OUTOA, ETTÄ VENÄJÄ SYYTTÄÄ VIROA FASISMISTA. Eikö viimeaikaiset reaktiot osoita juuri, että Venäjä luisuu fasismiin ja Putin- palvontaan kuin natsit tekivät aikoinaan Hitlerille.
Missä vapaa media Venäjällä, missä vapaat Putin -vastaiset puolueet ? Ei missään ja se on juuri fasismia. Jeltsin sanoi suurimmaksi virheekseen Vladimir Putinin ennen kuolemaansa ja siinä hän kyllä oli aivan oikeassa.
Virossa halutaan unohtaa kansakuntaa kohdanneet vuosikymmenten takaiset vääryydet, joita Stalin Neuvostoliiton aikoina harjoitti, siitä ei voi ketään syyttää. Venäläiset ihannoivat tuota massamurhaa vielä tänäpäivänäkin ja pitävät itseään sankareina lasten, naisten ja vanhusten tappamisesta.
Oikea sankaruus on sitä, että juuri pelastetaan sellaiset ihmiset ja asetetaan itse itsensä alttiiksi ylivoimaisen vastuksen kohdatessa.
Neuvostoliitolla oli aikoinaan ja nykyäänkin hirvittävä tuliylivoima, joten ei heidän sankaruus missään kirjoissa ja kansissa voi olla. Pelkkää raukkamaista isottelua pienten kustannuksella, siinä kaikki.
VENÄJÄN FASISTEJA
8
616
Vastaukset
- Mr Niceguy
Ei ole outoa, että Venäjä syyttää Viroa fasismista. Pari vuotta sitten sinne pystytettiin SS-pukuinen muistomerkki. Vietiin pois kun ihmiset suuttuivat.
Tuo nyt ko. patsas laitettiin paikalle 1947, sodan loppumisen muistomerkiksi. Se on fakta. Se taas on toinen juttu, että toiset pitävät sitä muistona neuvostoajasta. Toisista taas on hyvä, että neuvostojoukot vapauttivat Viron natseilta. Ja samalla vapauttivat myös keskitysleirivangitkin. Sen vuoksi he ovat ylpeitä Voitonpäivästä.
Putinin vastaiset puolueet ovat kommunistisia puolueita. Ja onhan niitä muutama porvarillinenkin puolue.
Putin näyttää rajoittavan kilpailevien puolueiden mahdollisuuksia vaaleissa. Sama juttu oli viime eduskuntavaaleissa Suomessa. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät päässeet edes samaan pöytään väittelemään eduskuntapuolueiden kanssa. Jakoivat valtion kassasta jopa vaalirahaa eduskuntapuolueille. Huolestuttavaa kehitystä. Ei järin muistuta demokraattisten valtioiden käytökseltä!- ongelmia
Venäläisillä on paha ongelma. Koko valtakunta on ynpäröity kansakunnilla jotka eivät halua olla venäläisiä.
ps. Neuvostomiehitys ei päättynyt vuonna 47. - ...........
ongelmia kirjoitti:
Venäläisillä on paha ongelma. Koko valtakunta on ynpäröity kansakunnilla jotka eivät halua olla venäläisiä.
ps. Neuvostomiehitys ei päättynyt vuonna 47.stallari on stallari vaikka voissa paistaisi!
stallari on stallari vaikka voissa paistaisi!
stallari on stallari vaikka voissa paistaisi!
stallari on stallari vaikka voissa paistaisi!JNE....... - takia
ongelmia kirjoitti:
Venäläisillä on paha ongelma. Koko valtakunta on ynpäröity kansakunnilla jotka eivät halua olla venäläisiä.
ps. Neuvostomiehitys ei päättynyt vuonna 47.eurooppalaiset ovat fixumpia kun lahtasivat intiaanit
ja nyt opettavat Amerikasta käsin muille demokraatia? - Anonyymi
takia kirjoitti:
eurooppalaiset ovat fixumpia kun lahtasivat intiaanit
ja nyt opettavat Amerikasta käsin muille demokraatia?Ja ryzzät jatkavat edelleen, mutta se ei tunnu haittaavan teikäläisiä fasistien kätyrejä.
- aseita on
ostettu öljytuloilla. Venäjän demokratiakehityksestä uhoilee amerikkalainen äärioikeisto.
- Anonyymi
Kreml on fasisteja täynnä, sotarikollisia etsintäkuulutettuja roistoja.
- Anonyymi
Ryzzät itse pitävät ukrainalaisia "epäkansana", kuten Hitler nimitteli tiettyjä kansallisuuksia. Venäjä itsessään on fasistinen maa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti25145469Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3911300Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy21910926Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump389745Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858558Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2596601Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03240Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302279- 401887
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261570