Taso: "lahjakas"

Äo?

Olin vuosia sitten psykologisissa teisteissä, joissa yhtenä osiona oli älykkyystesti. Testin jälkeen kysyin testaajalta, mikä testin perusteella on äo:ni. Hän selitti jotenkin niin, että kun kellokäyrältä otetaan keskiosa, johon suurin osa ihmisistä kuuluu ja sen päälle menevä osa jaetaan kolmeen osaan, niin minun äo:ni olisi jossain siellä toisen osan yläpäässä. Myöhemmin saamassani lausunnossa sanottiin, että suoritukseni oli tasoa "lahjakas", mutta tarkkaa lukua raporttiin ei kirjattu. Mitähän tuo mahtaa numeroina tarkoittaa?

7

1616

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eri testeissä ollut

      Mutta mikä oli persentiili ?

      Testin perusteet pitäisi tietää ensin jotta voi arvioida tarkemmin tasoa: lahjakas.

      • Psykopatologia

        Jos keskihajonta on 15, käyttävät anglosaksit nimitystä "superior" (lahjakas) väliltä ÄO n. 120 - 129.

        ÄO 115 on persentiileissä 84; so. 84 % väestöstä jää ÄO:n 115 alapuolelle.

      • alkup.

        Kyseessä oli suomalaisen psykologin tekemä testi (WAIS). Enempää tietoa minulla ei valitettavasti ole, kun en sitä silloin tullut kysyneeksi. Googlasin huvikseni, millaisista lukemista käytetään määritelmää "lahjakas" tai "gifted", mutta vastaukset vaihtelivat paljon (siis senkin jälkeen, kun tulokset suhteutti toisiinsa käytetyn keskihajonnan mukaan). Ajattelin, että tätä palstaa ehkä lukisi joku, joka tietäisi, miten taso "lahjakas" suomalaisessa psykologiassa määritellään ja että tuosta psykologin suullisesta selityksestä kellokäyrälle sijoittumisessa voisi olla apua lukemahaarukan arvailussa.

      • alkup,
        Psykopatologia kirjoitti:

        Jos keskihajonta on 15, käyttävät anglosaksit nimitystä "superior" (lahjakas) väliltä ÄO n. 120 - 129.

        ÄO 115 on persentiileissä 84; so. 84 % väestöstä jää ÄO:n 115 alapuolelle.

        Onko 120-129 keskihajonnallla 15 siis se, mitä Suomessakin käsitetään tasolla "lahjakas"? Jos on, niin asia on selvä. Minua kuitenkin hämää se, mitä psykologi testin jälkeen selitti kellokäyrälle sijoittumisesta. Sen mukaan se kai osuisi jonnekin 140 tienoille (esim. tässä http://www.iqcomparisonsite.com/Images/NormalCurveSmall.gif). En tosin usko, että olisin niin hyvin testissä pärjännyt, koska jännitin testitilannetta ja vastailin hermostuksissani muutamaan kysymykseen ihan hölmöjä ;)

      • Psykopatologia
        alkup, kirjoitti:

        0,0 kh = ÄO 100 (pers. 50)= ka
        1 kh = ÄO 115 (pers. 84)
        2 kh = ÄO 130 (pers. 98)
        3 kh = ÄO 145 (pers. 99,9)

      • vähän myöhässä...
        alkup. kirjoitti:

        Kyseessä oli suomalaisen psykologin tekemä testi (WAIS). Enempää tietoa minulla ei valitettavasti ole, kun en sitä silloin tullut kysyneeksi. Googlasin huvikseni, millaisista lukemista käytetään määritelmää "lahjakas" tai "gifted", mutta vastaukset vaihtelivat paljon (siis senkin jälkeen, kun tulokset suhteutti toisiinsa käytetyn keskihajonnan mukaan). Ajattelin, että tätä palstaa ehkä lukisi joku, joka tietäisi, miten taso "lahjakas" suomalaisessa psykologiassa määritellään ja että tuosta psykologin suullisesta selityksestä kellokäyrälle sijoittumisessa voisi olla apua lukemahaarukan arvailussa.

        Kokeilepa osoitteesta:

        http://www.testilautakunta.fi/sanalliset_kuvaukset.pdf

        tuolta pitäisi löytyä ne normaalijakauman kuvatkin yms.

      • JAJOTSU

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      284
      4755
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      971
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe