Ok, minä kiistän jyrkästi olevani neuroottinen ;) mutta sisäisiä ristiriitoja minulla kyllä riittää.
Lapsesta asti olen ollut jännittäjä, ja vieläkin stressaan. Tiedän mitkä jutut lapsuudessa aiheutti henkistä painetta, ja ihan viimeaikoina olen vielä oppinut itsestäni paljon paljon uutta, mutta kuitenkaan tämä kasvanut tietämys ei "tunnu missään".
Eikös teorioiden mukaan neuroosien pitäisi ratketa juuri siihen, kun löytää alitajunnan tukahdutetut halut ym. ja hyväksyy ne, sekä käsittelee niitä järkevästi tietoisen minän puolella? Minä hyväksyn nyt ne omat juttuni, ja ne ovat ok. mutta silti jännitän muiden seurassa, etten olisikaan kyllin hallittu. Miten ihmeessä tällaisesta pääsee eroon? Psykologille minulla ei ole asiaa, koska hänen mukaansa minua vain vähän stressaa.
Lapsesta asti olen ollut jännittäjä, ja vieläkin stressaan. Tiedän mitkä jutut lapsuudessa aiheutti henkistä painetta, ja ihan viimeaikoina olen vielä oppinut itsestäni paljon paljon uutta, mutta kuitenkaan tämä kasvanut tietämys ei "tunnu missään".
Eikös teorioiden mukaan neuroosien pitäisi ratketa juuri siihen, kun löytää alitajunnan tukahdutetut halut ym. ja hyväksyy ne, sekä käsittelee niitä järkevästi tietoisen minän puolella? Minä hyväksyn nyt ne omat juttuni, ja ne ovat ok. mutta silti jännitän muiden seurassa, etten olisikaan kyllin hallittu. Miten ihmeessä tällaisesta pääsee eroon? Psykologille minulla ei ole asiaa, koska hänen mukaansa minua vain vähän stressaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Asioiden tiedostaminen on vasta alku. Estääkö muiden seurassa jännittäminen sinua tekemästä jotain? Sinun pitäisi nyt järjellä selittää itsellesi, että mitään kauheaa ei tapahdu vaikka teet sitä mitä et ole ennen uskaltanut.
Vaiko ainoastaan jännität? Totea sitten, ettei se mitä jännitit tapahtunutkaan.
Neuroosien ratkeaminen ei opeta sinulle uusia käyttäytymistapoja. Jännittäminenkin kuuluu asiaa kunnes uudenlainen käyttäytyminen vakiintuu.
jos se mitä jännittää tapahtuukin?
Esimerkiksi, jos pelkää kaupassa käyntiä ja kassahenkilö jo tuntee sinut neurootikko-asiakkaanaan, niin kyllä se kassa itsekin vähän jännittyy tai mulkaisee, että ei kai tuo taas paniikkikohtausta vetäise, tai käyttääköhän se huumeita...
...tai entäpä jos koko työyhteisösi ajattelee sinusta tuolla tavoin? Ja tietyn ajan jälkeen aina myös kaikki uudet ihmiset, joihin tutustut?
väliä jos ajattelevat?
Mutta eivät kuule ajattele,kaikilla on niin paljon tekemistä oman itsensä kanssa,että eivät kiinnitä huomioita sinuun niinkuin luulet.
Minulla on paniikkihäiriö ja neurooseja vaikka muille jakaa.
Olen vahvistunut terapiassa niin,että voin vaikka missä kertoa,että olen neuroottinen ja vielä hymyillä päälle,tosin ei aina ollut näin.
Tunnista omat tunteesi,hae vaikka hiukkasen apua asiantuntijalta.Ei ole paha juttu.