Hanna ala-arvoinen käytös pressitilaisuudessa

Katselin pressitilaisuuden videosta, että oli aikamoinen joukko toimittajia vaivautunut paikalle tekemään juttua Hannasta. Hannan käyttäytyminen vieraitaan kohtaan oli ALA-ARVOISTA ja HÄVETTÄVÄÄ.

Toimittajat olivat tilaisuudessa palkkatyössään ja sinä saamarin sivistymätön trukkikuski et edes ymmärtänyt kunnioittaa vieraittesi ajankäyttöä, vaan löit tilaisuuden läskiksi. On ihan oikein, että saat nyt myös omiltasi pyyhkeitä. Tuollaisen kardinaalimunauksen jälkeen olet ne kyllä ansainnut.

Ota opiksesi ja ryhdistäydy. Älä ikinäkoskaanmilloinkaan enää aliarvioi ja halveeraa vieraitasi. Valmistaudu kysymyksiin ja päätä etukäteen käytätkö tulkkia apunasi. Ja ennen kaikkea keskitä kaikki huomiosi vieraisiisi, älä bändikaverehisi tai omiin varpaisiisi.

Ne jotka sinua puolustelevat eivät itsekään ymmärrä käytöstavoista hölkäsen pöläystä.
9855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kävin joillakin ulkomaalaisilla foorumeilla. Hanna käytöstä kuvattiin välinpitämättömäksi, ihmeteltiin lyhyitä ja tylyjä vastauksia. Yksi englannin perussäännööistä on se ettei vastata yhdellä sanalla. Suomalaiseen kielenkäyttöön se voi sopia, mutta ei smll-talkiin. Hannaa arvostellaan ihan syystä. Roskalehdistön edustajia (Seiska, Oho yms) voi kohdella olan kohautuksilla, mutta tämä on ihan eri juttu

Katsoin muiden pressejä. Esim. Israelin hassutteleva joukko näki todella vaivaa kysymysten eteen ja jutteli rennosti lehdistön kanssa. Tuli pitkiä perusteellisia vastauksia. NÖYRYYTTÄ HANNA, tulkki mukaan, jos ei omat taidot riitä.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä, Hannan pitää skarpata ja ottaa tulkki. Mutta katsoin aamu-tv:stä Serbian edustajaa; eikä herättänyt halua äänestää. Suomalaistoimittajat olivat herttaisia ja hymyileviä, tämä Serbian hapatus vastaili tyyliin: huokaus ja johan mä sanoin, eikä hymynhäivettäkään, karmea! Kyllä artistilta voi muutakin odottaa kuin hyvää ääntä. Entäs The Ark? Saapuu lehdistötilaisuuteen puoli tuntia myöhässä (haukkukaa nyt äkkiä Suomen taksit) ja esiintyy kuin maailmanluokan tähdet. Ent. klubibändi onkin yhtäkkiä megatähti...hulahtanut päähän?
    Olen yllättynyt siitä, miten paljon suomalaiset vihaavat ja häpeävät itseään; kaikkea haukutaan hullun lailla. Turhaan. Järjestämme upeat kisat, viime vuosina kisoja on käyty menestyksellä mm. Virossa, Turkissa, Ukrainassa, Latviassa...oliskohan meilläkin mahtavine resursseinemme lupa relaxata ja nauttiakin?

    Äänestä

Joo katsoin itsekkin tuon lehdistötilaisuuden.Ei voi muuta kun ihmetellä missäköhän Hanna on viettänyt englannin tuntinsa.En ole todellakaan itsekkään mikään kielipää, mut ne kysymykset oli rakenteellisesti niin yksinkertaisia et ne ois kyllä pitäny tajuta.Nii ja Hanna antoi itsestään todella tyhmän ja yksinkertaisen vaikutelman hihittelemällä joka kohdassa kuin mikäkin idiootti.Tuntuu välillä et Hanna elää jossain pilvilinnoissa,josta se pitäis äkkiä pudottaa ennen kuin tapahtuu lisää kauheita:/ Täytyy todella toivoa ettei Hanna mokaa esitystään liialla innostumisellaan ja muistaa pitää jalat maassa.

Äänestä

Ihan suomalaisittainhan tuo pressi-tilaisuus meni ;)

Äänestä
  • Täytyy tehdä ihan hannat, että nauran ja kiherrän, kun luin uuden Hannan sloganin: hanna from finland
    Hah hah olipas hauska juttu.Ota Markku provikat pois tästä neronleimauksesta !

    Äänestä

Mr. Lordi puhui sujuvaa englantia eikä mitään tankeroa

Äänestä

Hyvin sanottu ! Jos oma napa on Hannalle noin tärkeä ja maailman ainut mielenkiinnon kohde, olisi jäänyt trukkia ajamaan.

Äänestä
  • Jokainen empaattinen ihminen ymmärtää, että kyse oli liiasta jännityksestä. Eikä Hanna lehtitietojen mukaan kuullut kysymyksiä kunnolla, koska tekniikka petti. Ylimieliseksi haukkuminen on lyödyn lyömistä. Kuvista näki miten Hanna kärsi tilanteesta. Ammattilainen olisi tietenkin selvinnyt tilanteesta paremmin, mutta Hanna on ensikertalainen tällaisessa tilanteessa kuten moni muukin euroviisuedustaja. Hanna kokosi hienosti itsensä seuraavaan päivään. Siitä hatunnosto.

    Äänestä

Katsoin hannan pressin joka oli suoraan sanoen naurettava esitys, takertelee sanoissaan ja kun ainoa kysymys mihin hanna vastasi selkeällä englannin kielellä oli etukäteen harjoiteltu!!!

Hyvänen aika sentään, olisi kyllä huomattavasti parempi se että antaa tulkin hoitaa puhuminen englanniksi niin ei tulisi vastaisuudessa näitä noloja tilanteita muuten lahjakkaalle laulajalle

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tavat-on kirjoitti:

Katselin pressitilaisuuden videosta, että oli aikamoinen joukko toimittajia vaivautunut paikalle tekemään juttua Hannasta. Hannan käyttäytyminen vieraitaan kohtaan oli ALA-ARVOISTA ja HÄVETTÄVÄÄ.

Toimittajat olivat tilaisuudessa palkkatyössään ja sinä saamarin sivistymätön trukkikuski et edes ymmärtänyt kunnioittaa vieraittesi ajankäyttöä, vaan löit tilaisuuden läskiksi. On ihan oikein, että saat nyt myös omiltasi pyyhkeitä. Tuollaisen kardinaalimunauksen jälkeen olet ne kyllä ansainnut.

Ota opiksesi ja ryhdistäydy. Älä ikinäkoskaanmilloinkaan enää aliarvioi ja halveeraa vieraitasi. Valmistaudu kysymyksiin ja päätä etukäteen käytätkö tulkkia apunasi. Ja ennen kaikkea keskitä kaikki huomiosi vieraisiisi, älä bändikaverehisi tai omiin varpaisiisi.

Ne jotka sinua puolustelevat eivät itsekään ymmärrä käytöstavoista hölkäsen pöläystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu