helppoja kotiruokia

olen aika huono tossa ruuan laitossa ja alkaa noi kaupan valmisruuat tökkiä ni kaipaisinki helppoja reseptejä jolla aloitella "kokin uraa...."
31107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Löytyy tuosta ylempää. Laitoin Marikalle ohjeita, kun hän mietti, mitä ruokaa tehdä vieraille.

Ja totta on se, että ruokaa oppii tekemään tekemällä ja alkuun on ihan hyvä opetella nuo perusjutut. Alkuun kannattaa noudattaa ohjeita vähän tarkemmin. Myöhemmin sitä osaa tehdä safkaa jo ihan näppituntumalla. Ja ainahan sitä voi mennä vaikkapa työväenopistoon jollekkin peruskurssille. Älä lannistu!

Äänestä
  • Kaverillani oli vähän samaa ongelmaa muutavuosi sitten, ja hän pyysi että opettaisin häntä tekemään ruokaa. Annoin hänelle kouluaikaiset kansioni lainaan ja sanoin että opettele ensin tekemään kaikki peruskastikkeet, niin jo pelkästään niillä pötkii pitkälle. Kaverini ei esimerkiksi ikinä ollut perkannut kalaa aikaisemmin, mutta perusjakson kirjassa opetetaan kaikki lihan, kalan ja kasvisten käsittelyt. Nykyään kaverini on ihan hyvä ruoanlaittaja.
    Eli, jos sinulla on joku tuttu joka on keittiöalan koulut käyny, niin kysy häneltä hänen opiskelumateriaaleja lainaan. Aina ensin kannattaa lähteä perusteista...!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


saija kirjoitti:

olen aika huono tossa ruuan laitossa ja alkaa noi kaupan valmisruuat tökkiä ni kaipaisinki helppoja reseptejä jolla aloitella "kokin uraa...."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu