Selitelkäähän tätä

"Houmou" toi tuolla euroviisujutskan yhteydessä esille seuraavan raamantunkohdan:

Luuk. 17:34-35

34. Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
35. Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään."

Tuosta sen aikaisesta jauhamisestakin olisi mielenkiintoista tietää enemmän.

28

748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pentecostal.1

      ja kun Jeesus tulee, noutaa Hän ihmisiä eri puolilta maailmaa.
      Toisella puolella maailmaa nukutaan ja toisella puolella on jo naisten aamutoimet menossa (esimerkiksi Kiinassa aamulla jauhetaan jauhot).
      Samalla vuoteella nukkuminen ei ole merkki homoudesta. Joskus se on vain käytännön syistä järjestettävä niin, jos asunnossa on esimerkiksi ahdasta. Köyhissä maissa ns. siskonpeti on edelleen suosiossa.

      • Jumalan esikunta

        ei vielä ole päivittänyt tietoa maapallon pyöreydestä Jumalalle, ja Hän tullessaan korjaa vain maan toisen puoliskon talteen? Riippuu tietenkin, missä asennossa silloin maa on.

        Tällöin esimerkiksi eurooppalaiset saattavat jäädä kokonaan korjaamatta, kun aasialaiset lähtevät sukat vinkuen.

    • kaaleppi..

      kyllä perämies taas kyykyttää hellarilaitosta uskomattoman vaikealla kysymyksellä. Mäkin ooon huuli pyöreenä moisesta älynvälähdyksestä.

    • RitariOlevainen

      koska Jeesus sanoo, että naiset jauhaa edelleen. Nämä oli kaksi kiveä päällekkäin, ja ylimmässä kivessä käsikahva josta pyötitetään, ja jyvät kivien välissä hinontuu jauhoiksi.
      -Ja koska toisellapuolella maapalloa on yö,toisella aamu, kun Jeesus tulee, niin silloin kaikki on mahdollista,, toiset nukkuu, toiset on aamussa heräämässä,toiset on menossa nukkumaan, toiset yön hiljaisuudessa nukkuvat.
      -Silloin tapahtuu että kaikkialta jokaiseen vuorokaudenaikaan uskovaiset temmataan!

      • jauhot pölisee,

        jos mammatkin!

        Tietääköhän jumla, että jauhot jauhetaan nykyisin hiukan eri tekniikalla? Että jos Hän etsii jyviä jauhavia naisia maan päältä, niin vähän löytyy.

        Saattaapi jumpe erehtyä tempaamaan muutaman kokkelin imppaajan yläilmoihin. Jauhojen eteen kun nekin on kumartuneena.

      • Peku `

        Eihän siinä raamatuntekstissä noin sanota vaan puhutaan yhdestä pedistä.

        "-Ja koska toisellapuolella maapalloa on yö,toisella aamu,"

        Eihän Jeesuksella ollut maapalloa eikä edes toista asuttua puolta pannukakusta.

    • Houmou

      Kaksi miestä samalla sängyllä kertoo aika selvää kieltä. Kun Jeesus tulee, osa homoista temmataan taivaaseen, koska tämä osa kuuluu pelastettuihin, kuten osa kaikista muistakin ihmisistä.

      • Raamatusta

        Mr. Houmou ei tainnut huomata vastausta, jonka hän sai eilisiltaiseen viestiinsä. Laitetaan se uudelleen esille:

        ----------------------------------------------
        OLJENKORSIIN EI KANNATA TARTTUA 9.5.2007 klo 22.35

        Kovin on heiveröinen selitys homouden raamatullisuudelle! Oljenkorret eivät kestä.

        34 Ich sage euch: In derselben Nacht werden zwei auf einem Bette liegen; einer wird angenommen, der andere wird verlassen werden.

        34 Jag säger eder: Den natten skola två ligga i samma säng; den ene skall bliva upptagen, den andre skall lämnas kvar.

        Ei ainakaan saksan eikä ruotsinkielisissä raamatun käännöksissä mainita mies-sanaa. Kyseessä on kaksi ihmistä. Toinen voi olla vaikka lapsi, toinen äiti tai isä, esimerkiksi.

        Novumin mukaan ei kreikan alkukielisessä tekstissä myöskään ole mies-sanaa.
        ----------------------------------------------

        Vielä sama kohta vanhan v. 1776 käännöksen mukaan:

        Luuk. 17:34
        "Minä sanon teille: sinä yönä ovat kaksi yhdellä vuoteella, yksi otetaan ylös, ja toinen jätetään."

        Eikä taaskaan mainintaa MIEHISTÄ, olisiko jo paras luopua homohaaveista?!!

        On siis ehdottoman tärkeää luopua tietoisesta syntielämästä, myös homohaureuden synnistä, jos mielii taivaaseen.
        Jumalan Sana on hyvä suuntamerkki silloin, kun halutaan suunnistaa kohti kirkkauden päämäärää.
        Raamatun käännösten puutteellisuuksien varassa olevat toiveajattelut kannattaa unohtaa heti!

      • Raamatusta kirjoitti:

        ei siis ole Jumlan sanaa ollenkaan. Jasså, nu vet jag det.

      • todé
        Raamatusta kirjoitti:

        Sinä olitkin jo huomannut saman asian. En vain tullut lukeneeksi kaikkia ketjun viestejä, kun aloin vastailemaan Työmiehelle.
        Juttu on tosiaan niin, ettei myöskään 1776 vanhempi teksti, alkuteksti, puhu mitään miehistä.

    • Joko tolokkusit?

      No jo se vuan on selevä juttu. Ilimeiset lopunajan merkit: Akat tekköö töetä ja ukot kotona vettäävät lonkkoo, ja vielä vierekkäen.
      Ja missäs pennut on? Tasa-arvon aekana Herrakaan ei näytä tietävän, missä perheen mukulat vilistää, ku akat valtaa naiskiintijöiden kautta työpaekat ja jättäävät kothommat ukkojen hotteille.
      Kun naesista ja miehistä sanotaan että "toenen otetaan ja toenen jätetään" - sehän on sitä tasa-arvoo. Kaekessa pittää naesia olla vähintään puolet, tässäkii joka toenen.

    • poikalapsi

      Niin: ihan raamatullistahan se on, että 2 miestä makaa samassa vuoteessa. Tuo on suoraan Raamatusta, ja paha sitä on uskiksenkaan mennä nyt sitten tulkitsemaan muuksi, kuin sanotaan suoraan tekstissä. Vaan eipä kelpaa Ritarille, joka "tietää", miten tulkitaan, mitä tulkitaan ja mitä ei tulkita...

      Homous on Raamatullista siinä kuin heterouskin. MOT. NäinKIN asian voi tulkita, jos kerran tekstejä saapio tulkita. Ja NOIN Pyhä Henki minulle asian tulkitsee.

      • poikaIapsi

        Missä kohtaa Raamattua mainitaan, että kyseessä on kaksi MIESTÄ?

      • poikalapsi
        poikaIapsi kirjoitti:

        Missä kohtaa Raamattua mainitaan, että kyseessä on kaksi MIESTÄ?

        Luuk. 17:34-35

        34. Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.

      • totuus homoudesta!
        poikalapsi kirjoitti:

        Luuk. 17:34-35

        34. Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.

        Kyseessä on inhimillinen käännösvirhe, alkuteksti ei tarkoita kahta miestä, vaan kahta ihmistä.
        Lue tästä ketjusta ne käännösversiot, jotka vastaavat kreikankielistä alkutekstiä.

        Pyhä Henki todistaa sen, että homous on luonnoton, Jumalan tahdon vastainen ilmiö.

        Sodomia on kirouksen alainen Vanhassa Testamentissa.
        Uudessa Testamentissa homoudelle ei tule yhtään lievempää tuomiota.
        Tunnet kyllä ko. Raamatun kohdat.

      • poikalapsi
        totuus homoudesta! kirjoitti:

        Ai inhimillinen käännösvirhe....ja höpön pöpön. Sitä paitsi ihmisiä ne 2 miestäkin ovat!

        Pyhä Henki ei ole syrjinnän kannattaja, vaikka sinä oletkin. Homous ei ole sen luonnottomampaa kuin ihmisyys yleensäkään.

        Jeesus ei missään tuomitse homoja. Sen teette te lahkolaiset itse. Siksi lienette matkalla kuumaan paikkaan ihmisvihanne tähden.

    • synnintuntoon

      Työmies2 tekee hyvin ja perehtyy "Houmou"n saamiin vastauksiin tuon esiin nostamasi 'löydön' osalta.

      Jumalan Sana ei ole ristiriidassa itsensä kanssa. Synti tuomitaan, kaikki synti tuomitaan, aivan johdonmukaisesti.
      Yhtä johdonmukaisesti Jeesuksen sovitustyö koskee kaikkia syntisiä, tarvitaan vain synnin tunnustaminen ja parannuksen tekeminen. Jeesus antaa aikaa myöten voimaa kaiken synnin voittamiseen niin, että saatana tulee muserretuksi jalkaimme alle.

      Älä enää märehdi homostelun luvallisuutta, sitä et Raamatusta löydä. Roomalaiskirjeen 1. luku kertoo asiasta kaiken oleellisen, mitään salaamatta, ilman tulkinnan vaikeutta. Lue ja perehdy, Työmies2!

      Gal. 1:8
      "Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu."

      • puhuta sanaakaan, jos ei jauhamisestakaan.

      • EHOTUS
        Työmies2 kirjoitti:

        puhuta sanaakaan, jos ei jauhamisestakaan.

        Jaahaminen ja hommous. Toiset yhistää nuo kaks juttuva ja jaahaavat jatkuvasti hommouvesta.

      • VASTAEHEROOTUS
        EHOTUS kirjoitti:

        Jaahaminen ja hommous. Toiset yhistää nuo kaks juttuva ja jaahaavat jatkuvasti hommouvesta.

        Ookko nää hommou, ko jaahat tommosii?, no leikki leikkinä..;)

        Mutta yritähän nyt kuitenkin erottaa, mistä alunperin aloittajan kenkä puristaa..!
        No siitäpä justiinsa; siitä HOMMOUVVESTA!!

        Niin, ja ota rohkeasti kantaa suoraan asiaan, siihen homokysymykseen.

      • Selitäpäs se
        VASTAEHEROOTUS kirjoitti:

        Ookko nää hommou, ko jaahat tommosii?, no leikki leikkinä..;)

        Mutta yritähän nyt kuitenkin erottaa, mistä alunperin aloittajan kenkä puristaa..!
        No siitäpä justiinsa; siitä HOMMOUVVESTA!!

        Niin, ja ota rohkeasti kantaa suoraan asiaan, siihen homokysymykseen.

        On se ihan ihhailtavvaa yks´silimäsyyttä, miten jottii löytää perverssioita joka paikasta.
        Tuommoset pöllönpäät eppäilis varmaan ommaa isoissäänsäkkii. Mitäs se oekeen siellä Karjalan kannaksen korsuloissa teki, kun samoilla laveteilla ukkojen kanssa makkaili?

      • berberille..
        Selitäpäs se kirjoitti:

        On se ihan ihhailtavvaa yks´silimäsyyttä, miten jottii löytää perverssioita joka paikasta.
        Tuommoset pöllönpäät eppäilis varmaan ommaa isoissäänsäkkii. Mitäs se oekeen siellä Karjalan kannaksen korsuloissa teki, kun samoilla laveteilla ukkojen kanssa makkaili?

        No vaekkapa tästee kummasta. Kassoopi alla olevoo viestiä.
        Eli avaapa nyt pässinpää (ilmaus mukailtu sinulta..;) silmäsi ja tutki vähän tarkemmin tämän ketjun viestejä ja aloituksen meininkiä.
        Olet sinä melkoinen höpönassu ellet tajua villakoiran ydintä.

        Mutta ole sinä rauhassa, ellet saa silimiäsi auki. Mikäpä minä olen sinun rauhaasi häiritsemään ;)

        Niin lopuksi vielä se 'rautalankainen viesti' nm. houmou´lta, jospa se helpottaisi sinun polttavaa ongelmaasi?!

        ----------------------------------------------------
        Asia on selvä.
        Kirjoittanut: Houmou 10.5.2007 klo 14.19

        Kaksi miestä samalla sängyllä kertoo aika selvää kieltä. Kun Jeesus tulee, osa homoista temmataan taivaaseen, koska tämä osa kuuluu pelastettuihin, kuten osa kaikista muistakin ihmisistä.
        ----------------------------------------------------

    • todé

      ei taida puhua ollenkaan miehistä ja naisista. Kertoo vain, että toinen yhdellä vuoteella makaavista otetaan... ja...on kaksi jauhavaa yhdessä, mutta toinen otetaan ja toinen jätetään.

      Senaikaiset myllynkivet eivät lienee olleet meikäläisten mortteleita, vaan suuria myllynkiviä, joita liikuttelemaan tarvittiin esim. kaksi ihmistä. Tekstin kirjoittajalle lienee ollut selvää, että jauhajat olivat naisia.
      Asuminen ei myöskään tainnut olla ihan sitä, mitä se nyt meillä on. Nykytyylinen makuuhuonekäytäntö olisi varmaankin ollut outoa Jeesuksen aikalaisista? Vaan onhan nykyäänkin vielä olemassa porukkaa, joiden asumiseen kuuluu miesten ja naisten talot/majat.

      • ja Jumala tarkoitti miehet pelailemaan noppapeliä.

      • todé
        Työmies2 kirjoitti:

        ja Jumala tarkoitti miehet pelailemaan noppapeliä.

        toi vapauden valita tehtäväkentän.

    • sitä, että Työmiehenkin on aika valmistautua Jeesuksen toiseen tulemukseen: toinen otetaan, toinen jätetään...

      • niin se teidän Jeesuksenne tuskin meikäläistä minnekään sieppaa. Että hätäkö tässä...

      • Sieppooko?
        Työmies2 kirjoitti:

        niin se teidän Jeesuksenne tuskin meikäläistä minnekään sieppaa. Että hätäkö tässä...

        Onkelma ei liene siinä, sieppooko Herra vai ei. Enemmän näättäs, että sinua sieppoo, jos toinen väittää, että Herra hänet sieppoo...
        Mänköön tuo nyt oikeen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      336
      11654
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7926
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2920
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2238
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      152
      2168
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1636
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1261
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      53
      1084
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      782
    Aihe