miksi juutalaisia vihataan

sivustaseurailija

Juutalaiset tuo jumalan valittu kansa käsittää 13 miljoonaa ihmistä. Silti tuo kansa on vaikuttanut suuresti historian kulkuun. Ihmisiä jotka ovat kansattoman maan maaton kansa on vainottu ja inhottu kautta aikojen. He ovat tästä syystä yrittäneet luoda omaisuudellaan turvallisuuden tunnetta. Yhdessä he auttavaty toinen toisiaan ja pariutuvat vain toistensa kanssa. Raja ja kansallisuus rajoja heillä ei ole kunhan vain on juutalainen. Ylimielisyyden tunne voimistaa jo uskonnon perusta: Jumalan valittu kansa. Heistä on vaikea pitää, sillä vapaa aikoina he seurustelevat lähinnä omiensa parisssa ja työssä he pitävät valtaa hallusssaan. Heitä on kadehdittu kautta aikojen.- He ovat tottuneet pitämään itseään muita parempina. Vanha seemiläinen rotu ei kuitenkaan ole mmitenkään kaunista mikä on lisännyt inhoa.
jo asenne vuonna 1938 Berliinin juutalaisyhteisön kokouksessa kertoo kaiken juutalaisista. - Ei meille voida tehdä mitään, sillä ei tämä maaa voi tulla toimeen ilman meidän lääkäreitämme.
Ylimielisyys, suvaitsemattomuus, sisäänpäinkääntyneisyys, ahneus, saituu, 0omien edun ajaminen ovat juutalaisten tunnus merkkejä. Ei siis olekaan ihmi että kyseinen kansa on joutunut koville.
22% Nobelin palkinnoista on mennyt juutalaisille... Kiistatta juutalaisten saavutuksille ei voi mitään.

2

1301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei-rasisti

      Kaikki kansat yrittävät olla jollain tapaa valittuja, esim. suomalaiset. Suomalaisetkin auttavat toinen toisiaan, se on luonnollista. Juutalaiset ovat aika paljon solmineet avioliittoja muiden kanssa, eivät he ole mikään puhdas "rotu". Uskontokaan ei enää yhdistä kaikkia. Valtaa heillä on ehkä suhteellisesti enemmän kuin muilla, mutta siitä on hyötyä kaikille (Sarkozy).

      Jostain syystä olen tavannut kauniita juutalaisia, en mitenkään poikkeavia. Onko ahneutta se, että tekee ihmiskuntaa hyödyttäviä keksintöjä? Läheskään aina he eivät ole saaneet palkkiota työstään, hyväntekeväisyyteen heillä sen sijaan on riittänyt varoja.

      Juutalaisetkaan eivät ole täydellisiä, valittuun kansaan en usko. Mutta jatkakoot työtään ihmiskunnan hyväksi. Kunpa muutkin kansat olisivat samalla älyllisellä tasolla!

    • Morgenstern

      Israel on puhdas terroristivaltio, joka määrätieoisesti kiduttaa henkisesti ja fyysisesti alueen alkuperäisasukkaita. Valtio ei piittaa vähääkään esim. YK:n päätöksistä. Tätä siedetään jostain syystä USA:n painostuksesta. Ja USA:n talouselämästä on suoraan ja välillisesti n. 70% juutalaisten hallinnassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      128
      3082
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1455
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1319
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1047
    5. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      135
      1047
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1037
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      977
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      949
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      777
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      753
    Aihe