Digita oy Eurovision lähetyskatkoksesta

DIGITA OY
TIEDOTUSVÄLINEILLE

11.5.2007

Viime yön aikana digi-tv-lähetyskatkoksia suuressa osassa Suomea

Digitaalisissa televisiolähetyksissä oli lähetyskatkos suuressa osassa
Suomea viime yön aikana eli torstain ja perjantain välisenä yönä.
Kymmenen minuutin katkos kaikissa digitaalisissa tv-lähetyksissä koski
läntisessä Suomessa Kruunupyyn, Lapuan, Pyhävuoren, Ähtärin ja Vaasan
tv-asemien näkyvyysalueita. Itäisessä Suomessa katkos oli Iisalmen,
Kiihtelysvaaran, Kolin ja Kuopion tv-asemien näkyvyysalueella.
Pohjoisempana katkos koski Haapaveden, Oulun, Rukan, Taivalkosken ja
Vuokatin sekä koko Lapin tv-asemien näkyvyysalueita. Katkos alkoi klo
00.01 ja päättyi 00.11.
Lapissa A-kanavanipun digitaalisten tv-lähetysten eli Yleisradion
lähetysten katkos kesti yli tunnin. Se alkoi klo 00.01 ja päättyi klo
01.14.
Katkokset johtuivat ongelmista ohjelmansiirtoverkossa. Yleisradion
analogiset lähetykset toimivat kyseisenä ajankohtana normaalisti. Digita
pahoittelee digitaalisten tv-lähetysten katkoksia.
3437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voisikohan olla mahdollista, että nuo katkokset olivat syynä siihen, ettei tekstitystä näkynyt juontojen osalta, vai onko koko kuva ollut täysin veks?

Äänestä

ja YLEn syyttäminen loppu. Aina ei syy ole tosiaan YLEllä, Maikkarilla (/Subilla) tai Nelosella. Kyse voi tosiaan olla paikallinen yhtiö.

Ilmeisesti oli kyse kokonaan pimentymisestä. Tällä seudulla näkyi moitteettomasti koko ajan!

Äänestä

Siis nyt en oikein ymmärrä koko tätä "kohua". Vaikka digilähetys
olisikin mennyt pimeäksi, niin kyllähän sinne seudulle analoginenkin
lähetys tulee. Antennikaapelin voi ihan hyvin irrottaa
digiboksista ja kytkeä niin kuin se oli kytketty ennen
digiboksin hankkimista, eli suoraan telkkuun tai videoihin
ja voila: analoginen lähetys näkyy. Se voi tietysti harmittaa
astetta enemmän, jos oli digiboksilla tallentamassa lähetystä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tiedoitus jonka sain kirjoitti:

DIGITA OY
TIEDOTUSVÄLINEILLE

11.5.2007

Viime yön aikana digi-tv-lähetyskatkoksia suuressa osassa Suomea

Digitaalisissa televisiolähetyksissä oli lähetyskatkos suuressa osassa
Suomea viime yön aikana eli torstain ja perjantain välisenä yönä.
Kymmenen minuutin katkos kaikissa digitaalisissa tv-lähetyksissä koski
läntisessä Suomessa Kruunupyyn, Lapuan, Pyhävuoren, Ähtärin ja Vaasan
tv-asemien näkyvyysalueita. Itäisessä Suomessa katkos oli Iisalmen,
Kiihtelysvaaran, Kolin ja Kuopion tv-asemien näkyvyysalueella.
Pohjoisempana katkos koski Haapaveden, Oulun, Rukan, Taivalkosken ja
Vuokatin sekä koko Lapin tv-asemien näkyvyysalueita. Katkos alkoi klo
00.01 ja päättyi 00.11.
Lapissa A-kanavanipun digitaalisten tv-lähetysten eli Yleisradion
lähetysten katkos kesti yli tunnin. Se alkoi klo 00.01 ja päättyi klo
01.14.
Katkokset johtuivat ongelmista ohjelmansiirtoverkossa. Yleisradion
analogiset lähetykset toimivat kyseisenä ajankohtana normaalisti. Digita
pahoittelee digitaalisten tv-lähetysten katkoksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu