Ihmisellä on taipumus luoda itselleen mielikuvitushenkilöitä joko kuulemansa perusteella tai havainnoimalla jotakuta muuta itselleen tuntematonta ihmistä ja näistä arvailun palasista luoden itseleen realimaailman ihmisestä peilinomaisen mielikuvitushenkilön.
Onko mielikuvitushenkilöiden luominen jollakin tavoin ihmisen tunteisiin vaikuttava ilmiö tai jotain aivan muuta tarkoittavaa?
Minä olen minä, mutta olenko minä jonkun toisen ihmisen mielikuvitushenkilö ja miksi?
Onko mielikuvitushenkilöiden luominen jollakin tavoin ihmisen tunteisiin vaikuttava ilmiö tai jotain aivan muuta tarkoittavaa?
Minä olen minä, mutta olenko minä jonkun toisen ihmisen mielikuvitushenkilö ja miksi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
t r a n s-f e r e n s s i (lat. trans yli, ferre kuljettaa),
”tunteen-siirto”, *Freudin *psykoanalyyttinen käsite;. on aktuaalia taipumusta toistaa (taustaltaan eri asteisesti *tiedostamattomia) ajatuksia, tunteita ja *käyttäytymistä ym. menneiden, usein lapsuuden merkittävien ihmissuhteiden ym. pohjalta. Transferenssi on täten *siirtymän (dis-placement) erityistapaus. *Defensiivinen puoli transferenssissa ilmenee siinä, että ihminen toistaa sen sijaan että muistaisi. Transferenssin katsotaan olevan (potentiaalisesti) aina läsnä (nykyisten reaalisten ihmissuhteiden kaikupohjana ja usein vääristäjänä) – ei siis vain *psykoterapiassa – mutta vahvimpana se ilmenee tunteenomaisesti merkittäviin ihmisiin. – *vasta-transferenssi (varsinainen), *täydentävät tunne-responssit, *vasta-transferenssi vrt. täydentävät tunne-responssit, *tutkiva *psykoterapia, *tukeva psykoterapia, *Kulovesi.
Minä. En tiedä, onko tämä samaa asiaa, mutta ainakin siihen viittavaa.
Tavallaan pidän mielikuvitusihmisiä, vaikka en oikeasti näe/kuule heitä. Täydennän oikeita, olemassa olevia ihmisiä kuvittelemalla heihin kaikenlaista lisää. Henkilöt ovat aina puolituttuja ja yleensä itseäni vanhempia. Kuvitelmat liittyvät aina jollain tapaa minuun. Vaikka olenkin voimakkaasti mielikuvituksellinen, mmärrän suht hyvin todellisuuden ja kuvitelmieni rajat. Minusta on hyvä, että tajuan itse toimintani.
Miksi kuvittelen? Toiminta on tahdosta riippumatonta, ja luulen tekeväni sitä, koska se tuottaa minulle mielihyvää. Se antaa minun kokea tunteita, joita en muuten tällä hetkellä kokisi. Olen aina ollut liian vähän muiden ihmisten kanssa, joten todennäköisesti myös kompensoin kuvittelulla ihmisseuran kaipuuta. Lisäksi tietysti haluan, että minusta välitetään, huolehditaan ja minua rakastetaan. Sitä kai kaikki ihmiset toivovat. Jos ihmisellä ei ole kumppania, se täytyy kuvitella. Tai niin minä ainakin teen.
Tässä eräässä väitöksen lyhennelmässä mainitaan aika osuvasti tähän sinun aiheeseen liittyvästi, juoruamisesta ja mielikuvituksellisuudesta.
http://savotta.helsinki.fi/halvi/tiedotus/lehti.nsf/0/87c06a4368660846422567600038584d?OpenDocument
Nyt mä ymmärrän juoruamisen tarkoituksen, mutta elämän tarkoitus on vielä selvittämättä.