juusto

kertokaas hyviä juustoja jotka sopivat salaatteihin???
4301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä sinun täytyy ensin selvittää itsellesi, mistä juustoista itse pidät. Emme me voi sitä sinulle kertoa, kaikki juustot ovat jonkun mielestä hyviä. Ja kun sitten tiedät mistä juustosta pidät, se mitä suurimmalla todennäköisyydellä sopii myös salaattiisi. Mutta emmehän me voi ajatella sinun puolestasi.

Äänestä
  • Jos kysyjä haluaa tietää muiden mielestä hyviä juustoja salaattiinsa, on kummallinen vastaus kysymykseen. "selvitä itse".
    Usein kysytään myös mikä olisi hyvä viini jonkin ruoan kanssa. Olisiko sinusta mukava saada vastaukseksi, selvitä itse, mistä me tiedämme sinun viinimieltymyksesi.
    Jos olet selvillä Kreikkalaisesta salaatista, siihen kuuluu luonnollisena osana Feta, Fetaa on taas satoja ellei tuhansia hieman toisistaan poikkeavia makuja. On sinun vallassasi yhdistellä eri makuja eri salaateissa. Esimerkiksi sinihomejuusto sopii hyvin samoin gouda ja emmental, kuten mustaleima ja punaleimaiset. Juustoa sisältäviin salaatteihin voit lisätä myös kaikenlaisia hedelmiä, kuten omenaa, päärynää, viinirypäleitä jne.

    Äänestä

  • vanha kokki kirjoitti:

    Jos kysyjä haluaa tietää muiden mielestä hyviä juustoja salaattiinsa, on kummallinen vastaus kysymykseen. "selvitä itse".
    Usein kysytään myös mikä olisi hyvä viini jonkin ruoan kanssa. Olisiko sinusta mukava saada vastaukseksi, selvitä itse, mistä me tiedämme sinun viinimieltymyksesi.
    Jos olet selvillä Kreikkalaisesta salaatista, siihen kuuluu luonnollisena osana Feta, Fetaa on taas satoja ellei tuhansia hieman toisistaan poikkeavia makuja. On sinun vallassasi yhdistellä eri makuja eri salaateissa. Esimerkiksi sinihomejuusto sopii hyvin samoin gouda ja emmental, kuten mustaleima ja punaleimaiset. Juustoa sisältäviin salaatteihin voit lisätä myös kaikenlaisia hedelmiä, kuten omenaa, päärynää, viinirypäleitä jne.

    uudestaan: jokainen maailman juusto on jonkun mielestä hyvä. Jos minä nyt sanoisin, että se ja se juusto on hyvä, niin mitä se auttaisi? Voisi tulla sata muuta, jotka sanoisivat, että "niin tämäkin" ja "niin tämäkin".
    Ja lähes kaikki juustot sopivat tavalla tai toisella "salaattiin". Kun salaattejakin on satoja erilaisia.
    Älä kalastele suosiota populismilla, "ymmärtämällä" joka ikistä idioottimaista kysymystä!

    Äänestä

  • Luepa kirjoitti:

    tämä vanha kokkihan kertoi vain oman mielipiteensä mitkä juustot sopivat salaatteihin, ja juuri tätähän ap. kyseli!! lueppa itte kunnolla.

    ja AP:lle : myös mozzarella juusto sopii hyvin kaikenlaisiin salaatteihin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

juustoinen kirjoitti:

kertokaas hyviä juustoja jotka sopivat salaatteihin???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu