karttuessa (heh) kyynisyys tosin lisääntyy. Mutjaa, paskaakos tässä, valmiissa maailmassa.
Mun todellakin täytyy laajentaa maailmankuvaani, jos pitäisi kuvitella, että sinusta tulisi vieläkin kyynisempi. Kyllä ihmisen kyvyillä on jotkin rajat kai olemassa....
(Entäs se horoskoopin lupaama suuri muutos maailmankatsomuksessa... ei oo siis tullut...)
Ei oo Muutosta näköpiirissä, mutta ehklä jonain päivänä.
sun nimimerkkisi tästä lähtien MuutosMies, niin eiköhän se tästä lähde muuttumaan. Mutta mihin suuntaan...
No, paljon alemmaksi tästä ei voi päästä, että josko parempaan suuntaan?
sehän riippuu ihan katseluvinkkelistä, että kuinka korkeella tai matalalla sitä onkaan. Laitettaisko sitten vaikka tilaukseen sellainen perinteisen tyylin uskoontuleminen enkelinäkyineen ja vaikka palavine pensaineen....
Mietin juuri tuota Muutosta, ja ehkä odotan jotain kaiken kattavaa mullistavaa tuulta, joka pyyhkii saastan maan päältä...Tai siis henkisellä tasolla tapahtuvaa mullistavaa muutosta. Muuten arkisessa toimessani on kyllä tapahtunut radikaali muutos ammatillisestikin, mutta en osaa ottaa sitä Muutoksena ja nauttia sen mukanaan tuomista hyvistä puolista. Pitäisi kai opetella jotain tai jotain.
ihan käypänen olisi jonkinlainen puhuri ihan fyysisellä tasollakin. Mutta se henkinen tuuli meidän täytyy saada aikaan yhdessä. En taida itse sellaista rdikaalia pyörremyrskyä odotella, mutta kyllä mä utopistisesti näen jotain muutoksen tuulia...
Ja yritit pimittää tuollaisen ison hlökoht Muutoksen. Ja todellakin meinasit jättää minut siihen uskoon, että Iltiksen horoskooppiin ei muka olisi uskominen. Oletkohan sinä sinä ensinkään, koska "nauttia sen mukanaan tuomista hyvistä puolista" ei kuulosta oikein MMieheltä... Epäilyttää...
Pimittämisestä ei todellakaan ollut kyse, vaan ei ole tapanani purkaa henkilökohtaisia asioitani netissä.
"Epäilyttää..."
Samoin. Tosin toi Me-muodon käyttäminen. Hmm...?
Ehkä mä ajattelin, että meidän kaikkien yhteinen tulevaisuutemme olisi kyseessä. Emmä ole vielä edes kirkkoa varannu, voit olla ihan rauhassa...
Ei kerrota nyt muille tästä sun Muutoksesta. (Vaikka jokainenhan on sen voinut jo sieltä Iltiksen horoskoopista lukaista!) Mä olen toooosi hyvä pitämään salaisuuksia.
Pikkutyttönä olin varma, että koko tämä maapallomme on joiden ekstraterrestaalien "nukkekoti" ja ihan todella uskoin, että meitä paitsi tarkkaillaan, niin myös että tekemisiämme ohjaillaan jostain ylempää. Siksi kai halusin pitää vekkihametta neppisskaboissa... Muistaakseni kolmannella luokalla aloin epäillä teoriaani, ja varma en ole vieläkään.
Mutta on se muuttunut ihan viidessäkin vuodessa, ja kymmenessä nyt vähintäänkin. Ällösin ja vihastuin, jos minulle sanottiin "kyllä ne särmät vielä sinultakin hioutuvat", mutta nyt tiedän, mistä puhuttiin. Oikeastaan suhtautumiseni kaikkeen muuhun paitsi turkistarhaukseen on jotenkin hioutunut diplomaattisempaan suuntaan. Nuorempana avainsana oli ideologia, nykyään se on kompromissi. Ymmärrän, ettei kaikkea voi muuttaa, edes omassa itsessä, mutta että pienillä puroilla on merkitystä. Herraisä, jos joku olisi kymmenen vuotta takaperin kertonut minulle että tulevaisuudessa ajan bensamoottorilla yksin vähintään sata kilometriä päivässä vain jokapäiväisen raejuustoni takia..!
Uskoakseni tätä kehityskaarta kutsutaan aikuistumiseksi..?
kyllä uskoo aika monikin. Kohtalohan se määrää tai jokin korkeampi voima on ennalta määritellyt elämämme suuntaviivat.
En ole kyllä ollenkaan varma, haluanko aikuistua... onko pakko? Missä se määrätään, että pitää aikuistua ja luopua ihanteistaan?
Eräs tapa nähdä maailma on ajatella tiedon olevan valmiina. Ainut ongelma on löytää tiedon luo. Eli on oikeastaan väärin kysyä mistä tieto löytyy vaan pitäisikin kysyä kuinka uusi tieto löydetään.
Helppo vastaushan onkin seuraamalla toisia. Todelliset muutokset tapahtuvat kuitenkin vasta kun ihmiset alkavat ajattelemaan *aina niitä naisia saa odottaa*
seurataan vaan toisten polkuja? Sitä valmista tietoahan on vaikka kuinka paljon, ihan ääripäästä toiseen. Jollain perusteella valitaan ne omat palikat. Vai onko jokin ainoa totuus?
Ja onko tuo loppu tulkittavissa niin, että nimenomaan naisten pitäisi alkaa ajatella? ;)
Siltähän tuo vaikuttaa ;)
mielestäni maailmankatsomus muodostuu useista erilaisista tekijöitstä ja mitä enemmän uusia erilaisia asioita ihmisen elämässä on ja ihminen havainnoi sitä enemmän ihminen kehittyy, mikä vaikuttaa myös maailmankatsomukseen.
Kun ihminen on tietoinen uusista asioista hän voi myös huomioida kyseiset näkökulmat elämässään ja maailmankatsomus on ehkä avarampi.
Tietyt näkemykset säilyvät, kuten vaikka perheen tärkeys. Silti vaikka sellaisessa tilanteessa, että ihminen asuu kaukana perheestään perheen huomoiminen voi olla erilaista ja silloin esimerkiksi elämässä ehkä korostuvat muut asiat, jotka ihminen huomio enemmän käytännön tilanteissa. Tämä tarkoittaa silti, että perhe on yhtä tärkeä, eli maailmankatsomus säilyy.
Toisaalta jos vaikka tekee avustustyötä niin silloin ehkä juuri sillä hetkellä priorisoi kyseiset näkökulmat enemmän painokkaasti siinä kuinka paljon käytännössä tekee asioita :)
Tämä muuttuminen ja kehittyminen (toivottavasti parempaan suuntaan) on se, mikä mahdollistaa muutoksen laajemmminkin yhteiskunnassa. Ihmisten pitäisi rohkeammin ajatella omilla aivoillaan ja todella miettiä, millaista elämää haluavat nyt ja tulevaisuudessa.
Mutta tämä oli hyvä pointti, että vaikka olosuhteet olisivat sellaiset, että niitä omia arvojaan ei pysty toteuttamaan, niin ne arvot on silti olemassa. Kiitos ajatuksistasi.
Tuosta olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että...
"Tämä muuttuminen ja kehittyminen (toivottavasti parempaan suuntaan) on se, mikä mahdollistaa muutoksen laajemmminkin yhteiskunnassa. Ihmisten pitäisi rohkeammin ajatella omilla aivoillaan ja todella miettiä, millaista elämää haluavat nyt ja tulevaisuudessa."
Millaista on omasta mielestäsi muuttuminen ja kehittyminen parempaan suuntaan?
...ja onneksi olemme kaikki kehityskelpoisia ;)
Mä mietin joskus, että jos lähtisi pyrkimään kansanedustajaksi, niin mulla olisi kaksi teemaa: lapset ja luonto. Kukaan tuskin kieltää sitä, että luonto on meidän elinehtomme, jos sen pilaamme, niin toista ei tule tilalle. Tai ainakaan me sitten tuskin ollaan sen toista tulemista katselemassa. Ja kaikki uutiset ja tutkimukset lasten hyvinvoinnista, tai oikeastaan pahoinvoinnin lisääntymisestä aiheuttaa sen, että mun on ihan pakko tehdä jotain senkin asian eteen. Mun näkövinkkelistä hommat menee niin, että ensin hoidellaan oma lähipiiri kuntoon ja sitten voi alkaa toimia laajemminkin. En mä oikeasti miksikään kansanedustajaksi halua, paremmat vaikutusmahdollisuudet on jossain muualla.
Toivoisin, että ihmiset tajuaisivat, että jokaisen tekemisillä ja tekemättäjättämisillä on merkitystä. Ihan jokaisen. Ja jollain hassulla tavalla todellakin uskon, että suunta voisi olla parempaan, vaikka monesti se kyynisyys valtaa mielen. Mutta sitten taas jokin pikkujuttu voi palauttaa uskon siihen, että tässä todellakin kannattaa jotain yrittää.
Koitetaan kehittyä, yksilöinä ja yhteiskuntanakin...
se olis toi edelliste sukupolvie perintö (hyvät ja huonot asiat) sekä oman sukupolven kapina, virheet, onnistumiset ja opit, siis kokemukset yleensä, joista toi yleine maailmankatsomus muodostuis.
et tietoo niinku tulis joka tuutista. tiedosta jokaine muodostelis omia totuuksiaan, uskomuksiaan. se tietomäärä sit joko vahvistais uskomuksia tai sitte ei. vastakkaista käsitystä tukevat olis niinku mustavalkeesti ajateltuna höpöhöpöö, omaa kantaa tukevat olis hyvii juttui. mut se olis kuitenki merkittävää, et miks olis vastakkaista käsitystä, jos asiat olis oikeesti mustavalkeita? niinku et jos olis vaan yks totuus, miks pitäis olla edes vaihtoehtoi? :)
niitte ajatuksii yleensä seuraillaan, ketä niitte julkaisemisee laittais eniten paukkui. et se ketä nii tekis, se sais siitä parhaan hyödyn. sillee niinku nihilistisesti ajateltuna tai pessimistisesti.
mut optimistina tietysti luottais sokeesti siihe, et sellasta yleistäki hyvää olis sen verran, et iha kaikki ei olis edunsaannin ajamaa toimintaa vaan olis sellasta vapaaehtoistaki hyvän levittämistä, jos sitä nyt sillee vois kutsuu.
noita muutoksii tulis aina sillontällön, et ne liittyis aina johonki isompaan tapatumaan, jolloi joutus miettiin tarkemmi omii juttui. tai sit sellasee kasvamisee, et silmät aukeilis.
tällä ei olis tullu kovin suurii juttui. ehkä olis jotenki viisastunu. ja sit tollasta pahinta särmää olis hioutunu. ajatukset olis ikäänku pyöristyneet tai jotai.
Mielenkiintoisia näkökulmia. Kyllähän ne vaikuttaa nuo edellisten sukupolvien perinnötkin. Itse koen sen hyvinkin vahvasti.
Voittajan kelkkaan on niin helppo lähteä. Ympäristön ja yhteiskunnan paine sulautua joukkoon on tullut jo useammassakin vastauksessa esille. Pitää olla niin kuin muutkin. Niin kuin on oikein. On voitu olla idealisteja, mutta se "normielämä" on sitten kuitenkin vienyt voiton. Ei sellaisena pakkona, vaan on ikään kuin tajuttu realiteetit. Ja ne särmät hiottu. Onko sitten kuitenkin vielä se oma itsensä? Toteuttaa omia valintojaan? On onnellinen? Vai jääkö siitä sellainen olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä -fiilis?
Tuo positiivisuus on hyvä juttu. Koittaisi muistaa, että se vähäkin, mihin itse pystyy on sentään jotain.