Kaikki mikä on tehnyt ihonne KAUNIIKSI

Eli listatkaa tänne kaikki mikä on tavalla tai toisella saanut ihonne näyttämään kauniimmalta, tarkoitan siis esimerkiksi että "kasvojen hierominen jääpalalla vilkastutti verenkiertoa ja iho hehkuu nyt terveen värisenä" - jne.juttuja, ihan mitä vinkkejä tahansa kunhan ovat tehonneet!

Laitan vielä itsekin joitain:

-Vähensin sokerinkäyttöä, ja ihosta tuli kuulaamman näköinen ja finnejä ei tule niin paljon kun niitä muuten mulle tuppaa tulemaan

-itseruskettava voide kasvojen iholla tuntuu tasoittavan ihon pikkuvirheitä ja tekee ihosta tasaisemman värisen

-tein kerran niin, että join neljän päivän ajan jokaisena päivänä vähintään yhden puolentoistalitran vedellä täytetyn kokispullon verran vettä, ja iho tuntui näyttävän paljon kauniimmalta aina seuraavana päivänä, epäpuhtaudet tuntuivat puhdistautuneen, pitäisi varmaan ottaa tavaksi :P

Ja teidän vinkkejä vaan tulemaan !
21076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihoni näytti tasaisemmalta kun otin hieman aurinkoa, ihan 10 min riittää.

Viime aikoina olen syönyt paljon hedelmiä ja iho voi selvästi paremmin. Varsinkin viinirypäleitä olen syönyt erittäin paljon.

Äänestä

3 vk:n yrittimehu (detox) kuuri puhdistaa ihoa ja tekee siitä kuulaan. Aluksi tulee näppyjä, mutta kuurin jälkeen iho kirkas ja puhdas. Suosittelen. Lisäksi poistaa turvotusta ja puhdistaa muutenkin elimistiöä kivasti. Toimii siis!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vinkkejävinkkejä kirjoitti:

Eli listatkaa tänne kaikki mikä on tavalla tai toisella saanut ihonne näyttämään kauniimmalta, tarkoitan siis esimerkiksi että "kasvojen hierominen jääpalalla vilkastutti verenkiertoa ja iho hehkuu nyt terveen värisenä" - jne.juttuja, ihan mitä vinkkejä tahansa kunhan ovat tehonneet!

Laitan vielä itsekin joitain:

-Vähensin sokerinkäyttöä, ja ihosta tuli kuulaamman näköinen ja finnejä ei tule niin paljon kun niitä muuten mulle tuppaa tulemaan

-itseruskettava voide kasvojen iholla tuntuu tasoittavan ihon pikkuvirheitä ja tekee ihosta tasaisemman värisen

-tein kerran niin, että join neljän päivän ajan jokaisena päivänä vähintään yhden puolentoistalitran vedellä täytetyn kokispullon verran vettä, ja iho tuntui näyttävän paljon kauniimmalta aina seuraavana päivänä, epäpuhtaudet tuntuivat puhdistautuneen, pitäisi varmaan ottaa tavaksi :P

Ja teidän vinkkejä vaan tulemaan !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu