miten kaukosuhteenne sujuu?

naiseni on töissä "losissa"ja ooon kokenu tod
palkitsevaxx ettei ees tarvi olla n s yhdessä..
huom! k o naine on siis amerikkalinen joten paree
sen kait onollakki siell omasa maassaan ja kon
mun taas ei oo niin helppoo löytä sielt sopivaa
paikkaa, saada green Cardia jne jne Nimitäin -
huomasin aikoinaan mun suomalaisten "hoitojeni"
kaaa että tuli seurusteltuu liikaakin, lätistyy
kaikenlista paskaa ym kun ei siis olu sitä
kieli muurii.kuiteskin ooon akateeminen (ja ne
suomalisnaiset ei ollu)niin huomasin ettei me
kuiteskaan ymmärretty toisiamme oikein ja ero
tul!!!!!ulkomaalaisten kanssa ain helpompaa kun
ei tuu puhuttuu liikaa ja yhen ranskalisen kaa
ei pystytty puhuun mitään(!)kun se ei osannu
enkkuu ja kuiteskin oltiin suhteessa.. ja nyt tä
amerikkalaisnainen - suosittelen lämpimästi! on
sitäpait "hienompaa" olla ulko- kuin "vain"
suomalaisen kaa

sujuu ihan hyvin, mitä nyt ikävä on kova. Jutellaan mesessä melkein päivittäin ja välillä lähetellään tekstiviestejä. Meillä mä asun suomessa ja mies ulkomailla. Hän on kyllä sanonnut että häntä harmittaa kun tekee töitä vähän liikaa ja haluaisi jo tulla suomeen sen takia takaisin. Saisi kuulemma levättyäkin

Suhde toimii, oikeastaan välimatka on saanut molempiin iskostettua, että olemme toisillemme tärkeimmät ihmiset maailmassa.

Ikävä on välillä kova, miehellä useammin kovempi, kuin minulla. Hän sanoo kotimme olevan niin tyhjä ilman minua. Ongelmia tuottaa välillä juuri ikävä, kun se saa yliotteen. Myös välillä hektiset aikataulut saa hermot kireälle, kun juttelulle ei löydy aikaa. Mieheni on myös välillä mustasukkainen, jos tapaan miespuolisia kavereitani. Mustasukkainen siksi, että hänestä tuntuu epäreilulta, että muut ihmiset saavat olla lähelläni, mutta hän ei. Kaikesta ollaan puhumalla selvitty. =)

Takana reilu 10 kuukautta, semmoinen paria päivää rontti kaksi vielä edessä. Välimatkaa 2000 kilometriä.

Olen juuri vasta aloittanut suhteen miehen kanssa, välimatkaa noin 200 km. Reilu kuukausi ollaan oltu yhdessä, nähty ollaan jo monesti, melkein joka viikko...
Hyvältä tuntuu ja paljon ollaan yheydessä. Molemmilla halu nähdä toisiamme on kova, joten jokainen mahdollinen hetki kun voidaan toistemme luona olla, hyödynnetään. Joka päivä soitellaan tai tekstaillaan. Ollaan sovittu, et koska ei voida nähdä joka päivä, on todella tärkeetä olla jonkunlaisessa yhteydessä päivitttäin. Kun ei kasvokkain voi suhdetta ylläpitää, on pakkokin olla läheinen muulla tavalla. Tunnen, et olen jo nyt läheisempi hänen kanssaan kuin kenenkään muun aikaisemmin, jotka on olleet tässä lähiympäristössä.
Sillähän tuo suhde on myös tullut nopeesti läheiseksi, koska on pakko olla suora viesteissä ja tuoda tunteet heti esille, koska ei nähdä usein. Taytyy silti sanoa, et olen puolentoista kuukauden jälkeen NIIN ihastunut tuohon mieheeni, etten antaisi hetkeäkään pois ja vaikken häntä joka päivä näekkkään, on ne hetket, kun yhdessä ollaan niin täynnä tunteita ja elämyksiä, et en oo koskaan suhteessa näin tuntenut!!

Eli siitä vaan, ei se ole vaikeata ellei siitä sellaista tee!!!

Kaukosuhteessa ollaan oltu kesä 2006 ja nyt taas tämä kesä edessä, josta 1 kk mennyt. .Syynä on poikaystäväni työ. Välimatkaa n.300 km. Nähdään kahden viikon välein. Syksyllä edessä on vuoden kaukosuhde matkailun takia

Suhde toimii ihan hyvin. Toisaalta on mukava vapautunut tunne, kun saa olla välillä yksin. Silti koko ajan on ikävä, joskus hyvinkin voimakas. Kiukuttaa mennä yksin nukkumaan ja kuulla toisen ääni ilman että saa koskea. Ainutlaatuisen meidän suhteesta tekee se, että uskallamme kertoa tunteista - oli ne sitten mitä vain.

Päivittäinen yhteydenpito tänä kesänä on sujunut hyvin ja todettu hyväksi. Viime kesänä olimme harvemmin yhteydessä (2-4 x vk), joka ahdisti minua aivan hirveästi.

Kyllä sitä silti olisi rakkaansa lähellä mielummin kuin kaukana. Ne hetket, kun toisen täytyy taas lähteä on niin raastavia.

Kestän tämän ehkä sillä, että sitten kun olemme vanhempia saamme katsella toistemme nassuja ihan niin paljon kun halutaan...toivottavasti. Nyt pitää mennä silloin kun kutsu käy!