Mahdoton snookeri

Mitä tehdään, jos tulee sellainen snookeri, että kohdepalloon on mahdoton osua? Esim. ainoa punainen pallo menee pussin suulle ja joku muu pallo sen eteen?
42820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tällaisen snookerin tehnyt vain yksinkeratsesti voittaa pelin.

Äänestä
  • sillon toki osuma lyönnillä on mahdoton, joten virhepisteiltä ei voi välttyä. Mutta eihän muuamaan virhepisteeseen suoraan häviä.

    Jos pena viittaat missiin, eli että pelaaja joutuisis kerta toisensa jälkeen lyömään samasta paikasta uudestaan, niin asihan ei tietenkään näin ole. Tällaisesta asemasta on lyötävä "hyvä yritys", eli että voima ja uunta on sellaisia että ilman mahdotonta snookeria valkonen luultavasti osuisi, tai ainakin se olisi hyvä yritys. Tällöin ei missiä tuomita. Tämä kuullostaa aika tulkinnanvaraiselta, mutta idea on vain se, että pelaaja ei vain tökkää sen verran, että pääsee pahimmasta snookerista ulos.

    Näin peli etenee, eikä jää junnaamaan. Mutta jos mahdottomassa snookerissa oleva kaveri tekee "hyvän yrityksen" jatkuu peli kuten aina ennenkin virheen jälkeen. Hyvityspisteet vastustajalle, hän voi lyödä itte, tai laittaa kaverin lyömään uudesta paikasta. Ja jos ollaan edelleen snookerissa, se on myös vapaapallo

    Äänestä

tietysti, että snookerin tehnyt panee vastustajan lyömään tätä ainutta punaista eikä itse ala lyömään vastustajan virheen jälkeen.

Äänestä

Snookerissa oleva pelaaja yrittää osua esim. siihen punaiseen palloon, joka on "mahdottomassa" paikassa. Mikäli ei osu, tulee virhepisteitä ja peli jatkuu. Ollessaan edelleen snookerissa vastustaja voi määrätä kumpi seuraavaksi lyö tai ottaa vapaapallon, jolloin kaikki pallot ovat 1p. arvoisia.
Missisääntöä, eli sitä, että pallot laitettaisiin samoihin paikkoihin, kuin ennen virhelyöntiä käytetään ainoastaan ammattilaisotteluissa, eli sen voi täysin unohtaa salipeleissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Masa_ kirjoitti:

Mitä tehdään, jos tulee sellainen snookeri, että kohdepalloon on mahdoton osua? Esim. ainoa punainen pallo menee pussin suulle ja joku muu pallo sen eteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu