Lääkärin vastuu

Mikä on lääkärin vastuu siinä tilanteessa jos potilas toistuvasti huomauttaa kivuista mutta kivun syytä lääkäri ei suostu tutkimaan.
On sitä mieltä ettei vaivaa kannata tutkia koska hoitaakaan sitä ei voi.

Erikoislääkäri toteaa potilaan tilan vakavuuden ja vaivasta aiheutuu useiden tuhansien eurojen kustannukset. KUitenkin ensimäinen lääkärin olis ollut helppo todeta vaiva mikäli olisi tutkinut.
Heti hoidettuna kustannukset olisi jääneet sadasosaan nyt syntyneistä

Kannattaako lääkäriä vastaan nostaa hoitovirhe syyte hoitamatta jättämisestä?
362158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Nosta vaan syyte jos et tarvitse enää tämän kyseisen lääkärin palveluja. Mistä vaivasta oli kyse?

Äänestä

On tärkeää tietää että terveydenhuollon
oikeusturvakeskus, lääninhallitukset,
vakuutusoikeus, eduskunnan oikeusasiamies,
oikeuskanslerinvirasto kela yms ovat
PUOLUEELLISIA ja falskeja,
osittain rikollisia.

Nämä eivät käsittele valitusasiaasi kunnolla,
vaikka joku olisi jo tapettu tai aiheutettu
hutiloinnilla elinikäisiä vikoja ja valtavia aineellisia seuraamuksia ja menetyksiä.
Tämä on suomalaisuuden pimeä puoli.
Samaa sontaa, jota silmillesi on syydetty
lääkintäalalta, tunkee naamallesi vielä
pahempana oikeuslaitoksesta.
Näiden yhdistelmä on tappava ilmiö.

Äänestä
  • TEO ja VAKES on ok. Minä olen nimenomaan saanut sieltä puolueettoman ja hyvän palvelun ja kohtelun. Palvelu oli hidasta, mutta laadultaan hyvää. Korvaussummat pieniä.

    Äänestä

  • Käytännön kokemus kirjoitti:

    TEO ja VAKES on ok. Minä olen nimenomaan saanut sieltä puolueettoman ja hyvän palvelun ja kohtelun. Palvelu oli hidasta, mutta laadultaan hyvää. Korvaussummat pieniä.

    Potilaan kannalta täyttä paskaa.
    TEO käyttää usein lausuntojensa antajina eläkkeellä olevia, vanhoja vakuutuslääkäripuoskareita, joiden lääketieteellinen osaaminen on aikoja sitten jäänyt dementoitumisen takia kymmenenkin vuotta lääketieteen nykytasosta. Jokainen voi päätellä, mikä arvo sellaisella lausunnolla on potilaalle oikeudessa. Ainostaan vakuutusyhtiö hyötyy siitä, kun vakuutuslääkäri toteaa, että potilas onkin työkykyinen, kun itse pystyy ilman auttamista vielä kävelemään eikä virtsaa eikä pasko housuihinsa.Todellisten työkyvyttömyyden aiheuttamien syiden havaitseminen nää näiltä puoskareilta yleensä huomaamatta, syynä sopivasta lausunnosta saatava huomattavan suuri palkiio.

    Minä puolestani olen saanut niiltä
    turvalleni satojen tuhansien markkojen
    vahingon.

    Äänestä

  • Irmeli kirjoitti:

    Potilaan kannalta täyttä paskaa.
    TEO käyttää usein lausuntojensa antajina eläkkeellä olevia, vanhoja vakuutuslääkäripuoskareita, joiden lääketieteellinen osaaminen on aikoja sitten jäänyt dementoitumisen takia kymmenenkin vuotta lääketieteen nykytasosta. Jokainen voi päätellä, mikä arvo sellaisella lausunnolla on potilaalle oikeudessa. Ainostaan vakuutusyhtiö hyötyy siitä, kun vakuutuslääkäri toteaa, että potilas onkin työkykyinen, kun itse pystyy ilman auttamista vielä kävelemään eikä virtsaa eikä pasko housuihinsa.Todellisten työkyvyttömyyden aiheuttamien syiden havaitseminen nää näiltä puoskareilta yleensä huomaamatta, syynä sopivasta lausunnosta saatava huomattavan suuri palkiio.

    TEO:n lääketieteellinen ammattiosaaminen on
    niin heikkoa, että jos valitat sairaalan
    tekemästä munauksesta ja vahingoista,
    ja osoitat patevien laboratoriotulosten
    ja lääkärilausuntojen avulla missä on mennyt
    väärin, mikä on tauti ja mikä olisi oikea hoito, niin laitoksessa ei pystytä ymmätämään
    koko asiaa. Kukaan ei osaa mitään.
    Kirjastakaan ei katsota, vaikka se lyötäisiin
    nenän alle ja sormi näyttäisi oikeaa kohtaa!

    Teo, kuten esim. eduskunnan oikeusasiamiehen
    tai nikulan verstaat, muistuttavat
    elävästi koulua, jossa opettaja laskee
    päin helvettiä taululla. Jos soraääniä alkaa kuulua pulpeteista - niin nurkaan häpeämään !

    Lehdistömme, erityisesti Hesarin,
    toimittajaämmien oma
    osaamistaso on myös niin vaatimatonta,
    ettivät he ryhdy eivätkä pysty käsittelemään ongelmat todistavia irvokkaita
    tapauksia lehdessä.

    Pohjolan Albania!

    Äänestä

  • Käytännön kokemus kirjoitti:

    TEO ja VAKES on ok. Minä olen nimenomaan saanut sieltä puolueettoman ja hyvän palvelun ja kohtelun. Palvelu oli hidasta, mutta laadultaan hyvää. Korvaussummat pieniä.

    Sait näköjään "pienen kertakorvauksen".
    Kattoiko edes vahinkosi?

    Todellisuudessa vakuutusyhtiötten etuuksia vahtii TEO:n suojeluksessa toimiva vakuutuslääkäreiden mafia, jolle päämiehensä (=vakuutusyhtiöitten) etu on tärkeintä maailmassa. Hetkeäkään epäröimättä nämä kynällä kaukoparantajat pystyvät potilasta näkemättä lausumaan mitä tahansa vakuutusyhtiöitten rahoja säästävää potaskaa.

    Yleensä muutenkin jo tarpeeksi kärsineet uhrit tyytyvät kohtaloonsa: "Ei nille mitään mahda".
    ONNEKSI kuitenkin on vielä olemassa sitkeitäkin oikeuksiensa puolustajia, jotka onnistuvat saamaan sananselittäjätkin vastuuseen:
    tuolla se kesti 4 vuotta
    http://groups.msn.com/ValtaMafia/general.msnw?action=get_message&mview=1&ID_Message=8
    ja tuolla yli 6
    http://groups.msn.com/OTnet/ilmoitustaulu.msnw?action=get_message&mview=1&ID_Message=58

    Äänestä

  • jorma.uski kirjoitti:

    en nyt ymmärrä tätä Uskinkaan touhua.
    Vakuutuutuskorvausriidassa on
    käräjäoikeus ja hovioikeus menneet käsittemään
    asiaa.
    Normaalisti ne käsitellään puoluellisesti
    vakuutusoikeudessa.
    Päätöksen lopussa lukee, että tästä
    tuomiosta ei voi valittaa.
    Eikä voikaan.

    Minkä vitun PÄRSTÄKERTOIMEN mukaan
    ihminen saa vakuutusriidan käräjäoikeuteen !
    Kuka sen saa sinne ja miten saa ?

    Äänestä

  • Pohjolan Albania kirjoitti:

    Näinkin voi käydä vakuutusyhtiölle vielä nyky-Suomessa:
    Lähde Savon Sanomat 8.3.2003 , Suomen valtamedia vaikeni asiasta tyystin,
    Hesarikin ilmeisesti pelkäsi mainoseurojen
    hupenevan, jos olisi julkaissut uutisen.

    Lue myös www.oikeusturva.info
    ja sieltä Vakuutusongelmaisten liiton sivut sekä
    Velpen sivuilta löydät osoitteen, jos itse haluat
    valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen!!

    Äänestä

  • Pohjolan Albania kirjoitti:

    en nyt ymmärrä tätä Uskinkaan touhua.
    Vakuutuutuskorvausriidassa on
    käräjäoikeus ja hovioikeus menneet käsittemään
    asiaa.
    Normaalisti ne käsitellään puoluellisesti
    vakuutusoikeudessa.
    Päätöksen lopussa lukee, että tästä
    tuomiosta ei voi valittaa.
    Eikä voikaan.

    Minkä vitun PÄRSTÄKERTOIMEN mukaan
    ihminen saa vakuutusriidan käräjäoikeuteen !
    Kuka sen saa sinne ja miten saa ?

    Vakuutusoikeus on sosiaaliturva-asioiden erityistuomioistuin.
    http://www.oikeus.fi/vakuutusoikeus/

    Tuossa Savon Sanomien uutisoimassa jutussa on kyse tapaturmavakuutuksesta, ei sosiaaliturvasta.

    Äänestä

  • jorma.uski kirjoitti:

    Vakuutusoikeus on sosiaaliturva-asioiden erityistuomioistuin.
    http://www.oikeus.fi/vakuutusoikeus/

    Tuossa Savon Sanomien uutisoimassa jutussa on kyse tapaturmavakuutuksesta, ei sosiaaliturvasta.

    Ja mun esimekkitapauksessani oli
    kysymys tuhopoltosta, jonka korvaajaksi
    olisi lain rikosvahinkojen korvaamisesta
    valtin varoista kuulunut Valtion TAPATURMAVIRASTO -
    ja joka veti perset olalle ja jätti
    korvaukset pystyyn - ja josta valitettiin
    Vakuutusoikeuteen - ja joka uusi parilla rivillä
    saman tempun. Tästä päätöksestä sitten
    EI VOINUT VALITTAA !

    Kässäätkö veli Uski nyt, että syvällinen
    hämäryys asiassa on !!!!!

    Mitä muuten tekisit, kun kriminaali
    polttaisi talosi ?

    Tapaturmavirasto on oma maailmansa. Sen maksamat korvaukset eivät riipu edes tuomioistuimen päätöksistä, vaan ne lasketaan ihan oman matematiikan perusteella.
    Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä vakuutuksen kanssa.

    Vaihtoehtona sinulla olisi tietysti vetää tekijä oikeuteen - jos saatiin selville - ja vaatia häneltä korvaukset. Ne olisit saanut täysimääräisenä ja korkoineen. Jos nimittäin tekijällä olisi ollut, millä maksaa, tai vastuuvakuutukset kunnossa.

    lapsia ne talonpolttajat olivat. Lomalla
    viikonloppuna kotonaan, josta saivat stidit.

    Valtion Tapaturmaviraston mulkut olivat
    VIRKAMIESLAKOSSA 7 viikkoa
    silloin kun korvauksen
    hakuaika alkoi umpeutua. Postit olivat
    kiinni, puhelimiin ei vastattu, talo lukossa.
    Hylkäysperuste korvauksen eväämiselle
    oli hakemuksen myöhästyminen 1-2 vrk.
    Hakemus jouduttiin postittamaan ylipursuavista
    postilaatikoista keskellä lakkoa,
    lopulta kun mitään muuta tapaa ei keksitty.

    Nämä ihmiset ovat HYEENOJA.

    Äänestä

Koska ensimmäinen vakuutuslääkäri saadaan julkiseen oikeudenkäyntiin perättömästä lausunnostaan, joita hän tekee kymmeniä, ellei satoja joka vuosi!!Koska joku tappaa vakuutuslääkärin, menetettyään terveytensä, toimeentulonsa, perheensä ja kaiken minkä on elämänsä aikana saanut hankittua ja sitten menettänyt vakuutuslääkärin valehtelun takia.
Onko näitä tapauksia, salataanko ne julkisuudessa?

Äänestä
  • Tapaturmissa loppuiäkseen vammautuneet
    ihmeparantuvat vakuutuslääkäreiden "paperihoidossa".
    Osa näistä vammautuneista taistelee vuosikaudet oikeuksistaan, usein kuitenkin "isompi"( vakuutusyhtiö) voittaa, oikeuden saaminen on vakuutusyhtiölle halvempaa mm.korruption avulla= maksaa oikeuden tuomareille, saati vuosikausia vammautuneille vakuutetuille.
    Vakuutuslääkärit ovat tärkeä osa näitä ns."oikeudenkäyntejä". He ovat työnantajiensa tähtitodistajia, saavat "valehdella" vapaasti oikeudessa, koska eivät koskaan joudu syytteeseen valehtelustaan. Vakuutuslääkäri ei esiinny oikeudessa todistaja lääkärinä, mielipide on kannanotto, joka ei sido esittäjäänsä juridisesti!!!! Kuka muu todistaja pääsee samaan, valehtelee niin, että korvat heiluvat, saa valehtelusta tuhansien eurojen "todistajanpalkkion" eikä ole missään vastuussa valehtelustaan!!
    Näin toimii vakuutuslääkärimafia Suomessa, kaikki on laillista!!?? Suomen lääkäriliitto hyväksyy kaiken tämän, paska ammattiliitto, sanon minä.
    Vakuutuslääkäreiden uhreja on Suomessa satoja joka vuosi, hoitavat lääkärit "kiristelevät hampaitaan", kun mitään muuta eivät voi ja kiroavat vakuutuslääkärit alimpaan helvettiin kun ovat kahdenkesken potilaan kanssa.
    Tilastoiden mukaan vakuutuslääkärit ansaitsevat tuplasti verrattuna mm. yliopistollisten sairaaloiden rehellisten erikoilääkäreiden palkkoihin. Siis yleensä huonoimmin koulutetut lääkärit tienaavat vakuutuslääkäreinä paremmin kuin korkeammin koulutetut sairaaloissa työskentelevät erikoiskoulutetut lääkärit. Herää kysymys: onko potilasta hoitavalla lääkärillä, joka kirjoittaa lausuntonsa tutkimustensa perusteella kunnian ja omantunnon kautta, syytä kirjoittaa perätön lausuma?
    Mutta vakuutuslääkäri: huonosti koulutettu, ei koskaan näe potilasta, ei tutki potilasta, ei ole potilaan vamman erikoiskoulutusta, kirjoittaa perättömän lausunnon,vain suuresta rahasta työnantajalleen "mieleiseksi", ei allekirjoita lausuntoa kunnian ja omantunnon kautta, riipustaa yleensä nimikirjaimensa ja kaikella edellämainitulla varmistaa, että hänellä on työpaikka vielä huomennakin!!
    Kumpaa lääkäriä Sinä uskot???
    Rehellistä potilasta hoitavaa ja auttavaa lääkäriä, jonka päämäärä on potilaan hyvinvointi vai vakuutuslääkäriä, jonka päämäärä on oma hyvinvointi ja vakuutusyhtiön hyvinvointi potilaan kustannuksella?

    Äänestä

  • Asioista tietävä kirjoitti:

    Tapaturmissa loppuiäkseen vammautuneet

    ihmiskunnalle mutta Suomi ei todellakaan ole ainutlaatuinen tässä asiassa.
    Lääkäreitten valta on murskaamaton,he pitävät yhtä ja hautaavat virheensä.

    Äänestä

  • sanna kirjoitti:

    ihmiskunnalle mutta Suomi ei todellakaan ole ainutlaatuinen tässä asiassa.
    Lääkäreitten valta on murskaamaton,he pitävät yhtä ja hautaavat virheensä.

    että eräs todistajana esiintynyt lääkäri oli oikeudessa kysyttäessä, montako lausuntoa hän kirjoittaa vuodessa vakuutusyhtiön pyynnöstä, vastaus oli: 1500 lausuntoa!!!
    Jokainen voi päätellä, kuinka moni näistä 1500 potilaasta sai oikeudenmukaisen lausunnon, kun otetaan huomioon, kuka maksoi lääkärille palkkion em. 1500 lausunnosta!!! Voi potilasparkoja!!!

    Äänestä

  • Kuulin tänään kirjoitti:

    Aina kun sosiaalivakuutustuomioistuimissa, tapaturmalautakunnassa ja vakuutusoikeudessa tapahtuu ns. paperioikeudenkäynti, oikeuden yksi jäsen on ns. asiantuntijalääkäri, eli vakuutuslääkäri. Hän toimii oikeuden istunnossa tuomarinvalan tehneenä ja antaa oman lääketieteellisen mielipiteensä asiaan.Häntä ei sido tekemänsä lääkärinvala, eli hän voi valehdella vapaasti, sillä kaikki mitä hän potilaasta oikeudessa lausuu, salataan lain suomin keinoin!!
    Mutta kun sama oikeudenkäynti käydään suullisesti, joutuu vakuutusyhtiön lääkäri vannomaan valan, ennenkuin pääsee todistamaan em. oikeudenkäynteihin. Tässä yksi syy, miksi suullisia oikedenkäyntejä on henkeen ja vereen rajoitettu sekä tapaturmalautakunnassa että vakuutusoikeudessa, koska suullisessa käsittelyssä vakuutusyhtiöiden vakuutuslääkärit eivät uskalla valehdellakaan samoin kuin valituselinten omat ns. asiantuntijalääkärit.
    Koska em. mätäpaise saadaan kokonaan puhkaistua maamme oikeuslaitoksesta ja vakuutusyhtiöiden maksamat lääkärit vihdoinkin vastuuseen vuosikausia jatkuneesta valehtelustaan????

    Äänestä

  • Minä tiedän kirjoitti:

    Eikä yhteiskunta tee mitään!
    Noin 250 vakuutuslääkäriä terrorisoi mm. tapaturmissa vammautuneita potilaita aina vakuutusyhtiön ensiasteen tapaturman vakuutuskäsittelystä alkaen, sitten kaikissa valituselimissä antamassa rahasta työnantajilleen sopivia lausuntoja, joilla evätään vammautuneilta heille lainmukaisia korvauksia.
    Suomen lääkäriliitto hyväksyy sisällään paisuvan mätäpaiseen, vakuutusyhtiöiden korruptio on suurempi ja parempi vaihtoehto lääkäriliitolle kuin oma moraali ja potilaan etu.

    Äänestä

  • Santeri Kujalo kirjoitti:

    Onko vakuutuslääkäreistä kanneltu oikeuskanslerille, kyllä aiempien kirjoitusten valossa olisi syytä ollut. Kyseessä on rikollinen toiminta, johon pitäisi puuttua ja ensimmäisenä tuli mieleeni oikeuskansleri.
    Vai onko vika laissa, jos todella sama lääkäri saa kirjoittaa satojakin perättömiä lausuntoja , joutumatta vastuuseen teoistaan ja saa työnantajaltaan vielä palkan tästä kaikesta.
    Onko kukaan tehnyt rikosilmoitusta poliisille tällaisessa tapauksessa ja mihin se on johtanut?
    Asia rupesi todella kiinnostamaan luettuani viestiketjun.

    Äänestä

  • Onko totta? kirjoitti:

    Tietenkään tämä ei olisi mahdollista,
    elleivät eduskunnan oikeusasiamies ja
    oikeuskansleri olisi mukana samassa
    huijauksessa, suojelemassa virkarikoksia.

    Ainoa taho, joka Suomessa pystyisi
    pudottamaan nämä, ja saamaan vastuuseen
    valikoivasta muististaan - olisi YLE TV-1 MOT
    mikä valitettavasti, ilmeisesti poliittisista
    syistä ei tähän ryhdy.
    Hesari on osa
    hyötyjien ketjua ja korruptiota.

    Äänestä

Ei helkkari soikoon! Nyt eletään vuotta ja meno tuntuu olevan täysin sama. Viimeisin juttu oli juuri MTV3 kanavalla.

Tyytymättömyys vakuutuslääkäreihin on yksi toimitukseemme tulevien vinkkien kestoaiheista. Tero Koskinen, tuottaja, 45 minuuttia
http://www.facebook.com/45minuuttia/posts/441190045924626

Hyvä vain, jos keskustelu viimeinkin jatkuisi ja johtaisi todellisiin korjauksiin!

Äänestä

Elokuva asiasta tuli taannoin. Ihan oli esitetty, miten vakuutuslääkärin tulee ensisijaisesti aina sanoa EI ja katsoa, jaksaako joku käydä taisteluun oikeuksistaan. Se oli ihan normi käytäntö, jotta rahoja ei jouduttaisi luovuttamaan.

Suomalaiset on vaan niin sinisilmäisiä ja uskoo kaiken toimivan jollain oikeudenmukaisuusperusteella. Rahalla on valtaa ja ahneus on suurta nimenomaan vakituusyhtiöillä.

Äänestä

Kyllä nykytekniikalla pitäisi saada totuus esiin.
Juttua vaan oikeuskanslerille . Periksi ei kannata antaa silloin sama vaan jatkuu.

Äänestä
  • kuuklatkaa näillä sanoilla ja liittykkää mukaan
    älä sairastu vakavasti suomessa

    Äänestä

"Erikoislääkäri toteaa potilaan tilan vakavuuden ja vaivasta aiheutuu useiden tuhansien eurojen kustannukset. KUitenkin ensimäinen lääkärin olis ollut helppo todeta vaiva mikäli olisi tutkinut.
Heti hoidettuna kustannukset olisi jääneet sadasosaan nyt syntyneistä
Kannattaako lääkäriä vastaan nostaa hoitovirhe syyte hoitamatta jättämisestä?"

1. Jos tarkoitus on saada vahingonkorvauksia, niin se käsittääkseni edellyttää lääkärille ensin rikostuomiota eli eka vaihe on tehdä rikosilmoitus ja katsoa nostaako syyttäjä syytteen virkavirheestä.

Todennäköisesti ei nosta, koska ketään ei suojella vastuulta Suomessa yhtä paljon kuin lääkäreitä.

2. Kannattaako sitten itse viedä asia oikeuteen eli riita-asiana, niin sitä kannattaa kysyä asianajajalta, joka on aikaisemmin hoitanut vastaavia juttua (virkavastuu) ja tietää oikeuskäytännön eli millaiset mahdollisuudet on voittaa juttu.

3. Jos taas sinulle riittää pelkkä lääkärille annettava huomautus, niin oikea kantelupaikka on AVI.

https://www.avi.fi/web/avi/hallintokantelu

4. Vakuutusoikeudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

http://www.vakuutusoikeus.fi/fi/index/toiminta/kasiteltavatasiat.html

Vakuutusoikeus käsittelee asiaa käsittääkseni vasta siinä vaiheessa, jos on tehty rikosilmoitus, vahingon korvaa Valtiokonttori, mutta ei ole vahingonkorvaukseen tyytyväinen.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20051204

5. Jos sinulle riittää pelkkä vahingonkorvaus, niin yritä ensin Potilasvakuutuskeskusta ja vasta sen jälkeen rikosilmoitus

http://www.pvk.fi/fi/korvauksenhakijalle/Miten-korvauskasittely-etenee/

6. Muista että virkavirheessä syyteoikeus vanhenee 2 vuodessa, joten 1,5 vuotta on varmaan suunnilleen takaraja rikoilmoituksen jättämiselle. Tässä on taas se ongelma, että kanteluiden käsittely kestää niin kauan, että syyteoikeus voi ehtiä vanheta. Esim. AVIn käsittelyajat ovat muistaakseni 8 - 12 kk. Tällöin rikosilmoitus pitää jättää tai viedä itse asia käräjäoikeuteen, vaikka päätöstä kantelusta ei ole vielä tullut.

7. Huomioitava asia on myös se, että jos kyseessä on julkisen sektorin lääkäri, niin asiasta voi kannella myös oikeuasiamiehelle, mutta hän ei käsittele asiaa, jos asiasta on jo tehty rikosilmoitus.

8. En tiedä kummalle kannattaa julkisen sektorin lääkärin virheistä kannella, eduskunnan oikeusasiamiehelle vai AVIin. Oikeusasiamies ottaa lähinnä vain kantaa siihen, onko perusoikeuksia rikottu. AVI ehkä käsittelee asian perusteellisemmin, mutta AVIssa lääkäreiden virheitä käsittelevät EPÄOBJEKTIIVISESTI LÄÄKÄRIT.

9. KUKA TIETÄÄ, kummalle kantelu kannattaa tehdä, eduskunnan oikeusasiamiehelle vai AVIin, jos siis pelkkä huomautus lääkärille riittää omasta mielestä?

Äänestä
  • >>1. Jos tarkoitus on saada vahingonkorvauksia, niin se käsittääkseni edellyttää lääkärille ensin rikostuomiota eli eka vaihe on tehdä rikosilmoitus ja katsoa nostaako syyttäjä syytteen virkavirheestä. >>

    Syyte virkavirheestä on mahdollinen ainoastaan, jos lääkäri on julkisella sektorilla virassa. Yksityislääkäriä ei voida syyttää virkavelvollisuuden rikkomisesta.

    >>2. Kannattaako sitten itse viedä asia oikeuteen eli riita-asiana, niin sitä kannattaa kysyä asianajajalta, joka on aikaisemmin hoitanut vastaavia juttua (virkavastuu) ja tietää oikeuskäytännön eli millaiset mahdollisuudet on voittaa juttu.>>

    Riita-asiaa ei tutkittaisi käräjäoikeudessa ennen kuin potilasvahingosta on ensin tehty ilmoitus potilasvakuutuskeskukselle. Jos sen päätökseen on tyytymätön, voi nostaa kanteen käräjäoikeudessa.

    >>4. Vakuutusoikeudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.>>

    Oikein. Mutta jatkat väärin:
    >>Vakuutusoikeus käsittelee asiaa käsittääkseni vasta siinä vaiheessa, jos on tehty rikosilmoitus, vahingon korvaa Valtiokonttori, mutta ei ole vahingonkorvaukseen tyytyväinen.>>

    Vakuutusoikeudessa ei käsitellä hoitovirheitä. Oikea paikka hakea korvauksia potilasvahingosta on potilasvakuutuskeskus. Ks. edellä kohta 2.

    >>6. Muista että virkavirheessä syyteoikeus vanhenee 2 vuodessa, joten 1,5 vuotta on varmaan suunnilleen takaraja rikoilmoituksen jättämiselle. >>

    Virkarikoksen vanhentumisaika on vähintään viisi vuotta.

    >>Tällöin rikosilmoitus pitää jättää tai viedä itse asia käräjäoikeuteen, vaikka päätöstä kantelusta ei ole vielä tullut. >>

    Käräjäoiekus ei ota vastaan rikosilmoituksia. Se tehdään poliisille.

    Äänestä

  • Pojjaat kirjoitti:

    >>1. Jos tarkoitus on saada vahingonkorvauksia, niin se käsittääkseni edellyttää lääkärille ensin rikostuomiota eli eka vaihe on tehdä rikosilmoitus ja katsoa nostaako syyttäjä syytteen virkavirheestä. >>

    Syyte virkavirheestä on mahdollinen ainoastaan, jos lääkäri on julkisella sektorilla virassa. Yksityislääkäriä ei voida syyttää virkavelvollisuuden rikkomisesta.

    >>2. Kannattaako sitten itse viedä asia oikeuteen eli riita-asiana, niin sitä kannattaa kysyä asianajajalta, joka on aikaisemmin hoitanut vastaavia juttua (virkavastuu) ja tietää oikeuskäytännön eli millaiset mahdollisuudet on voittaa juttu.>>

    Riita-asiaa ei tutkittaisi käräjäoikeudessa ennen kuin potilasvahingosta on ensin tehty ilmoitus potilasvakuutuskeskukselle. Jos sen päätökseen on tyytymätön, voi nostaa kanteen käräjäoikeudessa.

    >>4. Vakuutusoikeudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.>>

    Oikein. Mutta jatkat väärin:
    >>Vakuutusoikeus käsittelee asiaa käsittääkseni vasta siinä vaiheessa, jos on tehty rikosilmoitus, vahingon korvaa Valtiokonttori, mutta ei ole vahingonkorvaukseen tyytyväinen.>>

    Vakuutusoikeudessa ei käsitellä hoitovirheitä. Oikea paikka hakea korvauksia potilasvahingosta on potilasvakuutuskeskus. Ks. edellä kohta 2.

    >>6. Muista että virkavirheessä syyteoikeus vanhenee 2 vuodessa, joten 1,5 vuotta on varmaan suunnilleen takaraja rikoilmoituksen jättämiselle. >>

    Virkarikoksen vanhentumisaika on vähintään viisi vuotta.

    >>Tällöin rikosilmoitus pitää jättää tai viedä itse asia käräjäoikeuteen, vaikka päätöstä kantelusta ei ole vielä tullut. >>

    Käräjäoiekus ei ota vastaan rikosilmoituksia. Se tehdään poliisille.

    "Yksityislääkäriä ei voida syyttää virkavelvollisuuden rikkomisesta."

    Voidaan silloin, jos hän käyttää julkista valtaa (RL 40:11).

    "Riita-asiaa ei tutkittaisi käräjäoikeudessa ennen kuin potilasvahingosta on ensin tehty ilmoitus potilasvakuutuskeskukselle."

    Paitsi jos lääkäriä epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta.

    "Vakuutusoikeudessa ei käsitellä hoitovirheitä."

    En ole näin väittänyt, vaan sanoin, että käsitellään se, jos ei ole tyytyväinen valtiolta saamaan vahingonkorvaukseen.

    "Virkarikoksen vanhentumisaika on vähintään viisi vuotta."

    2 vuotta, jos rikosnimike on tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen, kuten lääkäreiden kohdalla aina enintään on.

    "Käräjäoiekus ei ota vastaan rikosilmoituksia."

    Rikosilmoitus pitää jättää TAI viedä itse asia käräjäoikeuteen eli tehdä haastehakemus.

    Äänestä

  • arvaaja kirjoitti:

    Korjaan edellistä: Virkarikosten vanhentumisaika on tosiaan vähintään viisi vuotta.

    Äänestä

  • arvaaja kirjoitti:

    "Yksityislääkäriä ei voida syyttää virkavelvollisuuden rikkomisesta."

    Voidaan silloin, jos hän käyttää julkista valtaa (RL 40:11).

    "Riita-asiaa ei tutkittaisi käräjäoikeudessa ennen kuin potilasvahingosta on ensin tehty ilmoitus potilasvakuutuskeskukselle."

    Paitsi jos lääkäriä epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta.

    "Vakuutusoikeudessa ei käsitellä hoitovirheitä."

    En ole näin väittänyt, vaan sanoin, että käsitellään se, jos ei ole tyytyväinen valtiolta saamaan vahingonkorvaukseen.

    "Virkarikoksen vanhentumisaika on vähintään viisi vuotta."

    2 vuotta, jos rikosnimike on tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen, kuten lääkäreiden kohdalla aina enintään on.

    "Käräjäoiekus ei ota vastaan rikosilmoituksia."

    Rikosilmoitus pitää jättää TAI viedä itse asia käräjäoikeuteen eli tehdä haastehakemus.

    >>Voidaan silloin, jos hän käyttää julkista valtaa (RL 40:11).>>

    Yksityislääkärit eivät käytä julkista valtaa normaalissa potilastyössä. Jos kysymys olisi esim. työkyvyttömyyseläkkeen saamisesta tms. lääkäri tekisi päätöksenäs julkisen vallan käyttäjänä. Tässä tapauksessa oli kyse kivun hoidosta.

    >>Paitsi jos lääkäriä epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta.>>

    Virkavelvollisuuden rikkominen ei ole RIITA-ASIA.

    >>Rikosilmoitus pitää jättää TAI viedä itse asia käräjäoikeuteen eli tehdä haastehakemus. >>

    Rikosilmoitus pitää jättää POLIISILLE tai viedä itse asia käräjäoikeuteen eli tehdä haastehakemus.

    Äänestä

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus = Valvira
Käsittelee vain erttäin vakavat tapaukset. Ei voi määrätä vahingonkorvauksia.

Lääninhallitus = AVI

Äänestä

Jos kukaan ei valittaisi, potilaat olisivat vielä huonommassa asemassa !
"Valituksia" on ehkä monenlaisia: kantelu, syyte tai muita.
Jostain pitäisi ehkä ensin selvittää, mihin toimenpiteeseen kannattaa ryhtyä.

Äänestä

Lääkäripäivillä on tehty päätös ettei eläkkeellä olevia päihdeongelmaisia hoideta kuin ainoastaan välttämätön tehdään. Paikalla olleen lääkärin kertomana!

Äänestä

Ehdottomasti kannattaa,sillä silloin muutkin kärsivät saavat helpommin tutkinnat.Esimerkkitapaukset pitäisi tuoda median kautta esille.Lääkärin ammatti velvoittaa tutkimaan ja hoitamaan!

Äänestä

Mites tämmöises tilantees kun liukastuin töissä ja kuvauksissa todettiin nivelrikko ja kaikkea muutakin ja ikinä ei ole ollu käden kans minkäänlaista ongelmaa todettiin haittaluokka 1 ja vakuutusyhtiön asiantuntija lääkäri lausunto että vammat ovat sairausperäisiä vaikka itsellä vain verenpainetauti ja 2 tyypin diabetes nii kumpikaan ei aiheuta vammoja ja 5 eri lääkärin lausunto et ei ole muista sairauksia ja vakuutusyhtiö päättänyt et käsi on kuntoutunu 6kk tapahtuman jälkeen vaikka käsi ei ole noussut liukastumisen jälkeen olkapäätä ylemmäs ja välillä kovia kipuja ja särkyä ettei saa öisin nukuttua ja vakuutusyhtiö keksii jatkuvasti lausuntoja ettei tarvi korvaa tapaturmasta yli 2 vuotta ja vamman takia ei tahdo saada töitä kun rasitteena tuo haittaluokka 1 nii onko syytä nostaa kanne sitä asiantuntija lääkäriä kohtaa keksityistä lausunnosta

Äänestä

Laki pykälä kuntoon posti, omat asikas tiedot puhelin pankki ym

Lääkärillä pitäsi olla ehdoton vaatimus itse ilmoittaa asikaalleen tehty hoitovirhe kirjallisesti..
Selkeästi on korvaus asiat käsittely selkettyy.

Poliisin totuus, heidän hoitolinjasto on eri asia kun julkinen tai yksityinen puoli.
Kuvat suvun kanssa hoitajat ovikellojrn kautta

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaisa kirjoitti:

Mikä on lääkärin vastuu siinä tilanteessa jos potilas toistuvasti huomauttaa kivuista mutta kivun syytä lääkäri ei suostu tutkimaan.
On sitä mieltä ettei vaivaa kannata tutkia koska hoitaakaan sitä ei voi.

Erikoislääkäri toteaa potilaan tilan vakavuuden ja vaivasta aiheutuu useiden tuhansien eurojen kustannukset. KUitenkin ensimäinen lääkärin olis ollut helppo todeta vaiva mikäli olisi tutkinut.
Heti hoidettuna kustannukset olisi jääneet sadasosaan nyt syntyneistä

Kannattaako lääkäriä vastaan nostaa hoitovirhe syyte hoitamatta jättämisestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu